Harvinaista herkkua herätä aamutuimaan lämpimän peiton alta, potkia parempi puolisko suukkojen kera ylös ja molempien tiet erkanevat kohti omia velvollisuuksia. Matkan varrelta bensaa tankkiin ja kahvia kuljettajalle, kotiin kamojen vaihtoon ja samalla sykkeellä kohti kuntosalia. Omaksi onnekseni vielä kylän muut raudan kurittajat taisivat olla työntouhussa, sillä punttisali ammotti tyhjyyttään. Otin tilanteen haltuun, heitin musiikit täysille ja polkasin kunnon rääkin käyntiin. Yli tunnin puhisemisen jälkeen löysin itseni venyttelemästä keskeltä salin lattiaa ja viimisillä voimilla sain puserrettua kunnon voittajan hymyn huulille. Perhana, että ihminen oppii kaipaamaan tollaista kunnon uupumuksen tunnettakin.
Salin jälkeen askelta kevyesti kohti kotia, koiran ulkoiluttamista, hitaasti nauttien palauttavaa aamiaista sekä tietokoneen kanssa surffailua. Sähköposteja, facebookkia ja mikä parasta; tänne blogin pariin kirjoittelemaan kuulumisia. Pikkuvelikin saapui koulusta kotiin ja saatiin vietettyä hetki laatuaikaa ihan kahden kesken! Päivä jatkuu suurinpiirtein samalla skaalalla, ystävän kanssa kahvittelua, nipinnapin potkupuvusta ulos kasvaneen muksun perässä juoksemista ja sen sellaista kiireetöntä oleskelua ja akkujen lataamista.
Sillä onhan tässä muutama viikko todentotta menty tukkaputkella, käytiin valloittamassa Tunturin reittejä, sairastin mahatautia ja kilpurillakin on päästy kurvaaman. Motorsport elämä verottaa kyllä olennaisesti näillä perhanan pitkillä välimatkoillaan, kun siirtyminen paikasta A -> paikkaan B saattaa kestää sen 11h. Sen ympärille kun yrittää luoda täydellistä treenipäiväkirjaa ja kaikin parhain tavoin valmistutua koulun asettamiin
haasteisiin niin epäilemättäkin stressisuoni saattaa paisua kohtalokkaan isoksi. Sen vuoksi en pistä ollenkaan
pahakseni tälläistä viikon etätyöskentelyä kaikista askareista. Enkä pistä pahakseni, että viikonlopun
ekoihin SM-skaboihin saa ladata akkuja ihan täydellä teholla!
Eli toisinsanoen, aina välillä pitää herätä tukkaputkella juoksemisen kaamoksesta ja todeta itselleen, että elämä on vaan niin perhanan ihanaa kaikinpuolin. Ja että näissä aikatauluissa on perhanan monta hyvää juttua, mitä kaikkea olen joskus haaveillut pääseväni tekemään ja nyt ne on ihan käsilläni. Pitääpi ottaa ihan tavaksi nostaa katse maasta ja vilkuilla ympäriinsä kaiken kiireen keskellä. Jää muuten huomaamatta, mitä kaikkea arvokasta olenkaan ympärilleni jo saanut :)
Ihanaa, ihanaa viikkoa kaikille!
maanantai 28. tammikuuta 2013
keskiviikko 16. tammikuuta 2013
Ymmärräthän varmasti että täs on kaikki mihin tuun koskaan pystymään, tekemällä musta ei saa mitää parempaa, jalompaa.
Ai mistäkö huomaa meikäläisen stressin tason? Kertoisikohan ylimääräiset vatsakivut, unettomat yöt ja ailahteleva mieli. Muutamat ovat saattaneet bongata minut juoksemassa aamulenkkiä puoli koomassa aamuvarhain kylän raitilla, osa saattaa lukea facebookin tilapäivityksistä milloin on iltalenkki kustantanut 50e kun avaimet ovat jääneet kotiin. Lähipiiri tietää puukosta joka kiertää jossain navan alapuolella. Iso huoh.
On hyvinkin minun tapaistani vetää asiat hieman yli. On kiva haalia aikatauluja ja yrittää asettaa tavoitteita - asettaa näin itsensä koville. Pienen paineen alla työskentely on potentiaalisempaa, kun lorvivat aikataulut ja ylenpaattinen aika, jolloinka on varaa siirrellä asioita tuonnemmaks, kunnes huomaa viime tipan olevan käsillä. Meikäläisen otsaan on leimattu se surullisen kuuluisa slougani; ''mitä tekisinkään ilman viime tippaa''.
Mutta jos ote alkaa lipsumaan, antaakin hetken aikaa asioille niin pulassa ollaan. Viime tippa koituu kohtaloksi kun rästikasa kipuaa tytön yläpuolelle. Päivät ja viikot vierähtää hetkessä ohi ja eräpäivät lähestyy. Uusi vuosi vaihtui kuin pyrähdyksestä ja vielä hetki sitten oli aikaa nautiskella ja ihmetellä, ennenkuin piti tarttua tuumasta toimeen. Nyt ollaankin jo siinä tilanteessa, että tuumasta toimeen pitäisi olla osa menneisyyttä ja loppurutistuksen häämöttää monissakin asioissa.
Mikäpä siinä kun latasee monta sataa kilometriä treeniä viikkoon, käy nuotittamassa, juoksee aamuöisin tai iltamyöhään lenkkiä, tuijottelee YO-kirjotuksiin luettavia kirjoja ja kokee kaikenlaisia Deja Vuita siitä, että mitä pitäisi tehdä.. Pyykit kasaantuu, laskut erääntyy, pölypallot tunkeilee. Työvuorojakin oon koittanut napsia eri rakoihin, jotta sais laskut ja muut menot aina kustannettua. Peilin edessä kun tuijottelee niin treenin puute tuntuu pursuavan yli äyräiden ja itsetunto laskee kun lehmän häntä. Ainoa oloa viihdyttävä asu löytyy kollareista ja naama on kuin ruton jäljiltä; hormoonit hyrrää ylikierroksilla ja otsasuonetkin taitaa olla koholla. Unohtamatta tummia silmänalusia jotka antaa osviittaa niistä unettomista öistä.
...Ja näkyy se levon puute hieman mielialassakin. Kotona pieniä vastoinkäymisiä vaatekaapin sisällön kanssa niin itkuahan siinä piti vääntää. ''perkele kun ei mikään suju!'' Ja vain hetken päästä saatan hieman naurahtaa omaa turhautumistani. Kyllä naisena olo on välillä vaan todella vaikeaa.
Sainpahan suurempia höyryjä päästeltyä. Jatkan noidankehän pyörittelyä ja tänään eritoten kodin pyörittämistä. Huomen aamulla lisää treeniä, ajoa ja illaksi kotiin. Hammasta purren tästä selvitään.
On hyvinkin minun tapaistani vetää asiat hieman yli. On kiva haalia aikatauluja ja yrittää asettaa tavoitteita - asettaa näin itsensä koville. Pienen paineen alla työskentely on potentiaalisempaa, kun lorvivat aikataulut ja ylenpaattinen aika, jolloinka on varaa siirrellä asioita tuonnemmaks, kunnes huomaa viime tipan olevan käsillä. Meikäläisen otsaan on leimattu se surullisen kuuluisa slougani; ''mitä tekisinkään ilman viime tippaa''.
Mutta jos ote alkaa lipsumaan, antaakin hetken aikaa asioille niin pulassa ollaan. Viime tippa koituu kohtaloksi kun rästikasa kipuaa tytön yläpuolelle. Päivät ja viikot vierähtää hetkessä ohi ja eräpäivät lähestyy. Uusi vuosi vaihtui kuin pyrähdyksestä ja vielä hetki sitten oli aikaa nautiskella ja ihmetellä, ennenkuin piti tarttua tuumasta toimeen. Nyt ollaankin jo siinä tilanteessa, että tuumasta toimeen pitäisi olla osa menneisyyttä ja loppurutistuksen häämöttää monissakin asioissa.
