SAIRASLOMA

Alimmainen kuva on tänään otettu sairastaessani yksin kotona. Kyllä vaan yli 38 asteen kuume saa tämänkin kokoisen tytön kaadettua täysin. Silmäpussit roikkuu poskilla, silmät on ihan mustat ja kohtuu kalpeana ollaan menty. Mutta tokihan sitä yhden sairaslomapäivän saa kulutettua kolumalla läpi vanhoja kuva-arkistoja, juomalla monenmonta kuppi lämmintä ja katselemalla rallifilmejä. Siinä sivussa hieman lueskellut horoskooppeja, blogeja ja terveysjuttuja. Käynyt läpi elämänsä onnistumisia ja sopinut ystävänsä kanssa siitä, miten heitetään tämä pessimistinen ajatusmaailmamme kankkulankaivoon ja aletaan luomaan elämässämme uusia tuulia. Mitä sitten, vaikka me ollaan yhdessä yhtä köyhiä ja sen semmoista. Meilläkin on kuitenkin toisemme ja yhteiset päivittäiset terapiapuhelut. Lähetinkin siinä sivussa muutaman työhakemuksen, jotta saan taas puhelinlaskuni maksettua.

Ja tiettekö mitä muuten? Oon varmaan tosi pahasti kuumehöyryissä, mutta katsellessani filmejäni tulin siihen tulokseen, että olisi kiva päästä jonkun rattimiehen kyytiin johonkin ralliin. Ihan vaan kokemaan niitä fiiliksiä, kun saa itsekin seurata maisemaa ja moikkailla tutuille. Eli mikäli joku kaipailee yksittäiseen pimeään kisaan kartanlukijaa, niin voisinhan mä vaikka tullakkin :-D

HOME SWEET HOME

Viikon työputken ja muutaman päivän huvittelujen jälkeen on ihan kiva palata kotiin. Tai oikeastaan, aivan mahtavaa palata omaan kotiin. Tavarat löytyy niille nimetyistä kaapeista, jääkaapissa on juuri sitä ruokaa mitä sinne olen ostanut, kylpyhuone vain meikäläisen käytössä ja oma sänky aina yhtä pehmeä. Edes kuumehöyryinen matka pilkkopimeässä ei latistanut fiilistäni, kun tiesin mitä määränpäässä odottaa; oma koti.

Ehkä tämä piruinen syysflunssa iskikin juuri oikeaan rakoon, sillä ennen syyslomaa muistan miten meikäläistä muistuteltiin siitä, että lomalla on tarkoitus ottaa rennosti. Lieneekö ymmärryksessäni vikaa, mutta enpä juuri malttanut pysyä aloillani lomaillessani kotikonnuilla. Sitä tuppaa täyttämään kalenterin kaikella sillä ohjelmalla, mikä ollessani pois kotiseudun maisemista on jäänyt tekemättä. Huomaan myös, että normaalin mittainen viikonloppu vilisee vain silmissäni, sillä aikatauluja riittäisi aamusta - aamuyöhön asti, mikäli tyttö vain jaksaisi painaa menemään. Helposti antaa luvan itselleen valvoa myöhään ja nukkua pitkään; ja niin se ei saa mennä. Kaiken tohinan ja kiireen ansiosta (vai syystä?) syyslomalla ennenkaikkea sattui ja tapahtui, ikäviä ja positiivisia asioita. Minulla kun on tapana vielä stressata läheistenkin puolesta, oli murhetta jaettavana muutamien ihmisten kera. Vaikka huolet ovatkin hieman keveempiä niitä kaksin kantaessa, on kurjaa nähdä ystävä surullisena. Aina yhtä kurjaa todistaa toisen murheita.

Kaikesta huolimatta, on mukava saada päätökseen taas yksi hyvä viikko elämästä ja kohdistaa katseet ensiviikon haasteisiin. Uusi arki alkaa taas uusine askareineen. Vaikka kuume koittaakin kaataa tyttöä sängyn pohjalle, on monta asiaa hoidettavana. Jahka saadaan likka kuntoon niin on aika panostaa taas täydellisesti fysiikkaharjoitteluun ja koulunkäyntiin siinä samalla. Jokunen ilta vietetään töitä tehdessä ja rahaa kerätessä. Kyllä tästä taas selvitään, kun otetaan hieman lisää buranaa ja nautitaan illan viimeinen finrex olotilaan.

Jahka tässä vapaampia viikonloppuja on luvassa, on varmaankin korkea aika pistää lompakon vetoketju kiinni ja jäädä omaan kotiin nauttimaan viikonlopusta. Siitä, ettei kukaan herätä meikäläistä aamuleikeillään tai siitä, että on ihan ok olla yöpuku päällä iltapäivään asti - sillä kukaan muu ei joudu katsomaan sinua tukka pystyssä ja hampaat pesemättä. Pestä päivän mittaan pyykkiä ja kokata hyvää ruokaa. Vaihtaa jossain vaiheessa yöpuku lenkkareihin ja lähteä valloittamaan näitä maisemia ja tämän alueen polkuja. Vielä jonakin viikonloppuna taidan toteuttaa juuri tämän. Ja jos olen oikein malttamaton, pyydän parhaan ystäväni koirineen tänne pieneen matoloukkuuni vierailemaan.

Nyt tämä flikka kömpii sen buranan ja finrexin jälkeen nukkumaan.
Hyvää alkavaa viikkoa kaikille!

Ristiriitoja, eikö totta?

Kaamosmyllerrystä parhaillaan. Jos juuri pääsin kirjoittelemaan onnellisuuden pienistä saloista, niin  taidan hetkeksi aikaa perua puheeni ja aloittaa ihan jostain muusta. Esim siitä, että ikinä ei saa mennä kiukkusena nukkumaan. Ei ikinä. Nimimerkillä, kokemusta löytyy mm. viime yöltä.

Olin stressaantunut, turhautunut, ahdistunut ja kiukkuinen itselleni, kun painoin pääni tyynyyn ja päätin alkaa nukkumaan, jotta aamulla kaikki olisi taas hyvin. Paskanmarjat, meikäläinen näki sen laatuisia unia, että aamun sarastaessa ei ollut hajuakaan siitä, mitenkä hyvät yöunet tuli nautittua. Tämäkin päivä sai kohtuu sekasortoisen aloituksen - joka ei ainakaan lievitä yhtään olotilaa.

Niinkuin sanottu, minäkin olen vain ihminen. Teen päivittäin virheitä, ajatukseni vaihtelevat suuresti ja elän niiden mukana. Silti päivittäin pyrin elämään täysillä, hetkistäni nauttien. Elämäni on kohtuu suunniteltua jo viikon verran aina eteenpäin ja jokaisesta päivästä pidän päiväkirjaa - eräänlaista todistusta siitä, miten päiväni vietän. Iltaisin kun kertaan tapahtuneet niin tiedän, mitä asioita pitää tehdä seuraavana päivänä paremmin. Oli kyse sitten treenistä, ruokavaliosta tai jostain muusta elämän osa-alueesta.

On kuitenkin yksi elämänalue meillä kaikilla, jota varten emme voi harjoitella olemaan parempi. Se on meidän sosiaalinen elämämme. Päivittäin tapaamme uusia mielenkiintoisia ihmisiä, pyrimme muokkaamaan käytöstämme heitä miellyttäväksi ja luomme näin omaa ensivaikutelmaamme. Jokaisen oma luonne on yhtäpaljon muuttuvaa, kuin pysyvääkin. On se peruspohja johon kaikki tekemämme perustuu, sekä se, joka saattaa tilanteessa ja tapahtuneessa hieman muuttua. Ristiriitaista, eikö totta?

Mulla on viime aikoina ollut hieman epäselvä raja itseni kanssa, että mikä meikäläisessä on pysyvää ja mikä hetkittäin muuttuvaa. Kaiken kovan ulkokuoren allani elää kuitenkin herkkä ja haavoittuva nuori nainen, joka tarvitsee rinnalleen tiettyjä henkilöitä. Kaiken päättäväisyyden ja asenteen alle piiloutuu pieni pelko siitä, että onnistunko koskaan valitsemissani poluissa. Kaiken treeni-innon ja motivaation alle piiloutuu tyttö, joka oikeasti toivoisi ulkomuodon olevan ihan erilainen.

Ristiriitaista, eikö totta?

Tälläisten asioiden kanssa taistellessa päivittäin saatan tehdä päätöksiä, jotka tarkemmin ja myöhemmin ajateltuna saattavat koitua virhearvioinneksi. Näiden asioiden kanssa pyrin elämään ja oppimaan hieman paremmaksi. Myös niillä osa-alueilla, joissa ei harjoittelemalla parane.

Nyt pipo päähän, kahvi nassuun ja kylille. Tänään on kiireinen päivä :)

Onni on...

Yksi kiireetön aamu ja viikon loma luvassa. Aamukahvittelua oman mielen mukaan, koira vasten jalkaani ja naaman meikkaamista istualtaan. Tieto siitä, että välttämättä ei ole kiire mihinkään, eikä pakko tehdä asioita tänään. Ihanaa.

Ihmiset ympärilläni. Mielettömiä sellaisia. He tukevat, rakastavat ja ennenkaikkea välittävät minusta juuri tälläisenä, kuin olen. Voin soittaa heille milloin tahansa ja mistä tahansa.

Pienet perhoset vatsan pohjassa. Toisen suloinen hymy mielessä. Puhelimen vartioiminen, mikäli toinen ottaa yhteyttä. Pieni ja vieno hymy nousee huulille pelkästä ajatuksesta.

Ja viimeiseksi; onni on asenne, joka ihan oikeasti perustuu vain omaan ajatusmaailman hallitsemiseen. Kaiken rikkinäisen materiaalin ympäröimänä voinen todeta, että ihan sama. Maailma ei mene ylösalaisin vaikka nokialainen ei ihan toimisi, taikka kauden viimeinen kisa päätyi tekniikkamurheisiin. Ihan sama kuulostaa liian kornilta, mutta pidemmän ajatusprosessin jälkeen on hyvä todeta vain niin. Se on elämää, motorsporttia ja kaikkea siltä väliltä. Eikä luultavasti milloinkaan jää viimeiseksi, vaikka aina yhtä paljon kisan aikana keskeytys harmittaakin. Se on vastoinkäyminen, jonka silloin tällöin joutuu kokemaan ja hyväksymään. Tämä vahvistaa, luo lisää ponnistuksia tulevaan. Ne käännetään onneksi, asenteeksi - joilla jatketaan.

Tiettekö mitä. Kaikista syyssateista, rahan puutteesta, rikkinäisestä puhelimesta ja autosta huolimatta; olen ihan super onnellinen. Jatkan harjoittelua, teen työtä, keskityn koulussa ja toivon todella, että puhelimeni piippaa viesteistä ja ystävät soittelevat kuulumisia.
Kannattaakin soitella, sillä meikäläinen jakaa mielellään onnea myös muille kaamosmasennuksen karkoittajille.

Harjoittelemalla paremmin kuin muut, voit olla parempi kuin muut

Terkkuja Sokos Hotel Vaakunasta täältä Hämeenlinnasta! Reissun päällä taas ollaan ja tässä kun on hetki aikaa, päätin hiukan avartaa päivän ajatuksiani myös teille. Eli puhelimen välityksellä bloggaan tämän.
Ollaan siis syksyn ekalla ajoleirillä ja takana on yli 170km nuottia! Aikaa meni, vettä satoi ja käytiin me siin syömässäkin hyvin. Me tehtiin Reetan kanssa nuotitus kilpailunuotin tyylisesti, ajettiin siis kahdestaan ja pätkä kerrallaan ja sit perään tarkistettiin. Nuottia on tullut aika monta sataa kilometriä treenattua, joten luotin kykyihini ja käytin kokonaan opittua nuottiskaalaa hyväksi. Rohkeus katsoutui eduksini ja oon kyllä tyytyväinen päivän suoritukseen. Tällä jatketaan!
Nyt vielä perus päiväkirjan täyttöä ja sitten porukalla syömään. Pitkät yöunet, aamulla lenkki ja huomenna ajetaan todella haastavissa olosuhteissa koko päivän! Kyllä taas on kivaa :)

don't you worry child

Olen aina sanonut olevani niitä ihmisiä, jotka tykkäävät elää ''pienen paineen alla'' ja kalenteri on kutakuinkin aina buukattu täyteen, mutta viime päivinä en välttämättä menisi täysin prosentein alleviivaamaan kyseistä lausetta. Niinkuin sanottu, elämä on ollut viime aikoina kohtuu hektistä kaikinpuolin. Elämääni on mahtunut niin monia tunnetiloja, suuresta suruun vatsaan koskevaan nauruun, sekä huolta ja iloa hieman muidenkin elämästä. Olen kokenut pärjääväni hyvin omillani, mutta kuluneina päivinä on tullut enemmän takerrettua myös ystävien ja vanhempien apuun, sillä pelkästään sekin on jo riittänyt, että saa kertoa tunteistaan ja puhua. Aloittaa jutustelu turhanpäiväisestä ja siirtää se sana kerrallaan hiukan syvällisempiin mietteisiin. Tieto siitä, että joku jaksaa kuunnella omia ajatuksia, pudottaa puolet painosta meikäläisen kapeilta harteilta. Kiitos siitä, rakkaat ystävät ja läheiset.

Tässä on viime aikoina kannettu todellista huolta omista ystävistäni, kamppailtu hieman oman terveyden edistämiseksi, lusittu koeviikkoa, pyritty treenaamaan omaa kuntoa, ajettu viikonloput rallia ja tällä viikolla vielä muutettu uuteen kotiin, niin tekemistä on riittänyt. Ja riittää ehdottomasti vieläkin. Laskut on lähinnä maksamatta, kilpailuraportit lähettämättä ja loppuviikon reissuunkin pitäisi varmaan pestä inan lisää pyykkiä ja pakata kimpsut ja kampsut. Oli aivan mahdottoman ihanaa, että äiti kävi jeesaamassa tämän muutto projektin kanssa ja että löysin jämsäläisiä kavereita, jotka urheasti kantoivat huonekalut tänne ylimpään kerrokseen. Ilman teitä istuisin vieläkin vanhan kämpän lattialla itkua tihrustamassa. Ja vihdoin ja viimein, kämppä alkaa näyttämään juuri meikäläisen kodilta. Täällä on tälläistä ajatonta, huoletonta, jossain määrin tyylikästä ja pokaaleita ympäri kämppää. Sovin tänne kuin nenä päähän.

Ystäväpiirissäni on tapahtunut kaikennäköistä kummallista, jotkut ovat loistaneet hienosti vain poissaolollaan ja monen ystävän elämästä olen huomaamattani kantanut hieman huolta enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Pelottavaa, miten pientä ihmistä riepotellaan, millaisia tuskia toiset joutuu kokemaan ja miten toisista jaksetaan jauhaa ihmeellisiä tarinoita. Ja eritoten, miten kaveriporukkamme sisällä tapahtuu ristiriitaisia asioita. Miten huomaamattamme erkaannumme selvästi toisistamme ja miten toisten teot erkaannuttaa hyvää porukkaa. Kysyn vaan, että miksi muutaman pitää leikkiä muiden tunteilla, yrittää seistä lämpimien ajatusten välillä ja pyörittää ihmisiä pikkurilliensä ympärille. En ymmärrä, en jaksa ymmärtää enkä välttämättä halua. Pesen mielummin käteni pois likaisesta sopasta ja ihmettelen itsekseni asioita sivusta. Toivon vain, ettei hyvä porukka pilaannu hetken mielijohteiden vuoksi. Näistä erilaisista ajatuksista on viime aikoina koostunut päiväni. Samalla lusin koeviikkoa, pyrin antamaan täyden panostuksen urheiluun ja hoidan töitäni. Taidan antaa ajatusten jäädä tänne blogiin, jatkan hommien ahertamista ja kyllä, valmistaudun loppuviikon aherrukseen ja teen viikonloppuna jotain extra rentouttavaa.

Kaikki mitä itse kaipaan, on supervoimat, muutama ystävällinen sana ja lämmin kainalo.

MAANANTAI

Maanantai luetaan yleensä viikon tylsinpiin päiviin, mutta itse olen koittanut kääntää ajatusmaailman senkin suhteen mullinmallin. Maanantai tarkoittaa aina uuden viikon aloitusta, uusien haasteiden kohtaamista, sekä ehdottomasti viikon parasta treeniä; pitkää, yhteistä pk-lenkkiä! Enkä myöskään mene kieltämään, etteikö tämän viikon lenkki olisi maistunut ehdottomasti hyvälle, sillä nautittiin palaset kakkua meidän uuden Suomenmestarin kunniaksi. Näillä eväillä jaksaa myös tämänkin viikon, joka tulee olemaan työntäyteinen & raskas kaikinpuolin.

ihanaa kuulua urheiluvalmennukseen!