keula kohti uusia haasteita

Yhä useammin olen keräillyt itseäni täysin pohjalta, kivuten taas kohti uusia kokemuksia ja ajatellen, että ''mä olen vasta ihan aloittelija koko hommassa''. Näin vuoden treenaamisen jälkeen on kyseisestä kommentista tullut jo laiha lohtu. Jokakerta hypätessäni taas uudelleen into piukassa golffin ratin taakse, on lopuksi tullut kuitenkin fiilistä, että taas ollaan lähtöruudussa eikä olla edistytty ollenkaan. Sitä yrittää jokakerta tehdä vaan parhaansa - mutta silti tuntuu että hihasta löytyy vain omat ranteet ja Vatasen kädet. Jokakerta kun olen ajamassa, saan kommentteina niin risuja kuin ruusujakin. On hyvä muistuttaa välillä itseään, että tässä ajetaan vain OMASTA halusta, eikä muiden iloksi. Harrastus on se minun juttuni, josta haluan pitää kiinni, olen kiinnostunut & asettanut tavoitteita. Suurinpana haaveena on tietysti joskus olla jotain 'suurta'. Mutta vaalitettavasti risut telkkarin ja penkan päältä tuntuvat iskeytyvän suoraan ytimeen ja sitten surraan ja heitetään itkupotkuraivareita, vaikka kommentit ja kommenttien antajat saisi jättää ihan omaan arvoonsa. Karu totuushan on, että parhaat kuljettajat ovat aina penkan päällä katsomassa.

Rakkaus harrastukseen jaksaa jokakerta panostaa yhä enemmän - mutta valitettavasti nuorten luokan taso ja autojen erot ovat todella korkeat. Jokaikinen kerta lipuessani lähtöviivalle, tiedän pelkästään auton tekniikan ja keliolosuhteiden kääntyvän tappioksi itselleni, ja siihen reseptiin lisätään vielä kokemattomuus kuskin puolesta niin kakku on valmis. Mutta jokakerta sinnikkäästi heitän sukkaa syyläriin ja annan kaiken itseni puolesta ja toivon sen riittävän. Myönnettäköön, että tulostakin on vuoden aikana tullut, mutta kun se ei vaan tunnu riittävän minulle itselleni...

Luojankiitos tässä maailmassa on ihmisiä, jotka kannustavat minua nuorena naisena. Meitä nuoria tyttöjä laajassa autourheilu maailmassa on kuitenkin vain yhden käden sormilla laskettava määrä, joten harvat yksilöt saavat eräänlaista kunnioitusta pelkästään senkin vuoksi. Monesti olen heittäny ajohanskat takkaan ja päättäny että nyt riitti koko harrastus kun ei tästä mitään tuu, mutta luojan kiitos ihmiset ovat saaneet minut takaisin ratin taakse ja muistuttanu; ''että sä oot laura rakas oikeasti nuori kuljettaja vasta eikä kukaan oo seppä syntyessään golffin ratissa'' . <3

iso kiitos teille, jotka jaksavat nostaa meikäläisen kypärän visiirin takas ylös, vaikka mä kiroan ja itken ja valitan omaa huonouttani. ehkä eräänlainen itsetunnon kohotus-kurssi olisi hyvä tässä vaiheessa.