Hetki lomaa arjesta

Siskonpeti, lettukestit, myöhäsempi aamuherätys sekä monta kuppia kahvia. Teki ihan hyvää karauttaa päiväksi vanhempien luokse karkuun kaupungin arjen haasteita, nauttia aamukahvista ystävän ja lasten kera sekä vaan olla. Päivitellä blogeja, ihmetellä uusia avattuja nettisivuja ja ladata akkuja viikonlopun Mikkelin SM rallia varten. Sekä unohtaa kotona odottava pyykkikuorma ja tekemättömät asiat.

Olen viimeiset muutamat viikot eläny rallikuljettajan arkea ympäri vuorokauden. Kuntokuurit, sähköpostit, pipot, nettisivujen väsäämiset, lehden teot.. Riittävästi hommaa yhdelle ihmiselle. Onneksi viime viikonloppuna päästiin ajamaan onnistuneita kilometrejä, sillä se aina muistuttaa minua siitä, miksi näitä asioita tehdään. Fiilis, adrenaliini, onnistumisen ilo.. Todella merkittäviä motivaattoreita! Ja ehkä sekin, että tälläselle paksulle tulee hiki ajaessa. Silloin yleensä tietää että tosissaan on tehty, mutta salille pitää mennä. Siitäkin revin fiilistä, kun hoksaan ajaessani uusia asioita siitä, miten pitäisi ajaa. Sanotaanko sitä sitten oivaltamisen iloksi? Kovin useasti ei tälläinen blondi saa iloa kyseisistä hetkistä, mutta onneksi ajaminen tarjoaa minulle sen. ;-)

Rallitädin imagoa en tietenkään pääse pakoon, en edes kohdatessani ihan pieniä vauvoja. Pitihän sitä ystävän prinsessalle hankkia omalla logolla varustettu body, onhan hän tulevaisuuden koutsattavani. Niin pieni, hento, pienet sormet.. Onneksi kotoota ei löydy ketään isäehdokasta. (haha!!) Olen niin onnellinen näistä mun ystävistäni, joiden elämään on siunattu tälläisiä pieniä ihmeitä, niin minä voin viedä tämän rallitäti roolini loppuun asti.

Lisää kahvia niin että mahahaava pääsee taas oikeuksiinsa, pikkuveljeä kutittamaan kyljistä ja karautetaan kylille kattelemaan. Tää päivä on HYVÄ!

Ja hei, käykäähän tekin kurkkaamassa osoitteessa www.laurasuvanto.com . Nyt on uudet nettisivut auki :)

Tuhlaajatytön kotiinpaluu

Viikon reissaaminen herättää kaipuuta takaisin suomalaisen kahvin ja oman kotisohvan pariin. Vaikka ralli on mun rattoni ja reissaaminen kruunaa opiskelijan elämää, niin kyllä kotiinkin on kiva palata. Ainakin oman kahvikupposensa pariin.

Käytiin Reetan kanssa haistelemassa suurempien ajonkenkien tuoksuja, sillä vietimme viime viikon Ruotsin MM-rallin parissa. Emme suinkaan itse ajamassa, vaan tutustuimme WRC miesten kesken nuotitukseen, reittiin, vähän samalla ruotsalaiseen kulttuuriin ja loppuviikosta rallateltiin valmentajamme Kristian Sohlbergin puolesta, sillä melkeen meidät vois palkita kannustamisen onnistumisesta :) Päästiin myös huoltoparkissa tutustumaan Huyndain sekä Volkswagenin ''telttoihin'' (lukekaa: isompiin halleihin kun meidän firman tilat) ja sen sisällä luuraaviin isoihin herroihin!

Niin kivaa oli kaikkien huippujen ihmisten seurassa, vaikka jossain vaiheessa viikkoa taisinkin kirota koko idean keksijää ihmistä, sillä tottakai jokaiseen hyvään reissuun - tyttöjen kesken - kuuluu vähän rengasrikkoa ja kulttuurin tutustumista pidemmän kaavan mukaan. Mutta niin ollaan selvitty kotiin ja ollaan taas monta kokemusta, sekä oppia rikkaanpana!

Ja vaikka maanantai saapuikin 12h työpäivän saattelemana, duracell pupu alkais olemaan uusissa latauksissa tämän viikon haasteisiin, ja ensiviikolla alkaviin uusiin duunijuttuihin. Joten eipähän muutakun jalat hetkeks pöydälle ja aamulla skarppina takas työmaalle. Ensiviikon jutuista kerrotaan kun sen aika koittaa ;-)

#kohtiuusiahaasteita

Lähipäivät ovat muistuttaneet siitä, että kiireiseenkin kalenteriin saa liitettyä rakkaita ihmisiä. Joulukin tuli perinteisesti vuoden lopussa juuri niihin aikoihin, kun pientä arjesta irrottautumista vaadittiin. Joululahjaksi saadut töppöset juurtui jalkaan perinteiseen tapaan joulupöydän antimien yhteydessä. Purkitetun 2013 vuoden kantta voidaan kai hieman raottaa, vaikka uuden vuoden kujeet vie samaan aikaan mennessään.

Parin tunnin palaverin päätteeksi meinaa vaihdettiin kauden 2014 autosuunnitelmia tolleen suuremmalla ajatuksella. Mitäs siitä, tartutan haasteeseen ja näillä mennään. Viime kauden paras oppi oli ehdottomasti se, että haasteisiin paneutuminen ei ole pelkuruutta vaan pikemminkin merkki siitä, että omassa hommassaan on oikeasti tavoitteita. Pitää kuitenkin samaan aikaan muistaa, ettei urani päätavoite ole olla vuoden 2014 suomenmestari. Mun tavoitteet on jossain toisissa korkeuksissa.

Kyseisiä korkeuksia kohti matkatessa pitää ottaa harppauksia. Välillä pari eteenpäin ja hieman takapakkiakin, se selviää näinä kuukausina. Keksitään sitten lehdistötilaisuudessa jotain mielenvikaista kommenttia. Vaikka niin, että se ei pelaa joka pelkää.

Samaan aikaan kun tehdään autokauppoja, on hyvä välillä hoksata sekin, että elämässä saattaa yllättäen tulla esiin muitakin positiivisia asioita. Ystävät, perhe, tukijoukot. Hienoja ihmisiä jotka panostuksellaan haluavat oikeasti kasvattaa neidin henkistä puolta ja ajotaitoja. Mutta ennenkaikkea se, että joku toinenkin saa tuoreen aamukahvin maistumaan entistä paremmalta kiireen keskellä. Tai sen, ettei maailma täytykkään pelkillä omahyväisillä ihmisillä - täälläkin on kai oikeasti lupa rakastaa, ja tulla rakastetuksi. Joten miksipä jättää tämäkään tilaisuus kokematta. Jos oikeesti on pitkästä aikaa taas vaan hyvä olla. Kiireiseen aikatauluun sekoittuu sopivasti rallatteluja, opintoja, työntekoa ja urheilua. Unohtamatta tietenkään yllämainittuja hienoja ihmisiä. Vielä kun tämän kaiken keskellä oppis tasapainottelemaan, niin hommat klaaraantuisi paremmin. Toki tämä lienee olevan ongelmani aina viimepäivistä tulevaisuuden kamarallekkin,

Olen kuullut sanottavaa siitä että meikäläisellä koituu ongelmia vielä oman herkkyyden takia. Vastapalloksi vaan lauseen sanojille että täältä tullaan ja kovaa. Sellaset vuodet on takana ja herranjumala suoraan käsillä, ettei tämä homma ainakaan herkkyydestä jää kiinni. Päinvastoin. Nyt taistellaan ylimielisyyden ja omantunnon nuoralla. Eikä häiritse tippaakaan :)

Suoraa puhetta Suvannolta

Meikäläisellä kun on tapana purkittaa ja päättää kaikki, niin suodattakoon se ilo jälleen mulle. Syyssateet alkaa olemaan toivottavasti jo osa menneisyyttä ja jouluhommille voidaan raivata tilaa kodissa ja ennenkaikkea ajatuksissa. Lämpöä, läheisyyttä ja yhdessäoloa - niitä meikäläinenkin kaipaa näihin päiviin.

Jos hetken rullaan muistofilmiä taaksepäin niin kokonaisuudessaan syksy oli melkonen myrskytuuli. Muutamaan kuukauteen mahtui pää kolmantena jalkana pinkomista koulussa, töissä, töissä ja vielä kerran töissä. Sisältöä enemmän? Paukutetaans. 30h/vko koulua, 5 (!!) kirjoitukset ja niihin valmistaumiset, onnistunut kisakausi, urheilua kuten salibandyn jälleen aloittaminen, uuden työpaikan hankkiminen, yksi raskaampi eroprosessi sekä yhden läheisen menettäminen pilvenhattaroiden paremmalle puolelle. Laiska se töitään luettelee mutta sanottakoon, että tekemistä riitti. Ja ajatuksia. Surusta iloon ja taas suruun mentiin sitä tahtia että naapurikin piti hatustaan kiinni. Aikataulujen yhteensovittamisessa lienen kai olevan nykyajan ammattilainen, vaikkakin kaamostila tätäkin päivää koettelee. Mut mikä tärkeintä. Hengissä ollaan ja eteenpäin porskutetaan.

Vai porskutetaanko? Jossain vaiheessa meistä jokaisesta loppuu vastoinkäymisesten kohdatessa patterit ja tänään kai lienee se päivä. Läpändeerukseksi rallipiireissä muodostunut ''sä oot kädetön!'' huudahdus lienee kai osuvan kirjaimellisesti minun kontolleni. Kun kyseessä on omasta toimintakyvystä, kaamosmasennuksen multihuipentuma on oven takana. Sitä kun arvostaa terveyttään aina sillon, kun sitä sattuu ja tapahtuu.

Tässä päivässä kun on sitä tuntua, että tehdessään tosissaan töitä, niin tavoitteen kynnyksellä vedetään matto alta. Pudotus tapahtuu kovaa ja korkealta.

Kuulostaa niin mustalta. Sitä se kai onkin. Tuloksia odotellessa.

perfect sunday

Mun mielestä sunnuntaisista pitäisi tehdä jokaiselle sellainen lakisääteinen ''nothing to do''-päivä. Mikään ei rentouta yhtä paljon kun lauantai-iltana kotiin palatessa tieto siitä, ettei aamuksi tarvitse laittaa herätyskelloa soimaan ja kalenterissakaan ei lue kuin väkisin kirjoitettuja ehdotuksia. Miksi kukaan siis stressaantuisi näin kauniina päivänä?

Aamu lähti ilman herätyskelloa käyntiin silti yhdeksän aikaan, jolloin aamupalaksi nautin vadelmapuuroa ja hedelmiä mehun kera. Mulla oli jalat ihan tukkeessa tämän viikon  treeneistä, joten päätin heittää ulkovaatteet niskaan ja houkuttelin ystävän mun kanssa selättämään Ruissalon luontopolkuja! Syyslehdet, psykiatrinen seura, lintutornin maisemat ja ihana ilma. Puoltoistatuntia saatiin selätettyä kuin huomaamatta ja mietittiin keinoja, miten täällä pääsisi rikastumaan. Paras ajatus tais olla se, että jokaiselle työpaikalle tarvitaan oma filosofi. Sitä palkanjuoksua ei voisi estää. ;-) Lenkin jälkeen väänsin meille makaroonilaatikkoa sillä perinteisellä äidin reseptillä, sillä tollanen kipakka ulkoilma pistää kyllä nälättämään. Ja ai että, kotisohva, makaroonilaatiko ja telkkarista joku hölmö leffa, niin päivään tulee taas sisältöä.

Ystävän lähdettyä keitin itselleni pannullisen kahvia ja uppouduin hetkeksi töiden pariin, suunnittelemaan lähinnä ensiviikon kuvioita, sillä mulla on ihan järkyttävä määrä duunia, koulua, treenejä sekä reissuja. Aina välillä mietin, että mikä mun asema tällä hetkellä taitaa olla? Periaatteessa opiskelija, koska suoritan samalla hiukan opintoja, toisaalta oon ihan palkkatyössä, mutta silti eniten aikaani vie tää rallihomma, johon kuuluu kaikki fysiikkatreenaus, yhteistyökumppaneiden keruu jne jne.. Sen asian tiimoilta puhun varmaan päivästäni enemmän puhelimessa kuin joku puhelinmyyjä ja sähköpostejakin lähtee siihen tahtiin, että tietokoneesta lähtee näppäimet irti. Tää ei vaan oo helppoa. Sain pidemmän tovin vietettyä tässä työpöydän ääressä ja jossain vaiheessa huomasin olevani niin aivojumissa, että isovanhempin kutsu iltakaffelle tohon naapuriin tuli enemmän kuin hyvään aikaan. Mukaan nappasin myös incar materiaalia, koska mun ihana isoäiti ja hänen ystävänsä joutuivat jonkin aikaan sitten mun kyytiini treenipätkällä (joo, ja siis ikää näillä friiduilla on abooout.. 60-70v? ;) ja fiilisteltiin tätä materiaalia meidän vanhusten kanssa kera kaffen ja jäätelön. Lueskeltiin samalla tota V&M:n perjantaina julkaistua juttua, jossa pääsin mukaan kysymys&haastattelu osion kohteeksi.

Ja tiettekö mitä? Tää oli musta ihan mahtava sunnuntai. Ei yhtäkään kiirettä, puhelua, stressiä, tai sellasta ärsyttävää huolehtimista ja säätämistä. Kelloa ei oo tarvinnu vilkuilla, oon saanu pitkästä aikaa päivän kun ei tartte edes yrittää näyttää miltään, villasukat & löhöasu on sallittu ja raikas ulkoilma on tuulettanu ajatuksia. Mulla on viime aikoina ollu kauheeta päänsärkyä ja niskahartia jumia, joten toivottavasti tän päivän venyttelyt ja tuuletukset jeesaa niihin. Ja ennenkaikkea kun nyt pääsin vielä purkaa ajatukset tähän blogitekstiin oikeen kynttilänvalossa. Näillä eväillä ensiviikkoon, joka alkaa aamulla kivasti hammaslääkärillä!

Tsemppiä syksyyn kaikille!

RALLIKAUSI 2013

1. Kaikki täytyy tehä ite..

2. Kauden päätöskisa, Rantaralli 12.10. Varakartturi Mälkönen mukana. Luokkavoittajat!

3. Koko kauden SUPERDRIVER!!

4. Turun SM rallista luokkavoitto!

4. Kouvolan SM rallista luokkavoitto!

5. Joskus näin...

6. Hyrynsalmen maisemia. Mahtava reissu. Iso käsi mukanaolleille.

7. Joensuun SM. Eka nuottiralli, eka hyppy!


Lainataanko legendaarisen Mertarannan sanoja ja todetaan lyhyesti ja ytimekkäästi; ''Se on siinä!'' Rallikausi 2013 olis kisoja myöten taputeltuna valmiina, vaikka syksyen hämärtyessä jatketaan silti yhä harjoittelua niin nuotin- kuin ajamisenkin suhteen. Mutta ennenkun siirrytään tulevaan, otetaanpa hyvä asento, palataan ajassa taaksepäin ja mietitään, mitä kaikkea tulikaan tehtyä. Ja sanotaan nyt vielä sellasta, että ylläolevia kuvia ois about 100 lisää. Tossa nyt ensteks löydettyjä...

Kauteen 2013 lähdettiin valmistautumaan kehityskelpoisin asentein; tavoitteita oli kahdessa SM-arvoisessa sarjassa, RSJM v1600 luokassa ja yleisen SM:n yhteydessä ajettavassa Suomicup luokassa, jossa kilpailtiin myös v1600-autojen kesken, mutta pääsimme ajamaan nuotista. Heti tammukuusta otimme tiukat setit Lapin leveyksillä, sillä olimme ajoleirillä, nuotittamassa tunturirallia, sekä ajoimme myös valmennuksen puitteissa paljon keski-suomessa. Koko alkuvuosi tammi-maaliskuuhun kului enemmänkin reissukassia kantaen, sillä talvikauden kisat veivät mennessään ja kisoja ennen pyrittiin myös treenaamaan.

