muistatko miltä tuntuu juopua kesäyönä, hölmöstä rakkaudesta?

Mä otin kerranki omista ja naapurin neuvoista vaaria ja tein fiiliksen pohjalta kaikkea, mikä sillä hetkellä ja siinä tilanteessa tuntui oikealta. Ja tässä sitä ollaan, että voisin mennä allekirjoittamaan, että meikäläinen on viettäny kesän 2011 parhaimman viikonlopun ikinä. Juhannus viikonloppu ystävin, tapahtumin ja unohtumattomin muistoin jäi pelkästään sydämeen ja hymynä huulille (unohtamatta miljoonia hyttysenpuremia jotka tiedostan täyspäiväsellä raapimisen tarveella). Onnellisesti latautuneet patterit käytetään vielä ensviikolla, kun ollaan vimppa viikko töissä. Sen jälkeen jatketaan hyväksi todettua tapaa viettää kesää - haalitaan lisää supereita muistoja ja pidetään tosi ystävät rinnalla; niin että elokuussa tietää tänne jäävän meikäläistä kaipaamaan joku muukin kuin äiti ja että tänne palataan aina kuin mahdollista.

jos asteikolla 1-100 pitäisi kertoa omasta onnellisuudestaan, niin mulla paukkuu sataset kyllä rutkasti yli. Huomenna pääsee taas ratin taakse ottamaan kisaa Markun kanssa, en malta odottaa! =)

hyvää kesää!

Mä taisin tänään havahtua ihan tosissaan yhteen seikkaperäiseen asiaan, joka valitettavan paljon liittyy kesään. Sen, että mun ajatukset pyörii pelkästään elokuun alussa ja sen, etten vieläkään ole saanu raivattua kalenteriin tilaa ''omalle lomalle'' vaan tähän astinen kesä on eletty vain ns. seuraavassa viikossa tai viikonlopussa. Vielä olen nauttinut kaikesta täydellä sydämellä, mutta pitänee muistuttaa itseään ettei polta heti kroppaa loppuun. Elokuussa kun pitäisi olla todellisen skarppina koitoksiin.

Olen aina rakastanut kesää juuri siksi, että silloin on saanut vetää täydellä tunteella välittämättä kellonajasta tai paikasta. Jotta rakkaus ei kuitenkaan sammuisi tässä iässä, on hyvä aloittaa elämäntapamuutos vaikka tästä hetkestä alkaen; jätetään se kalenteri kotiin ja vedetään hanat kaakossa niin, miten sydän sanoo. Sillä nyt jos joskus on aika tarttua hetkiin ja muistella vasta ylhäisessä yksinäisyydessä parasta kesää vuonna 2011. Tänä kesänä meinaa tulee nauttia jokaisesta ystävästä, järjettömistä ideoista keskiyöllä ja ennenkaikkea kaikesta rakkaudesta (liittyi se sitten autoihin tai ihmisiin)

Sitä parasta kesää haetaan tänä vuonna tarttumalla hetkiin vain sydämen ja fiiliksen pohjilta .

Se on niin helppoa omaksua ne pahat tavat ja niin vaikea löytää ne hyvät sanat.

Mulla on ollu kiireitä. Siksi en ole kerennyt kirjoittelemaan tänne blogiin taaskaan. Mun ajatukset on myös heittänyt melkoista hullun ympyrää, että en ole tiennyt pitäisikö tänne kirjoittaa maailman suuresta onnellisuudesta vai maailman suuresta surusta. Ehkä kuitenkin on parempi olla pikkaisen onnellinen kuin liian surullinen :-)

Meikäläinen on tässä viime aikoina meinaa enemmän tai vähemmän surkutellut itsensä ja muiden puolesta, mutta luojankiitos asioita joskus oppii kantapään kautta ja nostaa itsensä takaisin pinnalle. Se on hyväksi, koska monen hermo ei kestä ihmistä, joka aina jankuttaa omasta huonoudestaan. Pikkasen pitää kuitenkin olla nokka pystyssä, että pystyy asettamaan monien muiden kaltaistensa kanssa itsensä samalle lähtöviivalle. Kuten kilpailussakin; jos sinne lähetään sillä asenteella, että ''kattellaa ny.. emmä ainaskaa ekana oo..'' niin ei silloin kyllä tulosta saadaan. Jos lähtökohtana haetaan voittoa, kerätään pikkasen kiukkua jo varikolla ja lähetään hyväntapaisella raivolla irti viivalta, niin silloin kyllä saakin tulosta. Voi olla, että joku kerta tiputaan kovaa ja korkeelta, mutta seuraavalla kerralla on raivoa vähän enemmän. Pelti kolisee ja on fiilistä näinä kisapäivinä.

Ja niin mä aion myös jatkossa tehdä. Vanhojen heilojen kannustukset, kuten ''ei susta koskaan mitään tule'' on nyt jätetty taakse ja haudottu syvälle maahan. Sillä meikäläinen on päättäny nostaa purjeet (ja nokkansa) niin korkealle, ettei kenenkään paskantallaajan tarvitse tulla lannistamaan. Mä olen ihan tarpeeksi astellut jo muiden piirtämiä polkuja pitkiä.

Ja mä olen myös todella ylpeä tästä. Asenne muutos on lähtökohta, mistä lähetään kohti tulevaisutta. Elämässä ei saavuta juuri mitään, jollei motivaatio unelmiaan kohtaan ole täydessä veitsen terässä. Asenne muutosta suosittelen lämpimästi monelle muullekkin, kummasti sitä ihminen pystyy motivoituneena tehdä asioita - mistä ennen vain haaveili. Kuten päättäripäivänä; porukat korkkaili kuohuvaa kun mä vedin lenkkareita jalkaan ja lähdin juoksulenkille. Mallikelpoista? ;-)

Mallikelpoisuus jatkukoon - mä lähden suihkun kautta nukkumaan ja aamulla töihin. Ihanaa, että on kesä ja etenkin LOMA. super isot onnittelut kaikille ylioppilaille ja valmistuneille, nauttikaa - olette sen ansainnut!

kippis kolhuille

Joskus ihmismieli on kepposen tekijä eikä omien ajatusten perässä tunnu pysyvän, vaikka kuinka pysähtyisi hetkeksi vain miettimään asioita. Tai sitten yrittää pakosti ahertaa ja ajetella muuta, ettei ajatukset pääse karkailemaan murheiden rintamalle. Täysin itsestäänselvät asiat saattavat pistää uuden ajatuksen tulille, kun hetkeksi vain asettaa näkökannan toiseen kanttiin ja miettii itseään ulkopuolisin silmin. Tai jopa omilla uusilla silmillä itseään.

Meikäläinen kuvaillaan usein sosiaalisuuden huipentumana, joka on valmis tarttumaan uusiin haasteisiin ja aina rohkea näyttämään tunteitaan. Osiltaan kyllä totta, mutta jotkut asiat ovat ristiriidassa tämän stereotypian kanssa. Kuten esimerkiksi, että lähtiessäni ajamaan satapäisen yleisön eteen, minua sattuu vatsan pohjasta, oksettaa, melkein itkettää se sairaaloinen jännittäminen. Onko kyse siitä, että ajaminen on niin YLI MUIDEN, että siinä joko ollaan vahvoilla tai sitten heitetään hanskat tiskiin?
Jos pidän puhetta koko koulun edessä, ei mitään ongelmaa. ''Vitsit'' tulevat luonnostaan niissä tilanteissa, eikä minun ole ongelma nostaa katsetta puheesta suoraan yleisön pällisteltäväksi. Luokan edessä puhuminen, juontokeikat, lauluesitykset.. Eivät ne minua niin paljon jännitä, että vessaan tarvitsisi päästä ennen esitystä. Kummallista?

Tunne asiat on hyvin kummallisia kohdallani. Ystävien kesken ei itkua tarvitse koskaan peittää, se vaan tulee ja sitten itketään. Ja halataan ja itketään välillä jokainen, jos oikein harmittaa. On ihanaa, että vieressä on silloin juuri ystäviä valmiina halaamaan, kun heitä tarvitaan. (esim: kiitos alli! ♥) Mutta mites tilanteet, esimerkiksi kun koutsi soittaa kisan jälkeen ja kyselee, että mites meni? No hyvin on mennyt mutta pala kurkussa silti jännittää kertoa hälle. Vaikkei mikään hätä olisi niin puhuminen takeltelee. Toinen esimerkki on, kun joutuu kahdenkesken puhumaan vakavempia asioita jongun kanssa. Vihaan sellaisia ''olemme aikuisia, hoidamme asiat puhumalla'' -hetkiä, koska haluan aina vain paeta niistä ja lähettää viestinä perään tunnepurkauksia, jolloin vastapuoli ei näe kyyneliä tai kuule takeltelevaa puhetta.

