Huhhuh, voin vain huokaista hetkellisestä helpotuksesta, sillä kamalin koeviikko ikinä on vihdoinkin takana, vaikka mututuntumalta voin suoraan kertoa, että parin viikon päästä ollaan muutamia kokeita uusimassa! Hälläväliä siitä, sillä meikäläinen pääsi pitkästä aikaa istahtamaan oikein luvan kanssa kirjottelemaan kuulumisia peiton alle hyvällä omalla tunnolla - ja huomenna on vielä vapaapäivä!
Se on jännä, miten ihminen viisastuu siinä muutamaa minuuttia ennen koetta, että ''hitto kun olisi pitäny lukea''. Tai että ''kuinka siistiä ois istua tässä osaavien oppilaiden pöydän ääressä ja osallistua keskusteluun muutenkin kuin mauttomilla vitseillä''. Vaikka ensimmäisestä koeviikon päivästä lähtien näitä ajatuksia pyörittää mielessään, ei siltikään ennen klo 12 kotiin päästyään avaa kirjaa, saatika tekisi mitään muutakaan koeviikkoon liittyen! Illalla hirveässä paniikissa katsoo vihkoa ja toteaa kuinka kaffella on ollut koko jakson ja mielenkiintoa ei riitä ollenkaan yhden kurssin asioiden opetteluun, enää viimisinä tunteina. Että siinä sitä ollaan jännäkakka housuissa odottelemassa seuraavaa päivää ja miettien, että millasia lottorivejä kokeeseen täyttää.. Joskus sitä voi siis vapain mielin myöntää että kuinka tyhmiä tässä ollaan!
Mutta jotain positiivista on löydettävä näistäkin löysäilyistä, sillä meikäläisen huone kiilsi (huom. ei kiillä enää) tossa jonkin aikaa kun sitä päivittäin siivosin, lähetin kesätyöhakemuksia, kolasin takapihan jotta sain kevarin ulos tallista, mönkijä hajosi tässä touhussa mut sain kevarin ulos tallista, tulipahan vahattua oikein kunnolla + omilla öljyisillä kourilla koko romu ja ennen kaikkea urheiltua! Päivittäin tunnin lenkkejä vedetty 150-160 sykkeillä, mistä mä oon ihan tyytyväinen!
Kaiken tämän jälkeen voin tyytyväisin mielin hetken facebookkailla ja huominen vapaapäivä vietetään ihanasti lounastaen Sannin kanssa! Kuinka odotankaan jo huomista! :-)
''Oon valmis lähtöön vaan, mä myös pystyn palaamaan, sillä nyt tiedän, että pysyy, elämä raiteillaan!''
Laura Suvanto sai elamansa raiteilleen - onnea tiimin puolesta.
VastaaPoistaHAHAHA XDD ROOSA....
VastaaPoistaKuka han on? Onnea nyt kuitenkin.
VastaaPoista