Älä koskaan pelkää ilmaista sitä, mitä on sydämelläsi. Pienestä kipinästä kasvaa joskus liekki jonka loimussa voi monta kuukautta lämmitellä käsiään joku jota rakastat tai joku jonka tunnet vain ohimennen. - Faith Baldwin

                                                                           bruno keiser

Pitkästä aikaa: helou! Sain hetki sitten maailmalta puhelinsoittoa, joka herätti melkoisen myllerryksen mahan pohjassa. Tällä blogilla taitaa sittenkin olla lukijoita. Vietin puolituntia elämästäni puhelimen päässä ihmisen kanssa, joka kertaili ääneen minun kirjoittamia lauseita, niinkuin vanha ystävä joka olisi tuntenut minut jo vuosia. Mä hymyilin koko puhelun ajan, koska se oli melkoisen maagista. Samanaikaisesti koin epämiellyttävän tunteen siitä, miten viime aikaisesta postauksesta on vierähtänyt jo tovi, että miten olenkaan osannut unohtaa kokonaan tämän mukavan harrastuksen. Niinkuin monesti jo todettu - blogihan on siitä kiva että tänne voi kirjoitella mitä vaan ja koska vaan.

En aio avautua uudestaan siitä, miten kiireinen aikataulu vie mennessään ja miten bloggaaminen kuuluu niihin asioihin, joka on helposti jätettävissä. Monesti olen istunut koneen ääreen, avannut kirjoitusohjelman ja vain hetken päästä tullut jo siihen tulokseen, ettei kannata edes yrittää. Ajatukset ovat olleet hieman solmussa. Olen täysin sivuuttanut sen faktan, että ongelman ratkaisuhan on ollut suoraan edessäni: solmujen aukaisemiseen tarvitaan vain hieman sanoja, esille heitettyjä mietteitä ja sanojen yhteenliittämistä lauseenomaiseksi rakenteeksi. Kukapa raihnaista osaa auttaa, jollei raihnainen itse peliä avaa?

Olen tuntenut itseni hieman raihnaiseksi. Muistatteko, miten kesää ennen bloggailtiin ja listattiin kesän kuumimpia menovinkkejä ja suunniteltiin sen verran reissuja, että loma tuntui loppuvan kesken ennen aikojaan? Mä muistan. Tein blogiin, nettiin, päiväkirjaan ja kalenteriin valmiiksi jo huhtikuussa suunnitelmia siitä, miten grilliruoka pursuu ensin grillistä ja sitten navasta, miten karataan takaovesta keskellä yötä kaverin kanssa ja miten festareista talsitaan nelinkontein taksitolpalle. Tänään lukiessani uutsista trombivaroituksia, menneiden hellepäivien murehdintaa ja talven lähestymistä - tajusin yhden faktan: multa jäi tämänvuoden lista kokonaan kirjoittamatta. Syy unohtumiseen lienee muuttuneet lomat - urheilijallahan ei varsinaista lomaa koskaan olekkaan. 
Olen kesän aikana hankkinut kolmeen eri työpaikkaan verokortin. Tein sopimuksen uudelle kuntosalille. Sain siviiliautooni uuden konepellin koska ryttäsin vanhani pösön perään viime keväänä. Elän vieläkin remontin keskellä koska meikäläisellä ei varsinaisesti ollut rahaa viedä sitä ihan loppuun asti. Ei ole havaintoakaan missä mun kaverit viilettää koska en ole kuukauteen kuullut kauheen monesta ihmisestä. Mut tiettekö mikä saa silti naurattamaan? Mä oon ajanut ihan perkeleen kovaa rallia. Mä olen saanut työpaikoista kiitosta ja kuntosalilta uutta energiaa. Kotonakin on välillä tullut vastaan toinen asustelija, vaikka senkin aikataulut vie sitä enemmän kuin meikäläinen. Ja ennenkaikkea -mä oon joinakin päivinä vaan ollut. Tuntenut aika-ajoin itseni yksinäiseksi Buddhaksi mutta koittanut nauttia kaikinpuolin omasta rauhasta. Suorastaan vaatinut itseäni olemaan aloillaan ja todennut sen faktan, ettei maailmassa ole vieläkään kristallipalloa joka todistaisi kaiken tulevan. Kirjoittanut kuittien taakse top 5 listoja elämän kohokohdista, selvitellyt aikatauluja. Haastanut itseni vastaamaan asioihin, jotka johdattelee kohti seuraavia etappeja. Kysynyt, että ootko sä Laura täysin valmis tulevaan.

 Ja kaiken hiljaiselon jälkeen mulle soitetaan ja kerrotaan, miten mielenkiintoiselta ihmiseltä tunnun blogin perusteella, mitenkä tämän pohjalta potkitaan tyttöä kohti kansainvälistä mediaa. Siis, vaikka mä oon viime aikoina ollut vaan ihan hiljaa. Mut ehkä se menee juuri niin. Sitä pääsee nopeemmin pinnalle teoilla kuin puheilla. Ja näiden puheiden saattelemana olen valmiina huomiseen Vammalan ralliin, sekä viikonpäästä ajettavaan Kouvolan SM kisaan.

Nautitaan kesästä - vielä kun voidaan. 

Elämä on kuin Kari Tapion keikkakalenteri parhaimmillaan

  Kuva: Niko Lindholm

 Kuva: Bruno Keiser

Kuva: Bruno Keiser

''No one ever works out and regrets it. You never go for a run and then when you're finished, wish you would have just stayed home. You never climbs a mountain, get to the top and say ''I should have just been content to stay where I was.''

Elämme kovia aikoja. Perhanan kovia ja aikataulullisesti vaikeita. Jollei muuten, niin vuorokaudesta loppuu yksinkertaisesti tunnit. Töitä, treeniä ja remonttia. Päivän pituutta ei viitsi venyttää aamuyöhon kun muutenkin tietää herätyskellon herättävän ennen kukonlaulua. Päivän toimintoja riittäisi vaikka muille jakaa. Mutta koska elämä vie taas mennessään, antaa sen viedä. Meikäläisen facebook menisi jumiin onneen liittyvistä tilapäivityksistäni, joten on aika koota harhailevat ja hymyä aiheuttavat fiilikset yhteen tekstipläjäykseen. En ole raskaana, enkä ole vaihtamassa sitä kalustoakaan, mutta pienet arkiset asiat saa todella tämän tytön nauttimaan onnestaan.

Niinkuin todettu, hyppy tuntemattomaan oli oman elämäni teema tänä keväänä. Mitä nyt sohvakalustot muutti kimppaan 300km päähän aikaisemmasta ja vanhempien lihalaatikoiden ääreen ei enää ole matkaa kuin puolisen tuntia. Mä oon kotona, niinku todella. Kenkätelineestä löytyy 42 kokoisia kenkiä ja pyykkikorissa pyörii saman kaverin vaatteet. Jääkaappiin pitää ostaa kahden nälkäisen edestä ruokaa. Ai että.

Mä istuskelin eilen Päijänteen rannan äärellä ja kattelin tutuksi muodostuneita maisemia. Ihmettelin sitä, miten paljon pari kokonaista vuotta vieraalla maalla tekee ihmisestä erilaisen. Reissaaminen kasvattaa ja opettaa. Opinnot toisella paikkakunnalla ei opeta pelkästään koulutukseltaan, vaan kokonaisvaltaisesti ihmisenä. Se opettaa vastuuta, periksiantamattomuutta ja rohkeutta. Ottamaan vastuuta itsestään ja omista asioistaan. Enkä nyt tarkoita sitä, että isä ei ole asentamassa lamppuja kattoon jolloin joudut itse ne laittamaan, vaan sitä, että.. Sun pitää vaan pärjätä. Sun pitää tarkastella omia valintojasi päivittäin ja etsiä potkuja niihin asioihin, jonka vuoksi sä olet siellä, minne elämä on sinut vienyt. Olla varma omista valinnoistasi.

Ja koska mä olen oppinut olemaan omien valintojeni takana, aion olla sitä myös täällä. Mä jätän melkosen vaiheen elämästäni taakse ja nappaan kapeille harteilleni hieman lisää vastuuta itsestäni. Ei elämä ja urheilu lopu - vaan ne suorastaan jatkuvat nousujohteisesti ylöspäin. Mä sain opit, vinkit ja tuet vieraalla maalla - nyt voin kotopuolessa näyttää, mihin tulen pystymään. Tiedän silti, että paineen keskellä voin koska vaan soittaa takaisinpäin ja pyytää apua. Luultavasti soittelenkin perään.

Mutta nyt on mun aika olla vahva, vaikka haikeelta tuntuu.

Ruokajuttuja (ja miks mä kirjotan näistä?)

Kaiken treeni-innon ohella meikäläinen on joutunut opettelemaan syömään. Välillä menee paremmin, ja välillä huomaan että edellisestä ruokailusta on vierähtänyt monen monta tuntia. Olen oikeastaan elänyt 17v elämästäni sillä periaatteella, että silloin syödään kun on nälkä. Ja tietysti niin paljon, että varmasti tietää syöneensä. Hyvän ruuan päälle vielä hyvät päikkärit niin soppa on mun mielestä ollut valmis.
Nyt olen kuitenkin joutunut opettelemaan aivan uusia asioita.

Yhä edelleen kärsin syömiseni suhteen siitä, että se on liian epäsäännöllistä ja ongelmakseni 

on muodostunut liian pienet ateriakoot.  Ja huomaamattani saatan sortua myös siihen, että 4 ateriaa päivästä on liian pieniä ja viidennellä aterialla saatan vetää taas sen verran mättöä napandeerukseen että napit lentää housuista. Mä olen pitänyt varmaankin puolen vuoden ajan sähköistä päiväkirjaa siitä, mitä jokaisena päivänä olen syönyt, mutta jotenkin haluan nyt vaatia itseltäni enemmän. Koska mulla on lähipiirissä ihmisiä, jotka paljon tietävät oikeanlaisesta syömisestä, olen päättänyt opetella (taas kerran) ''uudestaan syömään''; oiken, säännöllisesti ja ehdottomasti oikeita ravintoaineita! Sen vuoksi tilasin myös netistä Best shapper (arvo n. 23e) kirjan avukseni, johon päivittäin pidän hyvin tiukkaa ruokapäiväkirjaa, sekä liikuntapäiväkirjaa. Olen nyt seurannut todella tiiviisti kirjanpitoani muutaman viikon ajalta, eli alussa ollaan. Silti huomaan, että kun moitin oikeasti itseäni sinne kirjan sivuille, enkä vähättele asioita, niin jokainen ateria paranee selvästi kerta kerrallaan. Päiviini saan sisällettyä muutaman lämpimän aterian lisäksi myös oikeanlaisia välipaloja; hedelmiä, proteiineja sekä hyviä hiilareita. En tunge naamaani ilmiömäisen paljon ruokaa enkä koe tarvetta päästä ruuan jälkeisille päikkäreille. Ateriakoot alkavat siis olemaan sopivia, ja kalorimäärät toivotuilla alueilla!

Herää kysymys, miksi teen tätä? Koska haluan oikeasti, että tehdystä urheilutyöstä on hyötyä. Itse en henkilökohtaisesti kaipaa liian ohuita jalkoja, enkä muodotonta luurankopyllyä. Toisaalta, en myöskään kaipaa vatsani vararenkaita, enkä roikkuvia käsivarsia. Tarkoitukseni ei missään nimessä ole hullunkiilto silmissä laihtua, vaan ennenkaikkea: elää elämääni hyvinvoivassa vartalossa, missä nautin itsestäni.
Sen olen jo kantapään kautta oppinut, että lihaksikkaita käsivarsia mitä tulevilla kesähelteillä olisi kiva esitellä, en saa sillä, että korvaan syömisen kovemmalla treenillä. SE EI AUTA MINUA!  Joten mikäli treenistäni todella saan kaiken irti, oikean ravinnon ja levon oltava balanssissa. Siihen siis pyritään ;)

Kaikki todelliset fitness-typykät ja pojat käyttävät runsaasti lisäravinteita, joita en lähde sen enempään spekuloimaan. Ruokavalio kannattaa määritellä sen mukaan, mitkä on ne omat tavoitteet. Mä en halua itse henkilökohtaisesti olla tuleva fitnessmalli, enkä pyri myöskään sen kaltaiseen vartaloon, mutta pitkän PK tai kovan VK treenin jälkeen käytän itsetehtyjä palautusmoothieita, kuten maitoa ja herajuomaa (+ tietysti marjoja!) Se on riittänyt mulle :) Tärkeää on myös pitää mielessä, että suoraan netistä on vaikea lähteä kopioimaan mitään tiettyä ruokavaliomallia, sillä me ollaan jokainen erilaisia ja meidän kropat vaatii hiukan erityyppisiä ravintoaineita.

Mutta niinkuin tosian todettu, mäkin opettelen näitä juttuja taas ja taas uudestaan, uskon että tää on meikäläiselle sellainen koko elämän kestävä projekti, mun pitää vaan olla vahva ja itsekurini kohdillaan jotten palaa tohon tuttuun ja turvalliseen ahmimistyyliini.. Netissä seuraan itse vahvasti sellaista blogia, kun www.lindamanuella.blogspot.com . Siinä on henkilö, joka on vielä parempi ja oikeampi ihminen kirjottelemaan näistä ruokavalioon liittyvistä aiheista. Suosittelen käymään hänen blogissaan mikäli aihe kiinnostaa!
Varsinkin seuraava blogiteksti on hyvinkin henkilökohtainen kertomus siitä, mitä haittaa syömättömyydestä on: http://lindamanuella.blogspot.fi/2013/03/miten-laihtua-syomalla.html#comment-form

Ja vielä lopuksi: tiettekö mistä mä oon ihan super innostunut? Omasta pienestä kotiyrttikeittiöstäni! Mulla kukkii basilika auringonvalossa ja sipuleita on kori kaupalla. En varmaan voi lähteä edes viikonlopun viettoon ottamatta tota basilikaani mukaan. Sain sen herätettyä henkiin vaikka se oli täällä kotona monta päivää kastelematta ja kohtuu nuukahtaneen näköisenä odotteli täällä kun maanantai aamulla tulin kotiin. Nyt se on auringon valossa lähtenyt uudestaan kukkiman ja kasvaa todella vihreänä ja hyvinvoivana! Niin kiva napsia tuoreita basilikanlehtiä mm. salaatin joukkoon ja keittiökin tuoksuu tosi hyvälle.  Seuraavassa kodissani on toivottavasti lasitettu parveke niin mullahan on siellä sit oikeen yrttihuone valmiina!

Nyt iltalenkille ja historian esseiden pariin, heipsan :)

BECAUSE YOU'RE WORTH IT

Vaikka eilen ja tänään on taivaan täydeltä satanut taas lunta, pitää sanoa, että jo jonkin aikaa pilkistänyt aurinko on saanut meikäläisen suorastaan säteilemään. Heräsin tänä aamuna pitkästä aikaa poikaystävän kainalosta ja heitettyäni hänet töihin, lähdin hymyssä suin kohti keskisuomea. Energiaa siis riittää ja se näkyy kyllä kaikessa työskentelyssä. On ihana huomata, että hyvä työ palkitaan! Mä olen saanut kiitettäviä arvosanoja koulussa, mun ystäväpiiri vahvistuu kaikkien energisten tapausten ansiosta, kroppa kiittää hyvästä liikunnasta ja parisuhde kukoistaa välimatkasta huolimatta. Edes epätietoisuus tulevaisuuden kuvioista ei saa meikäläisen hymyä hyytymään - miksi vaivata itseään tulevaisuuden murheilla kun nykyhetkenä menee vaan niin pirun hyvin.

Kaiken happyhappyjeejee hehkutuksen lisäksi olen saanut viime aikoina hieman mullistavimpiakin uutisia, mutta eikös se niin mee, että se mikä ei tapa - ainoastaan vahvistaa. Murheet pitää osata kääntää voimavaraksi, ehkä kenties turvautua poikaystävän ja ystävien auttaviin neuvoihin; lähipiiristäni löytyy yllättävän psykologisia ja ymmärtäväisiä ihmisiä, kun heitä eniten kaipaa. Vastoinkäymiset saa olla yllättävän isoja, ennenkuin niille kannattaa edes alistua.

Vaikka arjen pyörittäminen tuntuu välillä täällä Keskisuomessa niin kovin yksinäiseltä, treenaaminen ja työnteko vie onneksi oman aikansa. Mutta yksin kun illan suussa käpertyy peiton alle, toivoisi tosiaan, että parempi puolisko olisi niinä hetkinä jakamassa päivän kuulumisia. Näiden tunteiden vuoksi yhteisestä viikonlopusta ei juuri halua tinkiä; sitä kun kaipaa vaa niin paljon toisen lämpöä lähelleen! Onneksi kisakalenterissa on hiukan taukoa sinne toukokuuhun asti, niin kerkee tämä lemmen liekki hieman sammua siihen mennessä ;-)

Että tälläistä tähän väliin. Mä jatkan nyt läksyillä (anteeks?!) ja meen aikasin nukkumaan, jotta huomisen vapaapäivän saa aloittaa kunnon treenillä!

Älä turmele sitä, mitä sinulla on haluamalla sitä, mitä ei ole; sillä muista, että mitä sinulla nyt on, se oli kerran niiden asioiden joukossa, mistä vain uneksit.

Kuva: JM Motormedia

Junan kanssa matkustaessa saa tämänkin ajan käytettyä kerrankin hyödyksi. Tunnin verran reissua taitettu ja samalla väkerretty (yllätys yllätys), kouluhommia! Annoin luvan itselleni kääntyä blogin puolelle, heittää napit korville ja syventää ajatuksia viime aikaisista tapahtumista. Viime aikoina on joutunut pinnistää omia voimavarojaan ja pidentää päiviään aamuyön tunneille asti. Koulu, treenaus ja työ on tuottanut meikäläisen aikatauluille hieman kompastuskiviä ja nyt on valitettavasti joutunut joustamaan kaikista muista aikatauluistaan. Vapaita hetkiä ei juurikaan ole ollut, ja mikäli niistä on päässyt nauttiman, on halunnut ne viettää mitä parhaimmassa seurassa - yhtään ajastaan tinkimättä. Parisuhde, kaverit ja perhe ovat muodostuneet meikäläisen totaali nollaustavaksi, jolloin voimavarojen keruu tapahtuu parhaimmillaan yhteisissä ja ainutlaatuisissa hetkissä.

Mä myönnän; mä oon siirtänyt mun hommia. On helppo tulla leiriltä kotiin, pestä pyykkiä ja levitellä kimpsut ja kampsut takaisin paikoilleen ja kömpiä nukkumaan. Kouluhommien teko niinä päivinä tuntuu melkoisen mahdottomalta ajatukselta. Seuraavana päivänä kun pakkaa taas uusiksi retkieväitä mukaan, niin ne perhanan kirjat päätyy aina laukun pohjimmaiseksi eikä päällimmäiseksi. Kotiin kun pääsee, niin on helppo paeta askareita ihanien ihmisten pariin. Huoh, niin ne hommat kasaantuu.

Hommien kasaantuessa lienee syytäkin hieman ahdistua tilanteesta, jotta tulevaisuudessa ottaisi kokemuksestaan oppia eikä vastaavia tilanteita syntyisi. Tällä hetkellä mun aikatauluja pyörittää pelkästään koulu. Kirjotukset on nyt ohi, mutta tekemistä riittää silti, aina syksyyn asti. En voi kun katsoa peiliin ja asettaa itseni koville tämän ongelman takia. Ehkä juuri sen vuoksi päätin jättää autonikin parkkipaikalle ja suunnata junalla reissuun, jotta tämän ajan saa käytettyä hyödyksi.