Toisaalta minua ei yhtään hävetä myöntää olevani heikko näissä tilanteissa. Voin hyvin lähettää sen ''ruikuttavan epäkypsän viestin'', jollei kiinnosta itkeä silmiä ulos päästä toisen edessä. Ei ne tilanteet aina ole niin itsestäänselviä. Ja loppujen lopuksi; mitä väliä sillä on miten ilmoitat pahan olosi, eikö tärkeintä ole kuitenkin, että asia tulee selväksi?

jos joskus vielä tulee murheita niin meikäläinen pistää pullopostina viestiä perään

paina taas kaasu pohjaan, anna elämän mennä

kesä 2011 ♥ :

kesätyö, aurinko, ystävät, ajaminen, treenaaminen, liikunta, vaatteet, jäätelö, juhlat, nauttiminen, rallit, reissut, uudet huonekalut, suunnittelu, jännittäminen, iltanuotiot, veneily, grillaaminen, mökkeily, uiminen, kaikki harrastaminen, sadepäivät, hyvät biisit, jammailu, yamaha, sukulaiset, kaikki kesäruoka, rusketus, loikoilu, uudet tutut, salaisuudet, ne keissit - mistä ei kaikille kerrota, juoruile koko poppoon, onnellisuus, laihtuminen, koulun totaalinen unohtaminen, synttärit, festivaalit, valokuvat, syliin käpertyminen, ystävän hiusten hipsuttaminen, hetket - jolloin sanoja ei tarvita, shoppailu, mansikat & herneet, kaikki muu mahdollinen, lopuksi hyvästit tänne kotiseudulle ja pienet itkut, sekä alkusyksystä uusiin ihmisiin tutustuminen .

tsemppiä ihanat, jaksetaan opiskella vielä vähän! ja vastailkaa vielä galluppiin :-)

uuden alku on vanhan loppu

Tumma sadepilvi harsoili tänään niin, että takaa näkyi kirkkaan sininen taivas. Ihan kuin kaksi taivasta olisi ollut päällekkäin. Tai ihankuin paha olisi väistymässä hyvän edeltä. Miten kukin vain jaksaa uskoa. Meikäläinen sai ainakin uutta puhtia, kun hetken vain tuijotteli maailmaa uusilla silmillä ilman minkäänlaista asennetta mennyttä tai tulevaa kohtaan. Niinhän täällä pitäisikin elää. Ennakkoluulottomana, mutta toiveikkaina. Joskus sitä varmaan tullaan tippumaan kovaa ja korkeelta, mutta ainakin suuret unelmat ovat saavutettavissa.
Sillä minä olen ainakin päättänyt ne saavuttaa.

Kuinka huomaamattaan myös unelmat muuttuvat elämän mukana. Punainen talo ja perunamaa ovat vaihtuneet meikäläiselläkin hulppeaan kattohuoneistoon ja autoon.. Ja mihinkä muuhunkaan kuin autourheiluun. Sillä jossittelu on minun kohdallani loppunut. On annettu kasa valintoja, joista pitäisi oikeat valita - ajatellen itseäni. Itsekästä, mutta niin ovat jokaisen unelmatkin. Kukapa haaveilee, että naapuri voittaa lotossa, mutta iteltä lähtee talo alta?

Olen myös päättänyt lopettaa valittamisen omasta elämästäni. (ja suosittelen sitä myös monelle muullekkin) Jos joskus vain keskittyisi siihen mitä tekee, eikä siihen mitä jättää tekemättä. Muutoksia ei saavuteta sekunnissa - ne vaativat aikaa. Jos valitat siitä, kuinka yksinäinen olet - lähde helvetti ulos nappaamaan ihmisiä hihasta! Ei kukaan löydä sinua omasta kodistasi. Täällä tarvitaan päättäväisyyttä jotta selviää.

Ja niinkuin sanottu; uuden alku on vanhan loppu. Päivääkään en vaihtaisi menneisyydestä, päivääkään en pelkää tulevaisuudessa. On aika polkasta kunnolla kaasujalkaa ja irtautua vanhasta ;-)

ps. oikeassa reunassa on gallup - vastaathan siihen, jotta meikäläinen saa lisäajatuksia jatkosta! hyvää maanantaita kaikille

kirjoitan viimeisen valitusvirteni - ja sitten olen saanut sanottua kaiken

Jos joku kerkes jo kaipaamaan, niin ilmoitettakoon, että hengissä ollaan! Missäpä muuallakaan on vietetty aikaa kuin ratin ja penkin välissä (sounds very good) ja sitte tietysti koulukirjojen, mikä ei ollenkaan ookkaan ollu niin hyvä homma.

Pikkasen kritisoidakseni taas maailman menoja; jos huomenna todella sataa näiden ihanien päivien päätteeksi ja juuri viikonlopun aluksi, vietän iltapäiväni katsastaen 'jos rakastat' elokuvaa ison suklaalevyn kera. Ihan vaan sen vuoksi että terveydenhoitaja kehotti hankkimaan harrastuksen ja mainitsi ohimennen, että meikäläisellä on aknen tynkää. Kiitos tästä, eipähän tullut enempää motivaatiota juosta hikilenkkiä saatika syömään pelkkiä porkkanoita. Aion tehdä juuri päinvastoin. Onneksi huomenna illalla ja perjantaina pääsee taas ajamaan niin siinä kohtaan on helppo muuttaa raivo nopeudeksi.

Mutta, pian on viimiset valitusvirret saatu sanottua, sillä olen päättänyt jättää nämä ikuisuudelta tuntuneet nyyhkypäivät tämänhetkisestä elämäntilanteesta ja heitän isompaa vaihdetta silmään. Sillä myönnettäköön, että tässä ollaan oltu mitäkin maanisia murheiden keskellä ja vähän niitä vielä ympäripyöreesti suurentaen. Mikäs helvetti mua koskaan on pidätellytkään elämästä täysillä elämää ja juuri sillä tavoin, kuin itse haluan. Ja koska mun unelmat ei kuitenkaan tällä hetkellä ole pelkästään punasen talon ja lasten ympärillä, niin who cares? Nasta lautaan kohti uusia seikkailuja ja pikkasen jämäkämpää asennetta kehille. Jollei toiset pysy mukana niin, huono nakki heille. Aina sanotaan, että jostakin on joustettava saadakseen jotain pysyvää elämässään.. Taidan viettää loppuelämäni siis yksin mutta onnellisena siitä, että tulipahan koettua parhaita hetkiä ja autokin tuntuu pysyvän lapasessa. Harva ymmärtää, mutta ne on niitä asioita mitä tällä hetkellä tunnun tarvitsevan.
Vauhtia, työtä ja itsenäistymistä. Mitäs muutakaan tällänen raivohullu elämältään tarvitsee.
(Kenties vähän rahaa).

Olen niin raivona siitä, että mulle voidaan tehdä mitä lystää välittämättä meikäläisen fiiliksistä. Ja sitteku menet vielä sanomaan pahasta olostasi, niin kas kummaa kun se saadaan käännettyä sinun kontoillesi. Selkään saa puukottaa mutta mä en saa sanoa takas mielipidettäni, koska saatan loukata jotakin sillä. Missä meni vikaan. Ja koska mä en osaa puhua ihmisille ''kauniisti'' enkä muutenkaan fiksusti, vaan olen harvinaisen lapsellinen tapaus - niin lukekaa täältä :) pistäkää toki viestinä perään tuntemuksianne.

Älkääkä nyt oikeesti ajatelko että mä olisin joku sydämetön niljake. Totuus on se, että olen kyllästynyt olemaan sinisilmäinen enkeli joka antaa anteeksi jokaisen vastoinkäymisen ja olen toivoa täynnä ''ei näin enää ikinä tapahdu''. Myönnettäköön, että mussakin on vikaa; olen varmasti suorasanainen ja itsepäinen ämmä, mutta eipä mulla myöskään oo tapana petturoida selän takana. Mä en kestä semmosta. Ja vaikka mä nyt kirjoitan aika raa'asti, niin ei tää oo mulle mitenkään samantekevää tai helppoa.

mä olen kirjaimellisesti ihan paskana. mutta mitäpä siitä? jatketaan elämää ja huomenna hymyillään