Kisailun lisäksi jännitystä elämään toi ehdottomasti se, että meikäläinen pyrki saavuttamaan tänä vuonna myös opinnot loppuun, ja kirjoitussalissa viihdyttiin niin keväällä, kuin syksyllä. Kolmen kuukauden reissuputki ja paluu arkeen tuotti kovemman pudotuksen, kuin uskoinkaan. Mutta taas voinen katsahtaa olkani yli ja todeta, että kaikesta kummallisuudesta sitä ihminen voikaan selvitä. Kuten noista yo-kirjoituksista.

Nuotittamisen lisäksi ajoimme siis RSJM:n kisoja, jotka ajetaan pimeeseen, eli kilpailut eivät ole ennakkotutustuttavia Ne ovat tainneet olla tämän vuoden meikäläisen kulmakynnyksiä! Jotenkin pimeeseen ajaminen tuottaa vaan entistä suurempa tuskaa, kun nuottireissun jälkeen palaa junnuilemaan ja kartturin suusta ei tule kuin sillointällöin kannustavia kommentteja. Mä olen jotenkin tosi epävarma niissä kisoissa, ja siksi huomaan, että tykkään nuottikisoista enemmän. Siksi esim. ensivuonna asetan tavoitteeni ainoastaan nuotitettaviin kilpailuihin ja haluan panostaa sen kehittymiseen, koska se varmasti on hyväksi myös tulevaisuudessa. Ehkä mä olen vaan niin mukavuudenhalunen, että haluan tietää mihin mennään. ;-)

Kehityskaari on tänä vuonna ollut myös kieltämättä huima; v1600 golffin rajallisuudet on löydetty, olen oppinyt ymmärtämään oman ajoni tasokkuuksia ja analysoimaan omaa tekemistäni. Mä olen myös mielestäni alkanut enemmän havainnoimaan auton teknillisiä juttuja, enkä halua enää sanoa että ''mulle riittää että on neljä rengasta ja ratti''. Me ollaan tiimin kanssa kokeiltu monia eri juttuja tänä vuonna ja on ihan mahtavaa huomata, että mäkin alan ymmärtämään mitä autoltani haluan! Ja myös hieman havainnoimaan mahdollisia vikoja, vaikka välillä vaihdelaatikkoviat saadaankin korjattua kaatamalla bensoa tankkiin.. Mutta sanotaan nyt näin, että jonkinlainen perstuntuma on iskoistettu.

Ja tulihan niitä sieltä. Niitä voittoja. Vuoden aikana kitijärjestelmän mukaan 12 kisaa, joista 4 voittoa, 4 hopeasijaa, 2 pronssisijaa, yksi 4. sija, sekä 1. keskeytys teknillisiin murheisiin. Että eiköhän näillä meriiteillä voi olla ihan tyytyväinen :) Kauden lopputuloksissa olimme SC 6 luokan 2. sekä RSJM 6.

Tästä ylläolevan kuvan tilanteesta lähtien voinen sanota, että ajamisessa on ollut meininkiä. Black rocketissa taidettiin ajaa 5 erikoiskoetta, jossa jokasella pätkällä taisi olla jotain vastaavaa ajolinjaa. Entiedä mikä suonenveto noissa karkeloissa tuli, mutta kyllä maalissa oli hyvä fiilis. Taisi kartturikin sanoa, että ''Laura.. Sä aiheutat ne tilanteet!''.

Kaiken rallattelun lisäksi vuoteen on mahtunut mukaan paljon muutakin. Mut valittiin vuoden alusta kansainvälisen Turvassa Tiellä- tieliikennekampanjan keulahahmoksi, sekä työskentelin Norffin aikana organisaation hommissa. Mieletöntä vastuuta, näkyvyyttä sekä tapahtumia! TT-hommat jatkuu vielä tänävuonna 22.-24.11 Helsingin messuilla.

Mä yritän tiivistää, tiivistää ja tiivistää.. Mutta mun mielessä on niin paljon ajatuksia, väsymystä ja kaikkea etten tiedä mitä sanoa. Loppuun kai lyhyet kiitokset?

Ensinnäkin, mä en pystyisi näihin hommiin ilman mun tiimiä. Perheeni, kartturini Reeta, valmennuspoppoo. IRMA:n pojat, W-pisteen sankarit. Koko valmennusporukka valmentajista valmennettaviin. Armisen opit Keuruun leiriltä on vieny monen monta kertaa eteenpäin. Kaikkien kannustavat viestit kisojen jälkeen saa hymyn mun huulille. Ystävät, jotka jaksaa ymmärtää vaikkei lynkyttämään pääse joka viikonloppu. Facebookin tykkäilijät, jotka jaksatte aina kannustaa :) Kaikki TE, jotka luotatte muhun, ja saatte vaikeuksien aikaan myös mun itseluottamukseni palautettua. Teitä on niin monia, että teistä saisi yhden kokonaisen bloggauksen tehtyä! En vaan osaa näyttää mun kiitollisuutta tarpeeksi Teille kaikille!

Ja koska ura on tehty jatkettavaksi, siihenkin tarvitaan teitä kaikkia vielä jatkossa. Ensivuonna yritetään räjäyttää pankki, kokeillaan jotain uutta ja pyritään ottamaan seuraava askel.. tai paremminkin HARPPAUS eteenpäin! 

Lisää luettavaa jokaiselle 18.10 (eli ens pe) julkaistavassa Vauhdin maailmassa. Hankkikaahan se :)

kiitos ja anteeksi,
RALLI-LATE

on Top of the World

Mä haluun olla. Juonenkäänne, haastaja, kova akka. Sellanen, jonka periksiantamattomuus muistetaan vielä vuosien jälkeen. Itseni lisäksi haluan saada jengin uskomaan meikäläisen taitoihin. Yksinkertasesti; mä aina välillä muistan hyvin sen, mitkä asiat herättää mussa mielettömiä fiiliksiä ja tahdonvoimaa. Niistä pitää pitää kiinni.

Ihmiset ovat katoava luonnonvara. Niin myös heidän voimat. Vuosi 2013 ei ole lopuillaan, vielä, mutta sanottakoon jo tässä vaiheessa, että voimavarat ovat olleet lopussa, mutta taas täynnä virtaa. Olen vuoden aikana joutunut usein pohtimaan, kuinka paljon asioita haluan saavuttaa ja kuinka paljon olen valmis tekemään niiden eteen. Vasta lähiviikkoina olen vihdoin ymmärtänyt sen voimantahdon määrän ja aseittanut haasteet ja tavoitteet uusiksi. Nyt vauhti on taas se, mikä aikaisempina vuosina. Tällä panostuksella syntyy uusi mestari.

Itseluottamuksen ja kusipäisyyden raja on veteenpiirretty, jonka haasteen aion ottaa vastaan. Saadakseni luottamuksen muulta jengiltä, mun pitää myös itse ymmärtää omat vahvuuteni. Peilin edessä seisoessa pitää kehua ja potkia itteään eteenpäi. Se on neuvo, jonka voin tarjota teille jokaiselle. Kuka pystyy seisomaan hetken peilikuvansa edessä, hymyillä ja lopuksi sanoa, ''mä oon niin hyvä''? Tuskin moni, ilman pilkallista naurua ja päästä kaikuvaa epäuskon ääniä. Peittäkää ne äänet, luottakaa itseenne. Ei se Cheek turhaan maailman kartalta laula, että vihaajat vihaa. Miksi suotta antaa kunniaa heille, kun itsestään voi löytää uskomattomia voimanpesäkkeitä vain hieman itsetuntoaan potkimalla?

Enkä mäkään ole mikään absoluuttinen onnistuja. Mä olen tänävuonna ottanut konkreettisesti niin monessa asiassa turpaani, ettei menneiden vuosien epäonnetkaan riitä yhteenlaskettuina samoihin summiin. Asenne pitää löytää itsestään. Saanhan mäkin itkeä telkkaria katsoessani, jos haluan. Mut itkun näyttäminen ei aina kerro pelkästään heikkoudesta; se saattaa kertoa myös asian tärkeydestä.

Mun haaste on se, että mä nostan itseni urheilijaksi. Fysiikka, ajatusmaailma ja yhteistyökumppanit ovat seuraava haasteeni. Kaikki avustus tuohon jälkimmäiseen viitteeseen on tervetulleita. Nyt ois meinaa mainostajana sellanen asennepommi, että oksat pois. Kirjoittajana tuleva maailmanmestari.