''Ei pitäisi elää liikaa menneessä tai tulevassa - käsillä oleva sekunti on loppujen lopuksi ainoa omaisuus, joka meillä on'' -Arno Kotro

Tuiki tavallinen keskiviikko aamu. Vai onko tämä sittenkään ihan tavallinen?

Istun suihkunraikkaana kahvikupposen kanssa tietokoneen ääressä. Olen ollut juoksemassa aamulenkin yhdessä muun treeniporukan kanssa, eikä minulla ole kiire vielä kouluun. Tavallista arkea, vai elämän suuria iloja? Ehdotan jälkimmäistä vastausta. Kuinka usein unohdammekaan elää tässä ja nyt, nauttien tästä sekunnista, olemalla onnellinen tämän aamun arjesta? Vastaan, että liian usein.

Ihminenhän on siitä kummallinen tapaus, että vasta suuren surun kohdatessa arvostamme yksinkertaisia asioita. Asetamme suuriakin ja menestykselliä tavotteita ja puhumme usein siitä, kuinka rahalla paikattaisiin monta murhetta. Tuoko menestys onnea, jos elät yksin varojesi kanssa? Tässä kohtaa muistot ovat viisaampia kuin toiveet; usein haaveilemme suuresta menestyksestä, mutta muisti ymmärtää poimia onnellisiki hetkiksi aivan normaalia arkea, tuiki tavallista keskiviikkoaamua. Näiden asioiden arvo olisi hyvä opetella näkemään jo silloin, kun onnellisuuden ja hyvinvoinnin ainekset ovat läsnä.

Teimmepä mitä valintoja elämässä, pitäisi jokaisen opetella yksi tärkeä sääntö. Olemaan rehellinen itselleen. Yllättävän usein se ''kultainen tie'' on juuri se, mikä menee tavallisen arjen ja suuren menestyksen välimaastossa. Vaikka kuinka itsekkin syyllistyn siihen, että haaveilen pilvilinnojen keskellä; en haluaisi elää sitä elämää täysin yksin. Loppujen lopuksi läheisten hyvinvointi, läheiset itse, opiskelu ja harrastukset ovat juuri ne, jotka onnen elämääsi tuovat. Luodessaan itselleen monia tukipilareita, suuren surun kohdatessa eivät keikauta nurin koko elämää, vaan pystymme pysymään tasapainossa. Useinhan juuri tukipilareiden puuttuminen elämästä johtaa meidät ongelmiin?

Työt, opiskelu ja menestys ovat puurtamista, pisteistä taistoa ja halua voittaa kanssakilpailija. Miksi jaamme ihmiset tiettyihin ''laatikoihin'' heidän onnistumisten johdosta, mutta emme kukaan saa pisteitä itse elämästä? Kukaan ei koskaan saa arvosanaa elämän arjesta, mutta arvosanoja aletaan lypsämään jo esikoulussa. Meidät kasvatetaan siihen, että onnistuminen on vain ainut ratkaisu. Miksi? Ei meidän tarvitse olla täydellisiä. Me saamme epäonnistua, jättää täyttämättä tiettyä onnistumista ja etenkin, saamme olla myös heikkoja. Miksi elämän pitää olla haudanvakavaa, kun kumminkin jokaisen aika täällä tulee joskus loppumaan?

Onnellisuus on viime kädessä asenne. Vaikka itse tuskailen opiskelijabudjettini kanssa, vannon, että tulevaisuudessa muistelen tätä elämänvaihetta onnellisena aikana. Muistan nämä ajat hyvinä, koska jokapäivä voin lokeroida muistiini upeita asioita; elämän pieniä jyviä. On hyvä avata silmät kaikelle hyvälle, mitä on juuri ympärilläsi. Koska se on siinä vain tämän sekunnin; tässä ja nyt .

Kirjailija Arno Kotro pohtii samankaltaisia asioita terveystiedon kirjassani. Olen ihan samaa mieltä hänen kanssaan monista asioista.

aurinkoista keskiviikkoa jokaiselle :)

It's just another lonely Sunday .