Mikäpä siinä kun latasee monta sataa kilometriä treeniä viikkoon, käy nuotittamassa, juoksee aamuöisin tai iltamyöhään lenkkiä, tuijottelee YO-kirjotuksiin luettavia kirjoja ja kokee kaikenlaisia Deja Vuita siitä, että mitä pitäisi tehdä.. Pyykit kasaantuu, laskut erääntyy, pölypallot tunkeilee. Työvuorojakin oon koittanut napsia eri rakoihin, jotta sais laskut ja muut menot aina kustannettua. Peilin edessä kun tuijottelee niin treenin puute tuntuu pursuavan yli äyräiden ja itsetunto laskee kun lehmän häntä. Ainoa oloa viihdyttävä asu löytyy kollareista ja naama on kuin ruton jäljiltä; hormoonit hyrrää ylikierroksilla ja otsasuonetkin taitaa olla koholla. Unohtamatta tummia silmänalusia jotka antaa osviittaa niistä unettomista öistä.
...Ja näkyy se levon puute hieman mielialassakin. Kotona pieniä vastoinkäymisiä vaatekaapin sisällön kanssa niin itkuahan siinä piti vääntää. ''perkele kun ei mikään suju!'' Ja vain hetken päästä saatan hieman naurahtaa omaa turhautumistani. Kyllä naisena olo on välillä vaan todella vaikeaa.
Sainpahan suurempia höyryjä päästeltyä. Jatkan noidankehän pyörittelyä ja tänään eritoten kodin pyörittämistä. Huomen aamulla lisää treeniä, ajoa ja illaksi kotiin. Hammasta purren tästä selvitään.
torstai 10. tammikuuta 2013
Älä uneksi elämääsi, vaan elä unelmaasi!
Kiitettävän lyhyt otsikko kuvaa kulunutta viikkoani. Mikäpä parempaa kuin pakata etelässä kimpsut ja kampsut kyytiin ja asettaa nokka kohti pohjoista. Edes ikuisuudelta kuulostava ajomatka ei tuntunut pahalta, vaan eteni nopeasti näpräten puhelinta, surffaten netissä ja jauhaten purukumia. Nykyajan teknologia on pelastanut meikäläisen monen monta reissua.
Perille päästyä meitä odotti juuri se, minkä arvasin; hyvään valmennusporukkaan kuuluu hyvät valmentajat, innokkaat oppijat ja loistava huoltopoppoo. Lunta, sopivasti pakkasta ja piikkirenkaat esiin. Harjoittelupaikat ovat aivan mielettömän upeita; on tilaa ja mahdollisuus tyrkätä limitillä ja oikeasti kokeilla omia rajojaan. Todeta myöskin se, ettei vastaheitto v-autolla risteykseen lähestyessä välttämättä ole nopein ja ulostulo jää tällätavoin nollaksi.
Erinäköisten ajokilometrien jälkeen ehtisi tapahtua paljon muutakin. Aamulenkit aamuvarhain, kaksi ihka elävää poroa, maatilan yhteiset illalliset ja lämmittelyt kodassa sulatti tämän likan sydämen. Nuotituksessa ja siirtymillä piti oikein todenteolla ihastella tunturin kauneutta ja ollaan Reetan kanssa muutenkin kirjaimellisesti varsinaisia ikkuna ihastelijoita. Jollei oo sympaattisia taloja, niin sitten on upeet maisemat. Kaikki käy mitä ihastella! Kaiken toiminnan ja toteuttamisen yhteydessä jostain saattaa yhtäkkiä kuulua ''aeva mielevikast läpändeerii! Saa käyttää, mut ei ol pakko!''. Jollei muuten, niin mun ja Retukan kyydissä saattaa hymy nousta huulille totisellakin matkustajalla. ''ÄN, YY.. Eiku! 5,4,3,2,1.. AJA! hihihihi..''
Näin kuin kulutin viikkoni, todellakin asioita pohtien ja teknillisesti ajoon panostaen; kokonaisuudessa jäätiin plussan puolelle vahvasti. Peilinkotelo on jossain puun viereisessä penkassa, vaikka luulin sen lentäneen pakalla seisseen ''kuvaajan'' päähän. Mutta muuten on autokin ehjänä trailerissa. Varpaat alkaa sulamaan viikon jäljiltä ja hieman uni painaa monen päivän puuhastelun ja aikaisten aamujen jäljiltä. Vaikka olisin voinut jäädä pohjoiseen vielä pitkäksikin aikaa, on kiva päästä taas kotiinkin. Etelään tsekkailemaan loskaa ja ensiviikolla oma sänky, oma koti ja tutut treenitiet.
Ja jollei muuta, niin oman kullan kainaloon.
torstai 3. tammikuuta 2013
uuden vuoden uusia kujeita
Aika tulla ilmoittamaan, että hengissä ollaan. Hiljaisuus blogin puolella on luultavasti antanut viitteitä siitä, että koneen ääressä ei oo tullu lorvittua. Loma on mennyt kuin siivillä ohi; kertakaikkisesti löin kalenterin laukun pohjalle ja nautin joulunpyhistä, läheisistä ja hetkistä, jolloin hulina ja hyvä fiilis veivät mennessään. Käperryin kullan kainaloon tilanteen sitä vaatiessa, lahjapaperit rapisten avasin innokkaana paketteja, söin jouluruokaa niin paljon että vatsaan koski ja heitin villasukat jalkaan kun palelsi. Ai että, mitä lomailua - unohtamatta treenaamista, tämän vuoden asioiden hoitamista sekä hetkellisiä turhautumisia ja itkupotkuraivareita, kun ei vaan yksinkertaisesti oikein sujunut. Kaikesta huolimatta hymy pysyy huulilla, vaikka lomaa on enää muutama päivä jäljellä ja aikatauluja olis noin about 100 kpl + asioita, mitä pitää vielä hoitaa.
Jollaintavalla tällähetkellä fiilikset on aika haikeat. Elämässä menee vaan niin perhanan hyvin, että pienikin vastoinkäyminen saattaa tuntua hieman ylitsepääsemättömältä. Tai sanoisinko, että menettämisen pelko. Mitäpä jos nyt tytön lähtiessä matkaan, matto kotipäässä vedetäänkin alta ja takaisin tullessa mua ei odotetakkaan. Tai entäpä toistepäin; jos mun matkani päässä ei olekkaan sitä, mitä mä odotan ja toivon. Tässä on tehty nyt niin helkkaristi töitä, että epäonnea en halua matkani varrelle. Menestyksen jano, tavoitteiden saavuttaminen.. Ne ovat asioita, jotka ovat päällimmäisenä meikäläisen mielessä. Niiden saavuttaminen on henkireikä, pakottava tarve - elämänjano.
Luoja miten syntejä syviä tytön mielessä on viime aikoina liikkunutkaan.
Viime aikoina olen käynyt myös ajamassa ja nuotittamassa kartturini kanssa. Pohdittiin yhdessä meidän kauden tavoitteita ja ollaan onneksi samoilla linjoilla, mitä me tältä kaudelta tahdotaan. Me molemmat ollaan aherrettu tosissaan ja valmistauduttu tähän kauteen, joten kaikinpuolin ollaan hyvinkin luottavaisin mielin vastaanottamassa tulevaisuutta. Me ollaan iskussa, auto on iskussa ja tiimi toimii kokonaisuudesssa - mitäpä muuta tähän matkalle tarvitaan? Ehkä ripaus onnea ja kuskin kaasujalan oikeaa asentoa. Mutta en yhtään epäile, etteikö nekään ois balanssissa.
