sä sen määräät minkälainen on sun tulevaisuus

Palkitsin itseni oikein kupposella kahvilla ja viinirypäleillä, koska mä olen jo tänään käynyt pyörälenkillä, saanut hakemukseni vihdoin ja viimein loppuun sekä olen todennut paljon uusia asioita, kuten sen että mä olen erittäin saamaton ja laiska.

Näen itsessäni erittäin paljonkin vikaa siinä suhteen, että mielestäni olisi kiva vain köllötellä oman mahan vieressä huudellen ihmisille että ''tuokaa lisää ruokaa'' ja räkien kattoon. Toisaalta olen aina toivonut olevani lettipäinen urheilija kultaisine mitaleineen, joka kiitäisi autollaan kuin Michele Mounton ja voittaisi kaikki miehet ja naiset (paitsi ralli-sanen) ja olisin oikein ylpeä saavuttaakseni kaiken tämän.

Loppujen lopuksi tässä tehdään itse teoillaan ja päätöksillään muutosta elämään ja taidan kuitenkin mielummin olla tämä lettipäinen urheilija kuin sängyssä makaava pulliainen. Mulla on vielä kirittävää monen monta kilometriä saavuttaakseni ihanteeni, mutta jostain se on aloitettava. Kuten siitä, että söin purkillisen viinirypäleitä enkä karkkia.
Että kun kaikki rästihommat ollaan koneen äärestä saatu tehtyä niin kipitän sitomaan lenkkarin nauhoja ja lähden juoksemaan tonne ''todella'' keväiseen säähän, missä lumi tupruaa niin että tukka on solmussa ja hankikanto kestää meikäläisenkin painon. Luojan kiitos kevät aurinko parhaansa mukaan yrittää jostain lävestä pilkistää tännekkin risukasaan.

Jotta aina ei oltaisi niin urheilullisia niin taidanpa antaa vähän itsekritiikkiä vielä tämän päivän kunniaksi. Facebookissa jo ilmoitin, että taitaa sunnuntait ja maanantai päivät olla meikäläiselle sen vertaa kaaottisia, että ne on parempi viettää pussipäässä juoksennellen maratoonia raivon vallassa. Päivät kun ei tunnu olevan kuin taisteluita toiseen mitä typerimmistäkin asioista. Luojankiitos moni muukin voi tässä vaiheessa kurkata peiliin, että jostain asioista mä saan omat käteni putsattua pois. (! mä en nimenomaan kerkeä millään sanomaan niitä kaikkia asioita, kun mun suustani on olevinaan kuultu).

Pienenä vinkkinä voisin loppuun vielä tokaista; että olkaapa ihmiset rohkeita. Seisokaa sanojenne takana, myöntäkää erheet ja kieltäkää ne, mitkä eivät olet totta. Hankkikaa selkäranka itsellenne, jos teillä on jotain sanottavaa. Asiat selkenevät paremmin rehellisyydellä kuin peitenimillä ja riitojen pelossa. Minkä takia tarvitsee edes pistää kipinää riidan alle, kun niistä voidaan puhua? Kaikki me olemme joidenkin mielestä silloin tällöin ärsyttäviä, toiset enemmän kuin toiset. Mielipiteiden ilmaisu ei ole mitenkään hävettävää tai olla se täällä maailmassa kun itse haluaakin. Jättäkää muiden kommentit omaan arvoonsa, jos tunnet olosi hyväksi juuri sellaisena kuin olet. Koska niin kornilta kun se kuulostaakin, niin kaikki me tavallamme teemme tästä maailmasta sellaisen kuin se on, eikä kukaan halua kaduille kävelemään miljoona samanlaisuutta. Erilaisuus on rikkaus meillä Suomessa.
Ja jollet uskalla olla juuri se, mitä haluat.. Se on sinun heikkoutesi. Astu ulos ulkopuolisesta kuorestasi ja tee valinnoillasi elämästäsi sellaista, mitä sen haluat olevan.
Muut voivat jäädä kyhnäämään mielipiteidensä kanssa yksinään.

Meikäläisen maailmassa puhaltaa huomenna joko uudet tuulet tai sitten mä oon loppuelämäni 4-seinän sisällä kiukuttelemassa huonouttani. Että pienet tsemppi peukut huomiselle, kiitos!

olette ihania juuri sellaisina, kun olettekin.

5 tähden ilta

Kuinka paljon mä olinkaan kaivannut iltaa, jolloin ei tarvitse ajatuksen riipastakaan jakaa tulevaisuuden suunnitelmille, koululle taikka millekkään muullekkaan ongelmantyngälle. Että ihan sataprosenttisella nautinnolla vietettiin aikaa kunnon porukalla! Naurettiin niin että vatsalihakset sattuu vieläkin, ääni on käheenä laulamisesta, jalat särkee tanssimisesta sekä pää särkee ylenpaattisesta valvomisesta :) mutta fyysiset kivut unohdetaan henkisen onnellisuuden vuoksi!
<3 iso kiitos ihanille ystäville

päivän asusta

takki h&m, huivi j.c
laukku veromoda, legginsit ginatricot
tunika carlings, kengät x2 stadium

TADAA, tässä vaiheessa ois aplodien paikat, koska mä sain a) kuvat koneelle b) koneen syövereistä tänne blogiin. Ehkä meikäläisessä piilee pientä tekniikan ihmelasta..

Voi kuinka mä olen odottanu tulevaa lauantaita. Silloin ois heti aamulla kampaaja, niinku mun tukasta näkee että sitä se tarvitsee. Mulla on operaationa kasvattaa pitkä tukka, mutta oon tässä vähän hinkunut pidennyksiä. Vielä toi harakanpesä on sen vertaa lyhyt, että pidennyksien ottoakin saa odotella. Mut katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaan!
Lauantai illalla varmaan juhlitaan kaverin synttäreitä, että luvassa on ihan sikakiva viikonloppu :)

Mut lopettaakseni haaveilun ja palatakseni tähän päivään, on takana on ihan perus tiistai päivän, ilman mitään sen kummempaa sattumoista. Iltapäivällä sai taas hävetä silmät päästä, kun mulle ja Allille soitettiin ihmeellisestä numerosta ihan samaan aikaan. Sitten pyydettiin Veeraa selvittää, että ketäpä meille taas soittelee. Veera oli selvittäny, et Juhani Helsingistä oli soitellu. Mä pistin hälle sit viestiä, et ''mitä asiaa juhani''.
Semmosta hällä ois ollu, että oisin voittanu wikkeen 50e lahjakortin. Voi jessus :-D Se meni sitte siinä.

Nyt lukemaan englantia!

Saatan vähän pelätä tulevaisuutta.
Pelkään menettäväni jotain kaunista,
saavuttaakseni unelmani.
Se on jollain tavalla
...väärin

jos elämä ei potki päähän, se on päätöntä

Olin aamulla aivan varma, että tätä päivää ei pilaa mikään. Olin kertakaikkiaan niin positiivinen. Minulla oli hirmuisesti onnellisista asioista kerrottavanani teille. Odotin koko hikisen päivän koulussa, että pääsen kotiin. Mutta kaikki mullistui juuri ennen koneelle istumista..

Mulla oli kamera täynnä kuvia minusta ja minun päivästäni. Olen viettänyt päiväni tutkiskellen maailmaa ''uusilla silmillä'' vetäytyen omaan kuoreeni ja antanut ipodin pauhata kanssani. (sekin kun taas kerran viitsii toimia.) Kun pääsin kotiin siirtämään onnellisia kuvia koneelleni, niin jostain hienosta syystä katosivat siirron yhteydessä kaikki kuvat. Ja voitte vain arvailla kuinka järin tyytyväinen olen tähänkin suoritukseen. Kuinka pitkälle kamerani lensikään. Olisi parempi, kun minä en ala pätemään tietokoneen ihmeellisestä maailmasta, kun en kerta mitään tiedä. Ja jätän kaikki nerot väläykset sikseen ja käytän onnellisesti vain facebookkia, sähköpostia ja blogia. Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta, kun näin käy. Petrin 30v juhlakuvat katosivat, ensimmäiset ajokuvani katosivat, sekä monet muut. Jos joku fiksu tässä vaiheessa valaisee yksinkertaisilla ohjeilla, että miten kuvat saisi (jatkossa?) palautettua, niin neuvoja otetaan vastaan. Toinen konsti olisi, että oppisin jättää rastittamatta kohtaa ''poista kuvat laitteesta''.
Nyt minua kyllä harmittaa! Koneeni pitäisi varmaankin viedä jonnekkin puhdistettavaksi taas, vaikka tallennan kaikki musiikki- ja kuvatiedostot erilliselle kovalevylle, mutta silti tämä herjaa vähäisestä tilasta C-asemalla. Olen puhdistanut koko koneen CCleanerilla, mutta eipä auta. Olen myös 100% varma, että tietokonevalmistajien kesken vallitsee salaliittoteoria, että jokainen +2v vanhat kannettavat lakkaavat toimimasta enää normaalisti ja pamahtavat lopuksi. Minulla on nyt 3v vanha kannettava ja taitaa vetää viimisiään.

Kaikki ne, jotka seurailevat facebook päivityksiäni tietävät, että sunnuntai-iltaisin meikäläisen sivuilla lukee päivityksenä ''huomenna alkaa uusi elämä''. Olin melkein jo eilen kirjoittamassa samaa virttä, mutta totesin että miksikäs sitä kirjoittamaan kun ei ole vieläkään edellinen alkanut. Aamulla herätessäni päätin aloittaa sen edellisen elämän viikkoa myöhässä ja hyvinhän se taas näytti alkavan :-D
 
ps. facebook on nykyään niin surkea paikka, mä en muista koska viimeksi koko sivusto olisi edes toiminut mulla. ärghh

Loppua kohden minua jo vähän hymyilyttää koko epäonni

hyvää sunnuntaita

Olihan taas päivä.
Esimerkiksi nukuin oikeasti pitkään aamulla, mitä olen odottanut jo monta viikonloppua. Kun meinaan kello on aamuisin soinut siinä 8 aikaa viimeistään ja sitten ollaan taas menty tukka putkella. Sitten sain mukavuudenhaluisena ihmisenä kannettua pussilakanat pihalle tuulettumaan, niin että illalla kömpiessäni peiton alle ne on viileät ja uni tulee minuutissa. Seuraavaksi sain kaadettua saunanpesuaineet vahingossa huoneeseeni ja täällä tuoksuu ihan juuri putsatulta saunalta. Että löylyä vaan kiukaaseen.

Mutta jonkinlaista motivaatiota iltaa kohden tarvittaisiin, sillä huone pitäisi saada siivottua ja läksyt tehtyä. Huoneesta tulikin mieleen, että Markku asensi sen mun hyllyn vihdoin seinään!
Kuinka usein mun sunnuntai päivät tuntuukin olevan vain jossittelua ilman minkäänlaista aikaansaamista. Olisi varmasti parempi, että joka sunnuntai käytäisiin ajamassa vaan kilpaa, niin ei tulisi tälläisiä turhautumisia.

ps. olen miettinyt, että olisiko teillä kiinnostusta saada blogikirjoituksiini kuvia? Meinaan kameran päällä alkaa olemaan melkoinen pölykerros ja blogista saattaisi tulla mielenkiintoisempi, kun lisäilisin enemmän kuvia. kommentteja voi laittaa poksiin :)

Tää taisi olla tälläinen turhanpäinen postaus ilman minkäänlaista asiaa. Mut mulla alkaa (taas kerran) huomenna uusi elämä, joten jatketaan sillä sit ensiviikolla! tsau

surkea minäni

Löydän itsestäni päivä päivältä enemmän vikoja, joita sitten yritän karsia taikka yrittäen oppia suhtautua niihin paremmin. Valitettavasti on yksi ylitse muiden, jota en pysty kiertämään enkä kaartamaan enkä mitenkään poistamaan itsestäni. Olen äärettömän heikko.

Taannoin olin aivan varma, että kyynelkanavissani on tulehdus jonka takia kyyneleet virtaa koko aika pienestäkin vastoinkäymisestä. Valitettavasti 16v minäkokemuksella on todettavaa, että kyse on ihan meikäläisestä. Olen pohtinut, että mistä tämä johtuisi. Että olisiko pikku-likkana ollu vastoinkäymisiä taikka jotain muuta vastaavaa. Loppujen lopuksi olen todennut, että minulla on ehkä asiat aina ollut vaan niin hyvin, ettei koskaan ole tarvinut satuttaa syvimpää ja kaiken on aina voinut nielaista kurkusta alas ja olla stressaamatta.

Mutta kaikki aikanaan, eikä ne ''nielaisut'' oletkaan menneet niin vain alas. Kaikki palaa haaleina muistoina takaisin pintaan ja itkua väännetään. 3lk:n ensimmäisillä englannin tunnilla opettaja luki kirjoituksiani koko luokan naurun saattelemana, enkä vieläkään puhu englantia kenenkään kuullen. Kaikki ''läski'' kommentin söin kirjaimellisesti hampurilaisen välissä nälkääni ja nykyään taistelen itseinhoa vastaan. Jostain kumman syystä myös otan itseeni jokaikisen kritiikin kavereilta, perheeltä, ystäviltä tai tv:n takana olevilta tuntemattomilta ihmisiltä. Koska nuorena en harrastanut mitään olen päättänyt tehdä kaikkeni loistaakseni salibandyssä ja juoksen hammastapurren kentällä, vaikka tuntuu että polveeni työnnettäisiin puukkoa ja joukkuelaiset hihittää vieressä ''sillä naksuu taas polvi''. Siinäpä toistelet mielessä lekurin sanoja, että 'ei se siitä parane koskaan mut treenaa vaan niin tottuu'. Ja mikä pahinta: kuinka mummini kuoleman jälkeisenä päivänä menin tyynesti kouluun kertomatta kenellekkään taikka itkemättä yhtäkään kyyneltä.

Sitten tullaan kotiin ja ihmiset olettaa, että mulla on niin helkkarin hyvin asiat aina koska kalenteri on täynnä kirjoituksia ja mulla on paljon ystäviä ja aina menoa.
Arvostan suuresti niitä, jotka jaksaa tsempata ja ihania minulle, mutta mielestäni on väärin, että minulle selitetään kuinka minä olen unohtanut ystävät tms. Sitä miettiessänne voitte pohtia, että koskako viimeksi olet itse lähettänyt minulle viestin ''mitäpä kuuluu laura, olisi kiva nähdä'' ?

Luojan kiitos on Santeri ja moni muu. Mutta kuinka silti toivon kädet ristissä parempia tuulia tulevaisuuteen ja saisin uuden ympäristön ja ystäviä rinnalle. Kuinka koulumenestykseni varmasti parantuisi ja kuinka pääsisin paikkaan, jossa kukaan ei tietäisi minusta entuudestaan mitään. Jossa ei kukaan ei asettaisi minua tiettyyn asemaan.

Mikäpä sen parempaa, kuin muistuttaa välillä itseään että elämä on kovaa osta kypärä ja älä stressaa. Niinhän aina minullekkin sanotaan :)