Niinhän se sisäinen herätyskello tekee kepposet, kun sen ei pitäisi. Tänään piti olla päivä, jolloin nukutaan viikon yöunet pois ja heräillään keskipäivän auringonpaisteeseen reilusti yli klo 12. Kuinka kävikään? Puoli kahdeksan jälkeen alkoi uni tympimään pahemman kerran ja kahdeksan jälkeen oli pakko luovuttaa tämän päivän alulle. Jotta sain kummallisen energian käytettyä hyödyksi niin puoli yhdeksän aikaan imuroisin jo koko rapun asukkaiden mieliksi, pyyhin pölyt, vein matot ja petivaatteet ulos tuulettumaan, kiilotin vessan kaakeleita ja järjestin vaatekaapin uuteen uskoon. Ja mikä parasta; rokki soi kuitenkin suhteellisen kovaa kaiken tämän aikana.

Oikeastaan on aika ihanaa tällähetkellä istuskella omalla kotisohvalla pitkästä aikaa ilman mitään kiirettä ja ''huolia huomisesta''. Olen niitä ihmisiä, jotka tykkää elää arkea paineen alla, kalenteri piukassa ja aivotyö +10 käynnissä miettien koko aika mitä pitää muistaa ja tehdä. Silloin vapaapäivät tuntuvat todella arvokkailta ja niistä nauttii oikeasti rentoutuen; tänään en aio tehdä muutakuin paperi hommat valmiiksi & käydä nauttimassa ulkoilmasta!

ihanaa sunnuntaita kaikille ja tsemppiä huomenna alkavaan arkeen :)

Vain treenaamalla paremmin kuin muut, voit olla parempi kuin muut

Elämässä on aika kornilta kuulostavia asioita. Olen tässä jo kuukauden päivät hokenut itselleni, että meikäläistä puhutellaan nykyään urheilijana. Ja se kuulostaa vieläkin jotenkin kummalliselta, mutta ei ollenkaan huonolta. Alan pikkuhiljaa käsittämään, että kyseinen määrite saattaakin sopia mulle ihan hyvin. Vaikka alussa kaiken tämän kanssa kuitenkin ollaan. Tänään treenien jälkeen istuin parvekkeellani reilu puoli tuntia teekuppi kädessä pohtien asioita. Varsinkin tätä blogia, kun tänne ei ole tullu kirjoitettua aikoihin. Mietin, että mitäpä kerrottavaa mulla oikeastaan on, kun päivät menee tasaisen rutiinin parissa ja arjen pyörittämisessä, sekä viikonloput kisoissa / ajoissa. Ketäpä kiinnostaa kuulla juttuja päivistäni? Mutta sittenhän mä vasta hoksasin, että mulla on hirveästi sanottavaa. Esimerkiksi sen, että elän unelmaani.

Mulla on tänään ollut vapaapäivä. Se tarkoitti sitä, että ennen aamu seitsemää ponkasin pystyyn keittelemään puuroa ja kahdeksalta olin jo juoksupöksyt jalassa hirsisaunalla valmistautumassa aamun kehocuppiin, joka oikeasti oli todella raskas meikäläiselle. Mutta opettava, sillä psyykkisesti se oli melkoisen epämiellyttävää punnertaa monien silmien edessä ja syke 200 ''juosta'' kierrosta, jossa valitettavasti pääkoppa ei kestänyt ja askel muuttui kävelyksi. Treenien jälkeen sain olla niin kauan suihkussa kuin vain halusin. Keitin kahvia, söin, luin ruotsia, pesin pyykkiä.. Pitkästä aikaa kuuntelin musiikkia kaiken tohinan keskellä. Ja se oli aika uskomatonta, että muutama kaverikin tuli käymään kylässä. Parasta koko hommassa oli, että kello näytti 11 ja lajivalmennukseen oli vielä tunti aikaa.

Monet sukulaisistani ja tuttavistani ihmettelevät, että ''eikös tuo ole vähän turhan rankkaa''. Treenata, opiskella ja pyörittää huushollia. Mutta urheilijan elämähän on ihan henkimaailman juttuja. Kummasti sitä jaksaa kaikenlaista, kun pääkoppa on kunnossa. Ihminen on tottuvainen, rutiinit omaksutaan nopeasti ja niihin totutaan. Aamu kuuden herätykset arkisin ei juuri tunnu miltään, kun ne on opetellut viimeisen kuukauden aikana. Olen oppinut, kuinka paljon ruokavalio vaikuttaa treeniin ja kuinka paljon siihen pitääkin kiinnittää huomiota. Melkein voisin sanoa, että koko opintotuki menee jääkaapin täyttämiseen. Hankalinta on ehkä ollut oppia yhdistämään treenit ja lukio-opinnot niin, että kumpaankin jää sopivasti aikaa. Ja tietysti; nuori tarvitsee joskus myös vapaa-aikaa. Tärkeintä on ollutkin ehkä oppia hallitsemaan ajankäyttö järkevästi. Kun hoitaa hommansa täällä, on viikonloppuisin aikaa ystäville.

Viimeisen kuukauden aikana olen oppinut käsittämättömän paljon asioita itsestäni. Sen, että kaiken oman heikkoudeni keskellä mulla on hirveän suuri halu pärjätä omassa lajissani. Auton ja menestyksen kuvat silmissä ollaan vedetty melkein kaikki treenit läpi. Voittajat tekevät asioita, jotka häviäjistä tuntuvat epämiellyttäviltä. Vaikka harjoitukset eivät olekkaan helppoja; niistä jää aina hyvä fiilis. Sellainen, että niissä jaksaa käydä ja tehdä aina parhaansa. Asiaan tietysti vaikuttaa paljon myös se, että meillä on upeat ja ammattitaitoiset fysiikkavalmentajat, mahtavaa porukka koko urheiluremmi ja me kaikki kannustamme toisiamme! (vaikka saankin kuulla siitä että olen turuuust). Tälläiset pienetkin asiat ovat uskomattoman suuria efektejä valmennuksessa. Yksin ei koskaan tarvitse lähteä lenkille, sillä aina on joku valmis lähtemään kirittäjäksi, uimaan, rullaluistelemaan, pyöräilemään.. Yhdessä pitäen hauskaa & samalla treenaten on äärettömän hyvä paketti valmennuksessa. Treeniä meikäläinenkin tarvitsee huomattavasti enemmän.

Jos haluaa saavuttaa mestaruuden, se vaatii vuosia.
5h/vko treenaamista kesän ajan, kestää 76v
10h/vko treenaamista ympäri vuoden, kestää 19v
15h/vko treenaamista ympäri vuoden, kestää 13v

ja mulla ei ole edes 13v aikaa saavuttaa unelmaani.

Kummalliselta se kuulostaa, mutta teen tämän kaiken vain autourheilun vuoksi. Tai pikemminkin itseni vuoksi. Jotta jonakin päivänä meikäläinenkin saisi räjäytettyä pankin suuressa autourheilumaailmassa. Jotta unelmani suurin päämäärä toteutuisi. Tai voiko sitä enää pelkästään unelmaksi sanoa? Sehän alkaa olemaan enemmänkin tavoitetta. Pitää kuitenkin muistaa, että liian korkeita tavotteita ei saa asettaa vielä tässä vaiheessa. Se homma kusasee omaan nilkkaan ja tuntee itsensä alisuoriutujaksi, sen oppisin kantapään kautta. Järkevät & saavutettavat tavoitteet ja niissä onnistuminen todistaa itsellesi, että pystyt harjoittelemalla parempaan ja onnistumisestahan seuraa aina uskomaton fiilis. Vain asettamalla tavotteita, voit niitä saavuttaa. Tuskinpa ensi cooperin testissä juoksen 3000m, mutta muutaman sadan metrin saan varmasti lisättyä aikaisempaan tulokseeni. Keväällä 3000m, eikö? Lauantain kisoissa en varmaankaan löydä itseäni kultasen pokaalin korokkeelta, mutta muutaman sekunnin voin nipistää ajasta, jonka jään voittajalle. Voitan itseni, kun jätän niistä karkeloista sen hysteerisen jännittämisen kotiin.

Tietenkään kaikki ei ole ruusuilla tanssimista ja meikäläinenkin on joutunut luopumaan monista asioista. Vaikka kuinka saa kokea täällä uskomattomia juttuja, kaipaan tietysti paljon asioita myös kotipuolessa. Kuten tyttöjen iltoja, hetkiä jolloin naurua ei saa millään loppumaan, äidin tekemää ruokaa, omaa perhettäni, viikonlopun muistorikkaita rientoja, lukio tunnilla lappujen liimaamista toisten selkään, lukiossa kavereitten kanssa hoettua ''tsiisus mitä paskaa, tajusiks sä?'', säbä joukkuetta sekä kaikkia yli-ihania ihmisiä. Kyllä mä voin käsi sydämellä sanoa, että niitäkin asioita kaipaa. Asiat muuttuvat ja niiden kanssa opitaan elää. Ja mikä parasta; muistot säilyy aina .

yksi pikku juttu netistä

Mä olen pitänyt tässä jonkin aikaa matalaa profiilia netin puolella, sillä meikäläistä on aikalailla alkanut ärsyttämään ihmisten horjumaton uskonto nettiin ja netin saloihin. Kaikki mikä tapahtuu netissä, etenkin facebookissa, on absoluuttista totuutta eikä esimerkiksi kenenkään mielipiteillä tunnu enää olevan väliä. Jos facessa lukee jotain - se on siis totta. Seurustelusuhteet, tilapäivitysten mietteet, muistiinpanot ja kuvat kertovat kaiken. Miksi siis kysyä keneltäkään oikeaa totuutta?
Meikäläinen voi nostaa tassunsa ilmaan taas tämänkin asian suhteen. Mulle kun netti taitaa olla yleisen vitsin alainen paikka, facebookin tilapäivityksistä puolet paskaa ja muistiinpanot huumorilla varustettuja. Ja sitten ne kaikki uskovaiset todelliset FB käyttäjät  nielevät tekstin pureskelematta ja asettavat mielipiteensä vain näiden pohjalta. Negatiiviset palautteet, kommentit.. Ne vain satelevat suoraan sanottuna luokseni :-) Tämän kaiken sonnan keskeltä olen pohtinut pitkälti, että kannattaako sitä enää pitää blogia tai olla kaikkien kaveri facebookissa? Täällä netissä anonyyminä kun porukka on yhtä kultaista ritaria kommenttien takana, saisivat mahdollisuuden tulla vaikka suoraan luokseni kertomaan mielipiteensä, jotta ei tarvitsisi vaivautumaan lukemaan meikäläisen -niin-sairaan-ylimielisiä-juttuja-, vaan mä voisin niitä mielelläni kertoa ihan kahvin & pullan rinnalla. Kyllä mä lupaan tarjota ne kahvit opiskelijakukkarostani.

Täällä netissä kun voi olla ihan oma itsensä kertomatta nimeään, on kiva mollata toisia. Eikö? Mä nostan niille hattua jotka tekevät sen julkisesti, todellisessa elämässä

Laura

viimisiä päiviä.

Nää on niitä päiviä, joita kuuluu elää kuin viimistä. Sillä eilinen kiukku on laantunut ja heräsin aamulla yhtenä hymynä. Ehkä asiaan kuului myös se, että heräsin kun sain tekstiviestin, mutta heräsinpä kuitenkin onnellisena. Ja niin jatkan tätäkin päivää; hymyillen. Sain nukkua kuitenkin pitkään ilman minkäänlaista kiirettä. Se jos joku tekee hyvää, kun on tottunut muuten heräilemään kukonlaulun aikaan.
Onneksi olen osannut nauttia näistä viimisistä päivistä kotopuolella, vaikka kiireitä on ollut. Tuntuu vähän surkeelta, etten kaikkia kavereita en ole kerennyt moikkaamaan, mutta onneksi muutto ei ole mikään maailmanloppu; tulenhan mä viikonloppuisin takas. Ja jollen tuu, niin kulkee ne junat sinnekkin suuntaan. Muutama hassu vuos ei kaada yhtäkään ystävyyttä mielestäni. Yhtä paljon mä kaikista välitän ja aion pitää jutuistani kiinni! =)

Meikäläisen kesä 2011 ei oo lopussa, mutta loppusuoralla. Huomisesta alkaen alkaa loppuviikon kiire jyväskylän ralleissa. Mettäreissut ja soranlento ei valitettavasti kuulu rallisuunnitelmiin, vaan löydän itseni paviljongista (toivottavasti) fiksun näkösenä.
Sinne päin suuntaavat ihmiset saattekin ottaa yhteyttä ja tulla morjestelemaan Driver Academyn teltoille! Kunnes kotiin taas tältä reissulta selviydytään, lähdetään kemoraan tasoittamaan tilejä rata-sm kisojen suunnassa. Siellä ollaan iskussa ja pistetään äijät mataliksi. Ja kun sieltä päästään kotiin; on mun kotini jo jämsänkoskella.

nautitaan vielä viimisistä kesän rippeistä; tänään marika ja hyvää ruokaa mulla ohjelmassa!

And a part of me will stay here, you can keep it forever, dear .