Mut elämä on tälläistä. Mulla on pari viikkoa aikaa olla tehokas tämän asian puitteissa, sitten saan vihdoin siirtää aikataulut pyörimään treenin ympärille, sillä koulussakin on extra rento jakso luvassa. Huoh! Mutta nyt on sopivasti tavoitettakin. Poikaystäväkin on taas maailmalla reissussa, joten eipä oo kotosalla virikkeitä karata ihmisten ilmoille. Ja se on hyvä, että kun nämä viikot jaksan painaa - niin palkintokin on mitä mahtavin. Parempi puolisko palaa kotiin. 

''Sä oot Laura sellainen pullantuoksuinen mamm.. tai siis söpö!''

Heips pitkästä aikaan! Oon huomannu viime aikoina, että mun kaikki tekstit alkaa yleensä siitä, miten marmatan kiireisyyteni vuoksi.. Siksi päätin kokeilla jotain uutta - ja kertoo tämän päivän pläänistäni. Päivähän alkoi aika piinaavalla reissulla, sillä 3,5h eväsretki suoritettiin YO-kirjoitussaliin, jolloin kävin kokeilemassa onneani psykan kirjoituksissa. Jos siitä hommasta jotain käteen jäi, niin jännetupintulehdus. Reipas 20sivua tuli sellaista tarinaa tuotettua, että tulevaisuudessa saattaa lastenkirjallisuuden takakannessa lukee kirjailijana meikäläisen nimi. Pienet jännäkakit housuissa saa näköjään uskomatonta tekstiä ulostuotettua :-D Katotaan, ymmärtääkö YTL mun tarinantuotto taitoja.

Viime postauksessa kerroinkin Joensuun SM:stä, joka nyt siis on jo historiaa. Meillä meni kisat kivasti, sillä ajettiin muutamat luokkapohjat ja oltiin maalissa toisena. Ottaen siis olosuhteet huomioon, että kisa oli meidän ensimmäinen nuottikisa, kun mikkelissä leikki loppui EK 2 tekniikkamurheisiin. Saan olla ehdottoman tyytyväinen mun kartturin työskentelyyn, vaikka vitsiä heitettiinkin siitä miten se huutaa mun korvaan siellä autossa. Se oli tosiaankin vitsiä, koska muuten incareja jälkeenpäin katsoessani voin vaan kiittää hänen rauhallisuudestaan, vaikka tiesin että jännitys valtasi meidät molemmat. Mutta me ollaanki tehty koko alkuvuosi melko uskomaton työmäärä, joten ihan mahtavaa että tulostakin saadaan. Varsinkin, kun alkuvuoden matkaan on mahtunut ripaus epäonneakin.

Saman motivaation kun saisin vielä näihin lukiohommiin sisällettyä, kuin ajohommiin, niin alkais asiat olemaan aika mallillaan. Viikon päästä edessä olisi seuraava eväsretki matikan kirjoitusten parissa ja sitä ennen on taas kaikenlaista menemistä. Mut en laita ollenkaan pahakseni, sillä huomenna nokka kohti kotia, pääsen kullan kainaloon yöksi ja viikonloppuna nään koko poppoon ystäviä! <3 span="">

pakoretki arjen haastavista askareista

Ajatukseni harhailivat sen verran nopeaan tahtiin pois psykologian maailmasta, että katsoin parhaaksi heittää kirjan kahvitauon ajaksi nurkkaan ja jatkaa psykologista avautumista omin päin. Blogia nenän eteen ja oravanpyöräksi muotoutunutta ongelmapalloa availemaan. Katsaus viime päiviin saattaa olla ratkaisu harhaileviin ajatuksiin.

Tänään saatettiin päätökseen kolmen päivän ajoleiri täällä Keski-Suomessa. Ensimmäisenä päivänä treenattiin nuottia ja toisella sekä kolmannella päivällä ajettiin. Voin ylpeästi ilmoittaa, että autoni vaatii vain pesuhuollon ennen viikonlopun skaboja! Sellainen kylmä taakka pois harteilta, kun kilpurin ajaa kärryyn kaiken päätteeksi. Meikäläisen on todentotta myönnettävä, että takakulman ruttuisuus muistuttaa ikävästi sellaisesta epäonnen tunteesta, jota en oikein osaa käsitellä. Minun kai pitäisi röyhkeästi ajatella asiaa niin, että sellaiset kuuluvat lajiin ja niitä sattuu kaikille, mutta enpä ole vielä oppinut kyseisen ajatuskaavan pyörittämistä. Eiköhän se tästä, kun näkee välillä kun muillakin heilahtaa, jopa tossa mun parkkipaikan risteyksessä, minkä pääsin leirin jälkeen todistamaan kotiin palatessa!

Tänään ensimmäistä kertaa koin itse suoraansanoen eräänlaisen turhautumisen tunteen. Tiestö jota ajoimme, kävi kierros kierrokselta entistä tutummaksi ja ajotyyli tuli suoraan selkärangasta. Aloin turhautumaan, kun en löytänyt itse keinoja lähteä muuttamaan tavaksi muutettua tyyliä. Vaikka risteysharjoituksissa eri ajotyyli oli selvä maastossa jalan miettien, toiminta ratin ja penkin välissä ei päässyt halutulle alueelle. Tälläisissä tilanteissa olen juuri niin jääräpää, että seison hetken peilin edessä ja toden itselleni suurinpiirtein ääneen, että ''hanskat tiskiin. Ei tuu mitään''. Se on väärin! Sen lisäksi, että pitäisi opetella pitämään hyvä fiilis turhautumisesta huolimatta yllä, mun pitäisi rohkeasti mennä pyytämään viisaampi viereeni kertomaan konkreettisesti, että mitä lähdetään muuttamaan, jotta ajo kulkisi.  ...Luojan kiitos meidän valmennusporukassa on sellaisia valmentajia, että ne tulee pyytämättäkin viereen istumaan kun tilanne sitä vaatii. Viimiset kierrokset saatiin jo näyttämään kai siltä, miltä pitäisikin. Ja kaikki oli vain ihan pienestä ajovirheestä kiinni! Tämä tarkoitti sitä, että kovan ja stressaavan päivän jälkeen koin pienen onnistumisen tunteen :)

Koska alkuviikko on mennyt rallattelujen merkeissä, on huomiseen psykan tenttiin valmistautuminen jäänyt aika vähälle. Pitää todentotta sanoa, että jotkut asiat on aika rempsallaan tällä hetkellä (viitaten tuonne lukion suuntaan) Huomaan, miten sovin ja lupaan itseni jatkuvasti moneen mukaan, jolloin aloitan monta eri hommaa hyvin - mutta loppusilaus on kiireellä tekaistu vedos jonka kädenjälki ei meikäläistä tyydytä. Yöunet jää vähälle kun päivät venyy äärettömiin, seinät kaatuu niskaan kun kirjotuksiin luettavien kirjojen pino kasaantuu ja sitä rataa. Mut senpä vuoksi meinasin huomenna psykan tentin jälkeen ottaa pahoittelevat neuvottelut tonne koulun suuntaan ja viikonlopun SM kisojen jälkeen ei oo aikatauluissa muuta kuin kouluhommia. Hommat kuriin ja huokaistaan helpoituksesta noin parin viikon päästä. Kyllä sä Laura pystyt kun teet vaan!

Loppuun sellaista, että tänään on Bruno Keiser julkaissut blogissaan meikäläisen haastattelun, joka oli samalla mun ensimmäinen englanniksi annettu haastattelu! Olin todella jännittynyt tähän haasteesee lähtiessäni, mutta lopputulos on kutakuinkin kohtalainen jopa näillä mun taidoilla. Haastattelun pääset lukemaan tästä linkistä: http://brunosblog.sporttimobiili.com/?p=1861

Nyt psykan pariin, huomenna nokka kohti Joensuuta ja viikonloppuna kisataan Joensuun SM Itä-Rallissa! Can't wait ;-)