Että kaikenlaista tällästä näihin päiviin. En oo varma, että heittäiskö kunnon lökövaihteen päälle ja palais takaisin peiton alle miettimään, että jos kello pysähtyis hetkeksi eikä kiiruhtais niin nopeasti kohti tulevaa työsarkaa. Tai sitten teen juuri toistepäin; painan salille kurittamaan rautaa ja karkaan koiran kanssa pitkälle lenkille tonne loskaan. Pohditaan sitten jossain vaiheessa lisää ensiviikkoa, niitä helkkarin kirjotuksia, TS:n toimittajan tapaamista, laskuja ja ton meikäläisen paremman puoliskon hellimistä.
Juttuvinkkinä vielä, että meidän tiimin nettisivut on avattu. Käy kurkkaamassa osoitteessa: www.vagmotorsport.fi
Kytkintä ylös ja avoimin mielin kohti tulevaa. Tästä taustamusaa antamaan potkua tähän mun raivopäiselle asenteelle.
http://youtu.be/XYgSHOWNE0M
Jollaintavalla tällähetkellä fiilikset on aika haikeat. Elämässä menee vaan niin perhanan hyvin, että pienikin vastoinkäyminen saattaa tuntua hieman ylitsepääsemättömältä. Tai sanoisinko, että menettämisen pelko. Mitäpä jos nyt tytön lähtiessä matkaan, matto kotipäässä vedetäänkin alta ja takaisin tullessa mua ei odotetakkaan. Tai entäpä toistepäin; jos mun matkani päässä ei olekkaan sitä, mitä mä odotan ja toivon. Tässä on tehty nyt niin helkkaristi töitä, että epäonnea en halua matkani varrelle. Menestyksen jano, tavoitteiden saavuttaminen.. Ne ovat asioita, jotka ovat päällimmäisenä meikäläisen mielessä. Niiden saavuttaminen on henkireikä, pakottava tarve - elämänjano.
Luoja miten syntejä syviä tytön mielessä on viime aikoina liikkunutkaan.
Viime aikoina olen käynyt myös ajamassa ja nuotittamassa kartturini kanssa. Pohdittiin yhdessä meidän kauden tavoitteita ja ollaan onneksi samoilla linjoilla, mitä me tältä kaudelta tahdotaan. Me molemmat ollaan aherrettu tosissaan ja valmistauduttu tähän kauteen, joten kaikinpuolin ollaan hyvinkin luottavaisin mielin vastaanottamassa tulevaisuutta. Me ollaan iskussa, auto on iskussa ja tiimi toimii kokonaisuudesssa - mitäpä muuta tähän matkalle tarvitaan? Ehkä ripaus onnea ja kuskin kaasujalan oikeaa asentoa. Mutta en yhtään epäile, etteikö nekään ois balanssissa.
Että kaikenlaista tällästä näihin päiviin. En oo varma, että heittäiskö kunnon lökövaihteen päälle ja palais takaisin peiton alle miettimään, että jos kello pysähtyis hetkeksi eikä kiiruhtais niin nopeasti kohti tulevaa työsarkaa. Tai sitten teen juuri toistepäin; painan salille kurittamaan rautaa ja karkaan koiran kanssa pitkälle lenkille tonne loskaan. Pohditaan sitten jossain vaiheessa lisää ensiviikkoa, niitä helkkarin kirjotuksia, TS:n toimittajan tapaamista, laskuja ja ton meikäläisen paremman puoliskon hellimistä.
Juttuvinkkinä vielä, että meidän tiimin nettisivut on avattu. Käy kurkkaamassa osoitteessa: www.vagmotorsport.fi
Kytkintä ylös ja avoimin mielin kohti tulevaa. Tästä taustamusaa antamaan potkua tähän mun raivopäiselle asenteelle.
http://youtu.be/XYgSHOWNE0M
perjantai 14. joulukuuta 2012
This innocence is brilliant, I hope that it will stay
I'm waking up to see that everything is ok
The first time in my life and now it's so great
Slowing down I look around and I am so amazed
I think about the little things that make life great
I wouldn't change a thing about it
This is the best feeling
Ollut bloggerin puolella ja muutenkin viime aikoina aika hiljaista. Neiti näpsäkkä näppärästi jätti läppärin virtajohdon kotopuoleen lähtiessään takaisin omaan kotiin, jonka vuoksi läppärin virta pimeni hetkessä ja netinkäyttö oli viikon verran jäissä. Mutta takaisin ollaan linjoilla, sähköpostit luettuna ja vihdoin hetki aikaa istahtaa kotisohvalle kertaamaan viikon aikana mietittyjä mietteitä.
Osa meikäläisestä haluaisi tämän ajanjakson jatkuvan ikuisuuksiin, osa taas odottaa vuodenvaihtumista ja uusia kuvioita. Sekasortoinen tilanne. Tällä hetkellä elämässä menee vaan niin hyvin, että vastapalloksi on muodostunut ehkä jollain tavalla kaiken menettämisen pelko. Toisaalta tiedän, että mikäli sama nousukiito jatkuu, niin vuosi vuodelta koen parempiakin hetkiä. Tai ainakin yritän kaikkeni tehdäkseni sen eteen.
En tiedä onko se tämä runsas lumi ja joulun odotus mikä meikäläisen kestohymyn totaalisesti nostaa pilviin. Piparintuoksuinen koti, kynttilöiden valossa nauttien illan viimeisistä hetkistä. Piippaava puhelin, jossa linjojen päässä on 1kpl perhosia mahaan lennättävä henkilö. Uskon tunne omaan tekemiseen, että vaikka tässä tuntuu että tamppaa vain vellissä niin eiköhän se pohja siitä ala ajan mittaan tamppaantua kovaksi. Uusi työ ja koulutus, joka on vain ihan niiiin kivaa. Hyviä, hienoja fiiliksiä.
Kestohymy on ollut tämän viikon ykkösjuttu. Elämän palaset alkaa olemaan balanssissa ja vastoinkäymiset syksyn mukana selätettyjä huolia. Niitä ei enää ole. Ja niinkuin rakas ystäväni sanoikin, ''elämä taitaa Laura viedä tosissaan meitä tällähetkellä.'' enkä itse aio painaa minkäänlaista jarrua vastaan.
Loppuun linkkiä mikä taitaa avata hieman ensivuodenkin jännittämistä. Niinkuin VM:ssä kirjoitettiin ''Laura tähtää täysillä ensikauteen''. Lohkaistaan nyt tähän väliin, että; Hei äijät. Olkaa varuillaan, tai ootte kakkosia.
http://www.nesteoilrallyfinland.fi/sisapiirinuutiskirje/2012/sisapiiri712/sisis712lauratahtaahuipulle/default.aspx
tiistai 4. joulukuuta 2012
Asioiden tietäminen on eri asia kuin asioiden ymmärtäminen
...Kyseistä lausetta olen joutunut tänään miettimään enemmän ja enemmän. Päivittäin saan paljon hyödyllistä tietoa oikeanlaisesta tekemisesta, asenteesta, ravinnosta ja urheilusta, mutta jokaisen pitää itse löytää monista oikeista neuvoista ne itselleen sopivat tavat. Onhan se fakta, että me ihmiset ollaan erilaisia. Toiset rakastaa aamuvarhain lenkkeilyä, toiset tekee asiat mielummin päivän valjetessa. Niinkuin minäkin. Jos on mahdollista nukkua tunnin pidempään, nauttia aamiainen ja lähteä omalla ajalla pitkälle lenkille, sen teen. Silloin nautin tekemisestä enemmän. Eikä se ole ihan sama miten ja millälailla käyt treenamassa. Pitää tietää, mitä tekee ja miksi tekee. Simppeli esimerkki; käyt treenaamassa ajamista vaikka 3 kertaa viikossa mutta vauhtisi ei tunnu silti kasvavan. Pohditko koskaan miten treenaat? Pohditko koskaan, miksi treenaat? Vai onko kyse vain opitusta tavasta ajaa mahdollisimman kovaa enempää ajolinjoja, jarrutuksia tai kaasunkäyttöä miettimättä. Joskus on parempi hetkeksi pysähtyä analysoimaan tekemistään. Sama pätee myös urheilussa.
Jokainen oppii nostamaan penkistä haluamansa määrän ja pidennettyä lenkkiään halutessaan sitä. Kyse on vain siitä, että tavoite pitää olla selkeänä mielessä, mitä haluaa saavuttaa. Kaikilla urheilijoilla pitää olla oma selkeä päämäärä, jonka voi kertoa tutuilleen ja lähipiirilleen myös. Haluan olla nopein naisrallikuski. Kuinka treenaan ollakseni parempi? Oikeallatavalla, mutta silti paremmin kuin vastustajani. Yksinkertaista ja simppeliä, eikö totta? Tavoite pitää pysyä vain kirkkaana mielessä. Opetella näiden asioiden pohtimista aina silloin tällöin. Lopettaa sellainen ''voohottaminen'' ja urallaan eteenpäin ryntäily. Aina välillä ottaa tauko ja tarkastella, ollaanko menossa oikeaan suuntana. Jos ei, pitää suunta kääntää.
Näitä mietteitä syntyi tänään luennolla. Jatkan edelleen asioiden pyörittämistä, paperille piirtämistä ja solmujen avaamista. Kyllä näihin asioihin oppii saamaan rutiininsa. :)
Luennon lisäksi tänään on treenattu! Ja yritän juuri palautua 1300kcal menetyksestä. Kokeilin uutta smoothieta; avokado, banaania, rahkaa, ananasta. Mielenkiintoisen makuista mutta hyvää!
Joukkoon hieman mysliä ja reco2-jauhetta.
Tänään on aamulla tehty kardio-funkkis (1h30min) treeni. Liikkuvuutta, lihaskuntoa, spurtteja. Sykemittari taisi sekoilla jossainvaiheessa, koska näytti treenin jälkeen max 200 ja avg 137. Ei voi pitää paikkaansa. Iltapäivällä tehtiin kiertoharjoitteluna salilla kova treeni (1h50min, sis. verryttelyn + tarkemmin liikeiden teknikkaan keskittyminen). 3 x 15-20kpl sarjoja. Käytiin läpi ''autourheilijan päälihakset''. Treenin tarkoituksena oli tuntua, ja sitä se teki!
Jokainen oppii nostamaan penkistä haluamansa määrän ja pidennettyä lenkkiään halutessaan sitä. Kyse on vain siitä, että tavoite pitää olla selkeänä mielessä, mitä haluaa saavuttaa. Kaikilla urheilijoilla pitää olla oma selkeä päämäärä, jonka voi kertoa tutuilleen ja lähipiirilleen myös. Haluan olla nopein naisrallikuski. Kuinka treenaan ollakseni parempi? Oikeallatavalla, mutta silti paremmin kuin vastustajani. Yksinkertaista ja simppeliä, eikö totta? Tavoite pitää pysyä vain kirkkaana mielessä. Opetella näiden asioiden pohtimista aina silloin tällöin. Lopettaa sellainen ''voohottaminen'' ja urallaan eteenpäin ryntäily. Aina välillä ottaa tauko ja tarkastella, ollaanko menossa oikeaan suuntana. Jos ei, pitää suunta kääntää.
Näitä mietteitä syntyi tänään luennolla. Jatkan edelleen asioiden pyörittämistä, paperille piirtämistä ja solmujen avaamista. Kyllä näihin asioihin oppii saamaan rutiininsa. :)
Luennon lisäksi tänään on treenattu! Ja yritän juuri palautua 1300kcal menetyksestä. Kokeilin uutta smoothieta; avokado, banaania, rahkaa, ananasta. Mielenkiintoisen makuista mutta hyvää!
Joukkoon hieman mysliä ja reco2-jauhetta.
Tänään on aamulla tehty kardio-funkkis (1h30min) treeni. Liikkuvuutta, lihaskuntoa, spurtteja. Sykemittari taisi sekoilla jossainvaiheessa, koska näytti treenin jälkeen max 200 ja avg 137. Ei voi pitää paikkaansa. Iltapäivällä tehtiin kiertoharjoitteluna salilla kova treeni (1h50min, sis. verryttelyn + tarkemmin liikeiden teknikkaan keskittyminen). 3 x 15-20kpl sarjoja. Käytiin läpi ''autourheilijan päälihakset''. Treenin tarkoituksena oli tuntua, ja sitä se teki!
Näillä eväillä jatketaan huomiseen, vielä kamojen pakkaamista ja aamulla VK-treeniä vetämään pakkaseen. Iltapäivällä suuntaan kohti kotia ja viettämään pirun pitkää viikonloppua! Huomisiltana luvassa texmex piirakan sekä daim-muffinien leipomista. Saa tulla syömään mun puolesta ;)
maanantai 3. joulukuuta 2012
JUHLAHUMUA
Hymyile ja saat ystäviä, väännä naama ruttuun ja saat ryppyjä
 |
| Äiti valittiin ensimmäisenä naisena AKK:n hallitukseen. Oonko ylpeä vai ylpeä. |
 |
| Kuva: Timo Kutila |
 |
| Kuva: Tero Tuiskula |
 |
| Kuva: Veera Virtanen |
 |
| Turkulaiset, nopeat naiset |
Niin ne pakkaset tuli vaikka itse en varsinaisesti odottanutkaan niitä. Lunta tupruaa, auto lojuu hangessa eikä starttaa ja tämän illan oon sulatellut ripsiä silmistä kun vedettiin tossa -22asteen pakkasessa parin tunnin lenkki. Sanotaanko näin, että ''Siperia opettaa'' ja lenkki osui kirjaimellisesti ytimiin asti. Mutta pakko se on myöntää, että hymyilyttää kotona kun saa luvan kanssa heittää jalat pöydälle ja keittää glögit talven kunniaksi.
Viikonloppuna gaalailtiin. Nautittiin, juhlittiin, tavattiin uusia ihmisiä ja koitettiin olla nättinä. Todettiin jopa parhaan ystäväni kanssa ääneen siinä sivussa, että on parempi kun Suvanto pitää vaan ajokenkiä eikä korkkareita ollenkaan jalassa. Mun jalat on vieläkin kohtuu turvoksissa kyseisestä illasta. Mut ei sen väliä! Pitää itekkin myöntää näin julkisesti, että tämäkin tyttö taitaa hieman tykätä naisellisuudesta. Juhlakolttu ja kiharrettu tukka saa itsetunnon korkealle. Peilin edessä keikistellen todeta, että ''hitsit kun oon nättinä''. Joskus pitää vaan lopettaa se itsensä mollaaminen ja sanoa nämä maagiset sanat itselleen.
Mutta nyt on taas nautittu. Kaikenkaikkiaan. Ja arki saa palata kuvioihin. Lenkki ei ollut milläänlailla huono, vaan päinvastoin. Täydellinen. Huomenna jatketaan samalla sykkeellä; pari kovaa treeniä päivään ja kovan setin luento ravinnosta. Jätän kertomatta, että kuinka monta joulutorttua oon syöny jo joulukuun kolmanteen päivään mennessä ;-)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)