Sunnuntaita ja vähän kuvia meikäläisen vihdoin leikatusta ja värjätystä kesätukasta!
Eilinen ilta vietettiin hyvien ystävien kera ajellen autoilla, popittaen, vitsaillen ja etenkin; seurasta nauttien ja nauraen!  Koko illan nautin joka hetkestä ja varsinkin naurusta, joka lähti oikein sydämen pohjasta. Kiitos kaikille!

Tämä päivä on sisältänyt enemmän ja vähemmän tulevaisuuteen liittyviä asioita, vielä kun kaikki palaset menisi niinkuin elokuvissa ja loksahtelisi paikoilleen, ei olisi huolen häivää. Eli peukut pystyssä seuraavat 3-5v, eikö vain. Haaveilla saa, mutta pitää mielessä kuitenkin tosiasiat. Silloin ei tiputa kovaa ja korkealta.

Seuraavaksi hakemaan sohvaa ja pakkaamaan auto, huomenna lähtö kohti jämsää!

vähän itkin kai, kun pakkailin

Eilen oli varmaan meikäläisellä niitä päiviä, jotka toiset ovat viettäneet kesäkuun alussa. Mä kävin leikkauttamassa kesätukan (se siitä kasvatusprojektista) ja illalla oltiin vielä uimassa, niin että talviturkkikin tuli heitettyä!

Päätin eilen illalla, että tämä lauantai pyhitetään pelkästään asioiden hoitamiseen: tekemättömät ja tehtävät asiat tulee olla hoidettuna iltaan mennessä, jotta aikaa jäisi vielä ystävien seurasta nauttimiseen ja etenkin; stressaamattomaan minätilaan.
Muutto alkaa meinaa painamaan myös meikäläisen makuhermoja fyysisesti. Viikon pääsärky ja huippaus taitavat olla merkki siitä, että asiat kannattaa hoitaa aikanaan ja jättää se stressaaminen kokonaan pois elämästä. Koko heinäkuu on ollut eräänlaista jossittelua ja jaarittelua, ''pitäis pitäis ja pitäis'' hokemista - mutta silti ilman minkäänlaista saavuttamista.
Sen vuoksi aika napata itseään niskasta kiinni ja kuluttaa tämän päivän tunnit hyödyllisesti.

Karkeella kielenkäytöllä sanottuna; istun muuttohelvetin keskellä. Ympärilläni on lipastoja ja laatikoita jotka ammottavat tyhjyydellään ja keskellä lattiaa on muovilaatikoita, roskapusseja ja jätesäkkejä. Hyllyllä olleet valokuvat ja pokaalit ovat päässeet muuttokuormaan menevään laatikkoon, kun taas ylimääräset levyt ja rojut lojuvat tänne kotiin jäävien tavaroiden joukossa. Olo alkaa olemaan aika turhautunut raijaamisen kanssa, mutta supertyytyväinen silti siihen, että maanantaina tehään vimppa muuttokuorma kuljetus keskisuomeen ja sitten saa reissata huoletta seuraavat pari viikkoa ennen koulun alkua!

Kun ensimmäinen muuttokuorma oli tehty, jäi jännityksenikin sen kuorman mukana jämsänkoskelle odottamaan tuloani. Kun saa itse sisustaa, ostella, järjestellä ja siivota sitä omaa tulevaa kotia, sitä innostuu yhä enemmän! Mä olen kertakaikkisesti korviani myöten rakastunut asuntooni, vaikka vähän tapetti jostain seinästä repsottikin ja keittiön apupöydälle oli pinttynyt likaa entisen asustelijan toimesta. Mitä sitten? Ne ovat kaikki neliöt omilla elementeillään meikäläisen kotia :-)

'' Paras lääke turhaan ahdistukseen on nauttia hetkestä. Pyri olemaan onnellinen siitä, mitä sinulla on juuri nyt, äläkä haikaile puuttuvan perään. Todennäköisesti et jää yhtään mistään paitsi. Päinvastoin. ''

Että näillä mennään, omalla tavallaan intoa piukassa, mutta välillä hymy hyytyy kun joutuu jättämään sydänkäpysensä 300km päähän, mutta onneksi viikonloppuisin pääsee tulemaan tänne kattomaan että mestat on kunnossa! Nyt jatkamaan hommia, jotta illalla olisi mahdollisuus vielä hetken nauttia näiden kylien menomestoista. Hauskaa lauantaita!