maanantai 21. maaliskuuta 2011

jos elämä ei potki päähän, se on päätöntä

Olin aamulla aivan varma, että tätä päivää ei pilaa mikään. Olin kertakaikkiaan niin positiivinen. Minulla oli hirmuisesti onnellisista asioista kerrottavanani teille. Odotin koko hikisen päivän koulussa, että pääsen kotiin. Mutta kaikki mullistui juuri ennen koneelle istumista..

Mulla
oli kamera täynnä kuvia minusta ja minun päivästäni. Olen viettänyt päiväni tutkiskellen maailmaa ''uusilla silmillä'' vetäytyen omaan kuoreeni ja antanut ipodin pauhata kanssani. (sekin kun taas kerran viitsii toimia.) Kun pääsin kotiin siirtämään onnellisia kuvia koneelleni, niin jostain hienosta syystä katosivat siirron yhteydessä kaikki kuvat. Ja voitte vain arvailla kuinka järin tyytyväinen olen tähänkin suoritukseen. Kuinka pitkälle kamerani lensikään. Olisi parempi, kun minä en ala pätemään tietokoneen ihmeellisestä maailmasta, kun en kerta mitään tiedä. Ja jätän kaikki nerot väläykset sikseen ja käytän onnellisesti vain facebookkia, sähköpostia ja blogia. Tämä ei ole edes ensimmäinen kerta, kun näin käy. Petrin 30v juhlakuvat katosivat, ensimmäiset ajokuvani katosivat, sekä monet muut. Jos joku fiksu tässä vaiheessa valaisee yksinkertaisilla ohjeilla, että miten kuvat saisi (jatkossa?) palautettua, niin neuvoja otetaan vastaan. Toinen konsti olisi, että oppisin jättää rastittamatta kohtaa ''poista kuvat laitteesta''.
Nyt minua kyllä harmittaa! Koneeni pitäisi varmaankin viedä jonnekkin puhdistettavaksi taas, vaikka tallennan kaikki musiikki- ja kuvatiedostot erilliselle kovalevylle, mutta silti tämä herjaa vähäisestä tilasta C-asemalla. Olen puhdistanut koko koneen CCleanerilla, mutta eipä auta. Olen myös 100% varma, että tietokonevalmistajien kesken vallitsee salaliittoteoria, että jokainen +2v vanhat kannettavat lakkaavat toimimasta enää normaalisti ja pamahtavat lopuksi. Minulla on nyt 3v vanha kannettava ja taitaa vetää viimisiään.

Kaikki ne, jotka seurailevat facebook päivityksiäni tietävät, että sunnuntai-iltaisin meikäläisen sivuilla lukee päivityksenä ''huomenna alkaa uusi elämä''. Olin melkein jo eilen kirjoittamassa samaa virttä, mutta totesin että miksikäs sitä kirjoittamaan kun ei ole vieläkään edellinen alkanut. Aamulla herätessäni päätin aloittaa sen edellisen elämän viikkoa myöhässä ja hyvinhän se taas näytti alkavan :-D
 
ps. facebook on nykyään niin surkea paikka, mä en muista koska viimeksi koko sivusto olisi edes toiminut mulla. ärghh

Loppua kohden minua jo vähän hymyilyttää koko epäonni

2 kommenttia:

  1. Ei kannata käyttää Windowsin omaa kuvien siirto-ohjelmaa, VAAN siirtää kuvat resurssienhallinnassa laahaamalla perinteiseen tyyliin. Niin minä teen eikä kuvat hävii...

    t: taas se penkkatorvelo

    VastaaPoista
  2. Kiitos vinkistä! Oon käyttäny sitä koneen omaa kuvansiirto ohjelmaa ja sen myötä usein onkin käynyt näin. Taidan siirtyä tuohon täysin perinteiseen tapaan. :)

    VastaaPoista