maanantai 22. marraskuuta 2010

sä taioit musta esiin sen paremman ihmisen








Ettei kukaan pääsisi uskomaan, että olen hautautunut maassa vallitsevan lumikerroksen alle, täytynee joskus vähän päivitellä tätä omaa blogia! Kyse ei siis ole ettenkö muistaisi teitä lukijoita, vaan pelkästään siitä että meikäläisen hymy on koko aika taas pilvissä ja menovauhti täysin plussan puolella, joten hidastaminen koneen äärelle on myöskin melko tuskasta. Kesän päättyminen toi mukanaan jonkinlaista kaamosmasennusta, mutta jahka lumi tuli maahan niin syntyi myös tähän pimatsuun lisää potkua!
Kylien hurjat liukkaankelin kuskit hokevat, että ’’taivaalta sataa hevosvoimia’’, mutta näyttää voimat osuvan myös ihmisten pinnan alle, eikä vain konepellin alle. Tietysti tässä myös itselläkin tekisi mieli päästä kurvailemaan taas golffilla tuhatta ja sataa.

Talven tuloon suhtauduttiin melko varauksella, mutta meikäläinen on melko pitkän plussa listan kerännyt koko vuodenajasta. Mikä sen ihanampaa, kuin:

            - harrastaa talviurheilulajeja
            - syödä makeisia hyvällä omatunnolla talven kunniaksi
            - käpertyä rakkaan ihmisen kainaloon ja nauttia siitä lämmöstä
            - kietoa kilometrin verran kaulahuivia kaulaan
            - juoda kahvia, teetä ja kaakaota valittamatta, että on liian kuumaa
            - piristyä kummasti kirpsakassa pakkasessa aamutuimaan juostessa pysäkille
            - liippailla kylillä HEHEH

Ensilumen tulo tuntuu pistävän kaikki (iloisen) sekaiseksi, koska myös perheessämme kaivettiin mönkijät ja pulkat esiin, sekä alettiin remppamaan keittiötä sekä saunaa.  Joulun tulosta ei mukamas oteta stressiä , mutta silti kaikki miettivät päänsä puhki joululahja ideoita, ELI JOS jollain on vinkkejä mitä ostaa maailmanparhaalle poikaystävälle, niin pistäkää kommenttia!

Mutta jollei koko teksti menisi aivan lööperin lässyksi ja ihanuuden ylistämiseksi, taidan palata takaisin arkisiin aiheisiin, kuten koeviikkoon joka on tällä hetkellä päällänsä. Ensimmäinen koe tänään korkattu, ja huomenna jatketaan.. tai siis koko viikonhan se jatkuu. Eli tämä tyttö lähtee kupposen kahvin kanssa lukemaan ruotsia, ihania pakkaskelejä kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti