uutta tuulta elämään

Aina välillä on hyvä pistää elämän perusasiat tärkeysjärjestykseen ja lista ykkösenä on ainakin itselläni ollut jos jonkin aikaan ne ystävät. On maailman mahtavin tunne, kun tietää että on joku joka oikeasti välittää ja hän näyttää sen. Oli kyse homehtuneesta juustosta jääkaapissa tai kusipäisestä jätkästä - tietää, että voi soittaa oikealle ystävälle ja purkaa kaikki tunteensa. Oikean ystävän ei välttämättä tarvitse sanoa sanaakaan lohduttavaa tekstiä takaisin, vaan pelkästään hänen läsnäolo riittää korjaamaan tilanteen. Ja mikäpä myöskään sen parempaa, kun tietää, että itse voi olla oikea ystävälle sille jollekkin!

Mutta joskus huomaa, kuinka muuttuneen elämäntilanteen jälkeen se kauan pitämä ''oikea ystävä'' saattaa muuttua mitä ihmeellisemmäksi persoonaksi ja tiet erkanevat. Joskus ajaudumme elämässä tapahtumiin, jossa järjen äänellä ei ole mitään tekemistä ja oikea ratkaisu on kuunnella sydäntään. On hyvä pitää mielessä, että aina emme pysty miellyttämään kaikkia. Asiat saattavat koskettaa ystävääsi, mutta realistisesti ajateltuna tässäkin vaiheessa voisin esittää kysymyksen; että millä ihmeen ilmeellä? Tiedän, että myös ystäväni olisi tässä vaiheessa kuunnellut sydäntään - ja minä itse olisin tukenut häntä, en kääntänyt selkääni. Mitä siinä sitten kuuluu tehdä, kun kuulee pelkkää paskanjauhantaa kyliltä? Oikeat ystävät pystyvät puhumaan asioita, kasvotusten. Heidän ei tarvitse ilmaista mielipiteitään muiden ihmisten kautta. Heidän ei myöskään tarvise esittää toisen edessä ystävää, vaan voivat olla niitä oikeasti. Miksi kukaan edes oikeasti jaksaa esittää toiselle ystävää?

Jos aina haluamme vain miellyttää toisia, emme tule koskaan elämään omaa elämäämme. En tarkoita, etteikö ystäviä pitäisi joissain asioissa kuunnellakkin, mutta tärkeintä on muistaa kuunnella omaa sydäntäkin. Jos olemme tottuneet luottamaan kaverin mielipiteeseen, tulee tulevaisuudessa ongelmia. Kaverikos se siinä alttarillakin tulee puolestasi vastaamaan ''Tahdon'' ? Tuskinpa sentään. Jos pyrkimys on miellyttää toisia ja stressinä pukkaa vielä tulevaisuuden suunnitelmat, näyttää melko pimeältä koko tulevaisuus. Aika usein jämähdämme menneeseen ja unohdamme elää elämäämme kuin viimeistä päivää. Täytyy uskaltaa kääntää sivua ja jatkaa uudella ponnistuksella kohti tulevaisuuteen. Se saattaa myös palkita, enemmän kuin uskotkaan. Siinä sivussa itse huomasin, ketkä ovatkaan niitä aitoja ystäviä - ja ketkä niitä, jotka vain esittävät.

Tikulla silmään sitä, joka menneitä muistelee ja uutta potkua elämälle. Jokainen päivä pitäisi elää niinkuin se olisi viimeinen, ei unohdeta sitä. Muutoksen tuulet tekevät ihmeitä näin harmaassa syksyssä ja itse myönnän, että hyvää on tehnyt! Eipä ole pitkän aikaan hirveän stressin ja paineen alla silti hymyilyttänyt näin kamalasti :) !

I could stay awake just to hear you breathing

Heissan! Pitkästä aikaa meikäläinenkin ilmoittaa onnellisesta olemastaolostaan, kerrankos sitä nääs! Asiat rullaa tasaiseen tahtiin eteenpäin kuin juna matkalla Siperiaan. Voinen todeta, että elämä on pelkkiä suuria kysymyksiä ilman vastausta, mutta stressaamaton ajattelutapa toimii kaikessa. ''Tikulla silmään joka menneitä muistelee'' sanoisi Jethro Rostedt tähän väliin. :-) jatketaan paremmalla ajalla, mä haluan nyt nukkumaan. LIFE IS LIVE NANNNANAAN

ps! Koulun eteen tehdyt työt ovat tuottaneet monenlaisia tuloksia; positiivisia ja negatiivisiä. Pari kertaa oon ollu todella yllättyny koetuloksista, esim enkusta. Sain 6!!! WOU, luulin etten pääse ees läpi. Nyt kaikki enkkuhikarit saa nauraa tässä vaiheessa mutta mä oon ylpeä itestäni.

young and restless, living this way I stress less

<3

Vaikka mieli on vapaa ja sydän rauhaton; sitä joskus toivoo oikeasti vähän rauhottuvansa. Perusasiat elämässä on oltava kunnossa, jotta jaksaa oikeasti. Koulut on käytävä, vaikka
työasiat ja oma raha kiinnostaisi todella. Näitä asioita pohdittiin päivällä aikaisemmin oikein koko perheen kesken.

Koska olen päättänyt tosissani jaksaa kantaa taakan koulusta, aion hoitaa sen kaikkien alkuvaikeuksien jälkeen kunnialla. Tuskinpa ensimmäisen koeviikon tulokset miellyttävät ketään; mutta pohjalta suunta on vain ylöspäin. Työtä on paljon ja se on raskasta, mutta
lopussa luotan, että kiitos on paikallaan.
Tarjoukset työpaikasta houkuttelevat suuresti - mutta jos opiskelut kärsii siitä, ei työ onnistu.
Mutta eihän yrittäminen ainakaan huono homma ole?

Ja vaikka itse en oikesti masennu turhasta, tuntuu pahalta kun kerrankin olisi jässikkä, jonka kanssa on kesästä saakka oltu jutuissa, mutta välimatka ja muut asiat tuntuu pilaavan kaiken. Tuskinpa kukaan oikeasti ymmärtää näitä meikäläisen tunteita, kun itsekkään ei välttämättä pysyä perässä, mutta sen voin sanoa että tosi paskalta tuntuu välillä!

Ehkä syksy näyttää vielä valoisan puolensa.

ois siistii antaa periksi nyt

Luin taannoin lehdestä tosta kaamosmasennuksesta ja meikäläisestä tuntuu et se on se mikä mua vaivaa nyt! Oireina oon huomannu painonnousun, väsymyksen, stressin tunteet, hidas älyisyyden ja äärettömän kireen pinnan. Voipi olla, että näihin oireisiin voi olla jotain muitakin syitä.. Koulussa vietetään parhaillaan koeviikkoa ja voin kertoa, että penkin alle menee! Tietysti vika on yleensä itsessä, koska parhaillani mun pitäis lukea kokeisiin - ei olla koneella. Mutta onpahan tietysti vaatekaappikin ja huone siisti, kun kaikilla mahdollisilla keinoilla pyritään välttämään kokeisiin lukua.. Veera oli kyl onneks vähän jeesaamas mua meillä tänää, siitä tuli oikeesti kyl jotain! Tai ainakin hän oppis, itestäni en tiedä.
Kirjakauppoihin oon kantanu miljoonia euroja taas, kun joutunut ostaa uusia kyniä ja paperia ja kirjoja ja huhhuh!! Yhessä vaiheessa pohtisin jo, että olisko siistiä lyödä hanskat tiskiin ja vaihtaa koulua. Taidan kuitenkin olla oma itseni; enkä luovuta.

erottamattomat, sitä he ovat

Muistan, kuinka nuorena alakoululaisena vannottiin parhaan silloisen kaverin kanssa loputonta ystävyyttä ja suunniteltiin yhteistä kämppää Turun ydinkeskustaan. Ikinä ei voitu leikkiä kenenkään muun kanssa, ja jos ystävä sattui sinut päiväksi feidaamaan, oli seurauksena viikon mykkäkoulu sekä raastavat itkupotkuraivo kohtaukset kotona. Salaa heiteltiin puukkoja selkään koulun käytävillä, koska mielessä painoi selvä katkeruus sille toiselle tyypille jonka kanssa se oma paraskaveri vietti välituntia. Sellaista oli ala-asteella.
Yläasteelle siirryttiin sen parhaan kaverin turvin, mutta pikku hiljaa jengi alkoi kasaantumaan eripaikkakuntalaisista ja -ikäisistä ystävistä. Huomaamattaan se oma paraskaveri alkoi erkaantumaan ja muuttumaan vain ''yhdeksi osaksi laajaa kaveriporukkaa''. Enää ei välttämättä määritelty vain yhtä ja ainutta, vaan puhuimme siitä ''meidän jengistä'', joka valtasi yläasteen käytävät ja joka kulki rinnatusten vähän olevinaan parempina. Myös viikonloppujen kaveripiirit saattoivat muodostua erikseen. Eri bileistä ja kekkereistä napattiin mukaan uusia tuttavuuksia, jotka eivät käyneet samaa koulua, mutta viikonloput saatettiin sitten pyöriä yhdessä. Harrastukset ovat myös yksi paikka, jossa on se oma jengi ja piiri. Hekin muodostavat itselleni tietyn kaveripiirin, jota en näe niinkään arkisin tai viikonloppuisin muutakuin treeneissä ja peleissä. Mutta hekin ovat ihan älyttömän tärkeitä minulle. Näin facebookissa kavereita on yli 600 mutta silti voi heittää ilmaan kysymyksen, että ''ketäs ne tärkeimpiä kavereitä sitten ovat?''

Vaikka minutkin tunnetaan (roosan sanoin) sosiaalisuuden huipentuma, voin yhden käden sormilla nimetä oikeat ystävät joiden käsiin saattaisin laskea henkeni. Ja olen lukumäärään tyytyväinen. Aikani on älyttömän rajallista: minkä vuoksi kaverisuhteet kärsivät erittäin pahasti. Välillä täytyy kunnolla pinnistellä ja muistella, kuinka paljon onkaan aikaa kun viimeksi näin ihania ystäviäni. Ja minä oikeasti kärsin tästä.
Erkaantuminen oikeista ystävistä sattuu - ja aivan helvetisti. Tilanteeseen ei ole jouduttu riidan tai muun vastaavan takia, vaan ylipäätänsä elämän vuoksi. Etenemme jokapäivä elämässämme eri suuntaan koulujen, harrastusten, vapaa-ajan ja kaveripiirien vuoksi.
Nopeat tapaamiset huoltoasemilla ovat usein ehkä jopa kiusallisia, varsinkin jos on ne ''uudet kaverit'' mukana. Siksi toivoisin löytäväni jostain aikaa jokaiselle ystävälle kunnolla, olisi aikaa jutella kuulumisia ja huomata, että vaikka aika erottaa niin yhteinen sävel löytyy monienkin viikkojen/kuukausien myötä. Tässä olenkin suunnitellut vaikka nyyttäri-iltaa, mihin se meidän jengi taas kokoontuisi. Tiedän ja luotan siihen, että kun vihdoin näen taas kaikkia ihania ihmisiä, me jatkamme siitä, mihin viimeksi jäimmekin. :)

tää biitti saa mul nousemaan pintaan muistot

Ja kaikki vanhat frendit, en ois mitään ilman teitä
Sori etten oo pitäny paremmin yhteyttä
Me yhes opittii ne tiedot mil mä pääsin tähän
Mä tarjoon bisset ku nähään
En mä oo juurikaan muutunu, ehkä kasvanut vaan vähän .

kaamein ikävä <3

love the way you lie

Viikko takaperin sitte tein sadetansseja ja lämmitin kuumemittaria taskulampulla, jotta sais yhen päivän levätä vaan ja olla. Noniinhän siinä sitte kävi, että tiistain treenien jälkeen kuumetta oli 39 astetta ja olo oli mitä kamalin. Kaks päivää oon kotona maannu aivan järkyttävässä päänsäryssä ja nivelsäryssä. Sormesta on jänne poikki joten sekään ei pelaa kunnolla. Pyysin itseltäni oikein kunnolla anteeksi, että tulikin toivottua kipeitä päiviä. Tämä on meinaa ollu kaikkein kurjinta! Tänään onneksi olo ollut edes vähän parempi; mutta empähän tietenkään ole käyttäny aikaa hyödyksi, esimerkiksi läksyjen tekoon. MITÄ SUOTTA! Eikö huoneen perusteellinen siivoaminen olekkin kannattavampaa? No kyllä. Tästähän on helppo nyt alottaa elämä ''puhtaalta pöydältä'' (kun siitä nyt kerrankin mahtuu alottamaan..) ja yrittää konkreettisesti pitää huone siistinä, niin että tänne mahtuu tekemään niitä tekemättömiä läksyjä ja muutenkin nukkumaan. Toivotaan, että tää nyt pysyis tässä kunnossa kauemmin kuin pari tuntia. Vielä ois toi vaatekaappi raivaamatta, mut taidan suosiolla skipata sen seuraavaan sairaslomaan..