Harvinaista herkkua herätä aamutuimaan lämpimän peiton alta, potkia parempi puolisko suukkojen kera ylös ja molempien tiet erkanevat kohti omia velvollisuuksia. Matkan varrelta bensaa tankkiin ja kahvia kuljettajalle, kotiin kamojen vaihtoon ja samalla sykkeellä kohti kuntosalia. Omaksi onnekseni vielä kylän muut raudan kurittajat taisivat olla työntouhussa, sillä punttisali ammotti tyhjyyttään. Otin tilanteen haltuun, heitin musiikit täysille ja polkasin kunnon rääkin käyntiin. Yli tunnin puhisemisen jälkeen löysin itseni venyttelemästä keskeltä salin lattiaa ja viimisillä voimilla sain puserrettua kunnon voittajan hymyn huulille. Perhana, että ihminen oppii kaipaamaan tollaista kunnon uupumuksen tunnettakin.
Salin jälkeen askelta kevyesti kohti kotia, koiran ulkoiluttamista, hitaasti nauttien palauttavaa aamiaista sekä tietokoneen kanssa surffailua. Sähköposteja, facebookkia ja mikä parasta; tänne blogin pariin kirjoittelemaan kuulumisia. Pikkuvelikin saapui koulusta kotiin ja saatiin vietettyä hetki laatuaikaa ihan kahden kesken! Päivä jatkuu suurinpiirtein samalla skaalalla, ystävän kanssa kahvittelua, nipinnapin potkupuvusta ulos kasvaneen muksun perässä juoksemista ja sen sellaista kiireetöntä oleskelua ja akkujen lataamista.
Sillä onhan tässä muutama viikko todentotta menty tukkaputkella, käytiin valloittamassa Tunturin reittejä, sairastin mahatautia ja kilpurillakin on päästy kurvaaman. Motorsport elämä verottaa kyllä olennaisesti näillä perhanan pitkillä välimatkoillaan, kun siirtyminen paikasta A -> paikkaan B saattaa kestää sen 11h. Sen ympärille kun yrittää luoda täydellistä treenipäiväkirjaa ja kaikin parhain tavoin valmistutua koulun asettamiin
haasteisiin niin epäilemättäkin stressisuoni saattaa paisua kohtalokkaan isoksi. Sen vuoksi en pistä ollenkaan
pahakseni tälläistä viikon etätyöskentelyä kaikista askareista. Enkä pistä pahakseni, että viikonlopun
ekoihin SM-skaboihin saa ladata akkuja ihan täydellä teholla!
Eli toisinsanoen, aina välillä pitää herätä tukkaputkella juoksemisen kaamoksesta ja todeta itselleen, että elämä on vaan niin perhanan ihanaa kaikinpuolin. Ja että näissä aikatauluissa on perhanan monta hyvää juttua, mitä kaikkea olen joskus haaveillut pääseväni tekemään ja nyt ne on ihan käsilläni. Pitääpi ottaa ihan tavaksi nostaa katse maasta ja vilkuilla ympäriinsä kaiken kiireen keskellä. Jää muuten huomaamatta, mitä kaikkea arvokasta olenkaan ympärilleni jo saanut :)
Ihanaa, ihanaa viikkoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti