Yksi kiireetön aamu ja viikon loma luvassa. Aamukahvittelua oman mielen mukaan, koira vasten jalkaani ja naaman meikkaamista istualtaan. Tieto siitä, että välttämättä ei ole kiire mihinkään, eikä pakko tehdä asioita tänään. Ihanaa.
Ihmiset ympärilläni. Mielettömiä sellaisia. He tukevat, rakastavat ja ennenkaikkea välittävät minusta juuri tälläisenä, kuin olen. Voin soittaa heille milloin tahansa ja mistä tahansa.
Pienet perhoset vatsan pohjassa. Toisen suloinen hymy mielessä. Puhelimen vartioiminen, mikäli toinen ottaa yhteyttä. Pieni ja vieno hymy nousee huulille pelkästä ajatuksesta.
Ja viimeiseksi; onni on asenne, joka ihan oikeasti perustuu vain omaan ajatusmaailman hallitsemiseen. Kaiken rikkinäisen materiaalin ympäröimänä voinen todeta, että ihan sama. Maailma ei mene ylösalaisin vaikka nokialainen ei ihan toimisi, taikka kauden viimeinen kisa päätyi tekniikkamurheisiin. Ihan sama kuulostaa liian kornilta, mutta pidemmän ajatusprosessin jälkeen on hyvä todeta vain niin. Se on elämää, motorsporttia ja kaikkea siltä väliltä. Eikä luultavasti milloinkaan jää viimeiseksi, vaikka aina yhtä paljon kisan aikana keskeytys harmittaakin. Se on vastoinkäyminen, jonka silloin tällöin joutuu kokemaan ja hyväksymään. Tämä vahvistaa, luo lisää ponnistuksia tulevaan. Ne käännetään onneksi, asenteeksi - joilla jatketaan.
Tiettekö mitä. Kaikista syyssateista, rahan puutteesta, rikkinäisestä puhelimesta ja autosta huolimatta; olen ihan super onnellinen. Jatkan harjoittelua, teen työtä, keskityn koulussa ja toivon todella, että puhelimeni piippaa viesteistä ja ystävät soittelevat kuulumisia.
Kannattaakin soitella, sillä meikäläinen jakaa mielellään onnea myös muille kaamosmasennuksen karkoittajille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti