torstai 14. heinäkuuta 2011
varma tapa saada jotain tanakkaa jalkojen väliin? - ostaa moottoripyörä
En osaa nyt yhtään sanoa, että onko seura tehnyt kaltaisekseen vai kesä tehnyt kepposet, mutta meikäläisen moottoripyörä kuume alkaa olemaan sen verran lämpöstä, että perhoset lentelee vatsan pohjassa pelkästä vauhdin hurmasta ja ajatuksista siitä kaikesta. Onneksi mulla on sentään oma vauhtihirmuni (tunnetaan paremmin nimellä MBK), joka on uskollisesti kuljettanut meikäläistä paikasta toiseen pienin kustannuksin ja kuitenkin sellaisella nopeudella, että törttöilevien kuljettajien ohi ollaan päästy.
Aamulla herätessäni päätin skarpata kerrankin ja aloitinkin päivän aamulenkillä. Tekee ihmeellisen hyvää saada jalat liikkeelle heti aamusta ja terävän startin päivään. Sen jälkeen lähdinkin naapuriin laittamaan kynnet kuosiin, koska muutama irtosi tossa muutama päivä takaperin. Kun kynnet oli laitettu, oli hyvä lähteä epävirallisiin töihin; tehdastallille siivoilemaan ja puunaamaan paikat kuntoon, jotta saadaan pomo pidettyä tyytyväisenä, sekun meinaa lomailee mökillä ja nauttii keleistä. Paikat hinkattuana päätin jatkaa toiminnallista päivää. Tulin kotiin ja vahailin golffia aikani kuluksi ja nyt mulla sattuu sormenpäät ihan tosissaan, kun raivolla hinkkasin mustia viiruja valkosen auton kyljestä ja vahasin sen edustuskuntoon! Mutta nyt hän taas kiiltää huomisia koitoksia varten, kun lehtitoimittaja tulee tekemään juttua.
Hommien jälkeen aattelin, että nyt tarvitaan todellista tyttöseuraa. Lähdin siis takaisin kohti turkua, Saaran luokse kaffelle ja patongille :-) Sillä oli yli-ihana kotoisa yksiö keskustassa, lähellä kaikkea ja ''mutkattomasti'' siitä pääsee kulkemaan melkeen joka suuntaan! Oikein kateus iski, onneksi pääsee itekki sisustelemaan ja laittamaan omaa asuntoa. Jännää! Me todettiin melkein yhteen ääneen, että kaikki on ikeasta ja ikeassa on halpaa. Heh!
Saaran jälkeen vielä moikkaa Nikoa, Marekkia ja Karkkia pikaisesti ja nyt olen taas ollu jo jonkin aikaa kotona, nauttien rauhasta ja miettien kaikkea ympäripyöreetä. Normi ja kiva päivä!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti