Vain treenaamalla paremmin kuin muut, voit olla parempi kuin muut

Elämässä on aika kornilta kuulostavia asioita. Olen tässä jo kuukauden päivät hokenut itselleni, että meikäläistä puhutellaan nykyään urheilijana. Ja se kuulostaa vieläkin jotenkin kummalliselta, mutta ei ollenkaan huonolta. Alan pikkuhiljaa käsittämään, että kyseinen määrite saattaakin sopia mulle ihan hyvin. Vaikka alussa kaiken tämän kanssa kuitenkin ollaan. Tänään treenien jälkeen istuin parvekkeellani reilu puoli tuntia teekuppi kädessä pohtien asioita. Varsinkin tätä blogia, kun tänne ei ole tullu kirjoitettua aikoihin. Mietin, että mitäpä kerrottavaa mulla oikeastaan on, kun päivät menee tasaisen rutiinin parissa ja arjen pyörittämisessä, sekä viikonloput kisoissa / ajoissa. Ketäpä kiinnostaa kuulla juttuja päivistäni? Mutta sittenhän mä vasta hoksasin, että mulla on hirveästi sanottavaa. Esimerkiksi sen, että elän unelmaani.

Mulla on tänään ollut vapaapäivä. Se tarkoitti sitä, että ennen aamu seitsemää ponkasin pystyyn keittelemään puuroa ja kahdeksalta olin jo juoksupöksyt jalassa hirsisaunalla valmistautumassa aamun kehocuppiin, joka oikeasti oli todella raskas meikäläiselle. Mutta opettava, sillä psyykkisesti se oli melkoisen epämiellyttävää punnertaa monien silmien edessä ja syke 200 ''juosta'' kierrosta, jossa valitettavasti pääkoppa ei kestänyt ja askel muuttui kävelyksi. Treenien jälkeen sain olla niin kauan suihkussa kuin vain halusin. Keitin kahvia, söin, luin ruotsia, pesin pyykkiä.. Pitkästä aikaa kuuntelin musiikkia kaiken tohinan keskellä. Ja se oli aika uskomatonta, että muutama kaverikin tuli käymään kylässä. Parasta koko hommassa oli, että kello näytti 11 ja lajivalmennukseen oli vielä tunti aikaa.

Monet sukulaisistani ja tuttavistani ihmettelevät, että ''eikös tuo ole vähän turhan rankkaa''. Treenata, opiskella ja pyörittää huushollia. Mutta urheilijan elämähän on ihan henkimaailman juttuja. Kummasti sitä jaksaa kaikenlaista, kun pääkoppa on kunnossa. Ihminen on tottuvainen, rutiinit omaksutaan nopeasti ja niihin totutaan. Aamu kuuden herätykset arkisin ei juuri tunnu miltään, kun ne on opetellut viimeisen kuukauden aikana. Olen oppinut, kuinka paljon ruokavalio vaikuttaa treeniin ja kuinka paljon siihen pitääkin kiinnittää huomiota. Melkein voisin sanoa, että koko opintotuki menee jääkaapin täyttämiseen. Hankalinta on ehkä ollut oppia yhdistämään treenit ja lukio-opinnot niin, että kumpaankin jää sopivasti aikaa. Ja tietysti; nuori tarvitsee joskus myös vapaa-aikaa. Tärkeintä on ollutkin ehkä oppia hallitsemaan ajankäyttö järkevästi. Kun hoitaa hommansa täällä, on viikonloppuisin aikaa ystäville.

Viimeisen kuukauden aikana olen oppinut käsittämättömän paljon asioita itsestäni. Sen, että kaiken oman heikkoudeni keskellä mulla on hirveän suuri halu pärjätä omassa lajissani. Auton ja menestyksen kuvat silmissä ollaan vedetty melkein kaikki treenit läpi. Voittajat tekevät asioita, jotka häviäjistä tuntuvat epämiellyttäviltä. Vaikka harjoitukset eivät olekkaan helppoja; niistä jää aina hyvä fiilis. Sellainen, että niissä jaksaa käydä ja tehdä aina parhaansa. Asiaan tietysti vaikuttaa paljon myös se, että meillä on upeat ja ammattitaitoiset fysiikkavalmentajat, mahtavaa porukka koko urheiluremmi ja me kaikki kannustamme toisiamme! (vaikka saankin kuulla siitä että olen turuuust). Tälläiset pienetkin asiat ovat uskomattoman suuria efektejä valmennuksessa. Yksin ei koskaan tarvitse lähteä lenkille, sillä aina on joku valmis lähtemään kirittäjäksi, uimaan, rullaluistelemaan, pyöräilemään.. Yhdessä pitäen hauskaa & samalla treenaten on äärettömän hyvä paketti valmennuksessa. Treeniä meikäläinenkin tarvitsee huomattavasti enemmän.

Jos haluaa saavuttaa mestaruuden, se vaatii vuosia.
5h/vko treenaamista kesän ajan, kestää 76v
10h/vko treenaamista ympäri vuoden, kestää 19v
15h/vko treenaamista ympäri vuoden, kestää 13v

ja mulla ei ole edes 13v aikaa saavuttaa unelmaani.

Kummalliselta se kuulostaa, mutta teen tämän kaiken vain autourheilun vuoksi. Tai pikemminkin itseni vuoksi. Jotta jonakin päivänä meikäläinenkin saisi räjäytettyä pankin suuressa autourheilumaailmassa. Jotta unelmani suurin päämäärä toteutuisi. Tai voiko sitä enää pelkästään unelmaksi sanoa? Sehän alkaa olemaan enemmänkin tavoitetta. Pitää kuitenkin muistaa, että liian korkeita tavotteita ei saa asettaa vielä tässä vaiheessa. Se homma kusasee omaan nilkkaan ja tuntee itsensä alisuoriutujaksi, sen oppisin kantapään kautta. Järkevät & saavutettavat tavoitteet ja niissä onnistuminen todistaa itsellesi, että pystyt harjoittelemalla parempaan ja onnistumisestahan seuraa aina uskomaton fiilis. Vain asettamalla tavotteita, voit niitä saavuttaa. Tuskinpa ensi cooperin testissä juoksen 3000m, mutta muutaman sadan metrin saan varmasti lisättyä aikaisempaan tulokseeni. Keväällä 3000m, eikö? Lauantain kisoissa en varmaankaan löydä itseäni kultasen pokaalin korokkeelta, mutta muutaman sekunnin voin nipistää ajasta, jonka jään voittajalle. Voitan itseni, kun jätän niistä karkeloista sen hysteerisen jännittämisen kotiin.

Tietenkään kaikki ei ole ruusuilla tanssimista ja meikäläinenkin on joutunut luopumaan monista asioista. Vaikka kuinka saa kokea täällä uskomattomia juttuja, kaipaan tietysti paljon asioita myös kotipuolessa. Kuten tyttöjen iltoja, hetkiä jolloin naurua ei saa millään loppumaan, äidin tekemää ruokaa, omaa perhettäni, viikonlopun muistorikkaita rientoja, lukio tunnilla lappujen liimaamista toisten selkään, lukiossa kavereitten kanssa hoettua ''tsiisus mitä paskaa, tajusiks sä?'', säbä joukkuetta sekä kaikkia yli-ihania ihmisiä. Kyllä mä voin käsi sydämellä sanoa, että niitäkin asioita kaipaa. Asiat muuttuvat ja niiden kanssa opitaan elää. Ja mikä parasta; muistot säilyy aina .

yksi pikku juttu netistä

Mä olen pitänyt tässä jonkin aikaa matalaa profiilia netin puolella, sillä meikäläistä on aikalailla alkanut ärsyttämään ihmisten horjumaton uskonto nettiin ja netin saloihin. Kaikki mikä tapahtuu netissä, etenkin facebookissa, on absoluuttista totuutta eikä esimerkiksi kenenkään mielipiteillä tunnu enää olevan väliä. Jos facessa lukee jotain - se on siis totta. Seurustelusuhteet, tilapäivitysten mietteet, muistiinpanot ja kuvat kertovat kaiken. Miksi siis kysyä keneltäkään oikeaa totuutta?
Meikäläinen voi nostaa tassunsa ilmaan taas tämänkin asian suhteen. Mulle kun netti taitaa olla yleisen vitsin alainen paikka, facebookin tilapäivityksistä puolet paskaa ja muistiinpanot huumorilla varustettuja. Ja sitten ne kaikki uskovaiset todelliset FB käyttäjät  nielevät tekstin pureskelematta ja asettavat mielipiteensä vain näiden pohjalta. Negatiiviset palautteet, kommentit.. Ne vain satelevat suoraan sanottuna luokseni :-) Tämän kaiken sonnan keskeltä olen pohtinut pitkälti, että kannattaako sitä enää pitää blogia tai olla kaikkien kaveri facebookissa? Täällä netissä anonyyminä kun porukka on yhtä kultaista ritaria kommenttien takana, saisivat mahdollisuuden tulla vaikka suoraan luokseni kertomaan mielipiteensä, jotta ei tarvitsisi vaivautumaan lukemaan meikäläisen -niin-sairaan-ylimielisiä-juttuja-, vaan mä voisin niitä mielelläni kertoa ihan kahvin & pullan rinnalla. Kyllä mä lupaan tarjota ne kahvit opiskelijakukkarostani.

Täällä netissä kun voi olla ihan oma itsensä kertomatta nimeään, on kiva mollata toisia. Eikö? Mä nostan niille hattua jotka tekevät sen julkisesti, todellisessa elämässä

Laura

viimisiä päiviä.

Nää on niitä päiviä, joita kuuluu elää kuin viimistä. Sillä eilinen kiukku on laantunut ja heräsin aamulla yhtenä hymynä. Ehkä asiaan kuului myös se, että heräsin kun sain tekstiviestin, mutta heräsinpä kuitenkin onnellisena. Ja niin jatkan tätäkin päivää; hymyillen. Sain nukkua kuitenkin pitkään ilman minkäänlaista kiirettä. Se jos joku tekee hyvää, kun on tottunut muuten heräilemään kukonlaulun aikaan.
Onneksi olen osannut nauttia näistä viimisistä päivistä kotopuolella, vaikka kiireitä on ollut. Tuntuu vähän surkeelta, etten kaikkia kavereita en ole kerennyt moikkaamaan, mutta onneksi muutto ei ole mikään maailmanloppu; tulenhan mä viikonloppuisin takas. Ja jollen tuu, niin kulkee ne junat sinnekkin suuntaan. Muutama hassu vuos ei kaada yhtäkään ystävyyttä mielestäni. Yhtä paljon mä kaikista välitän ja aion pitää jutuistani kiinni! =)

Meikäläisen kesä 2011 ei oo lopussa, mutta loppusuoralla. Huomisesta alkaen alkaa loppuviikon kiire jyväskylän ralleissa. Mettäreissut ja soranlento ei valitettavasti kuulu rallisuunnitelmiin, vaan löydän itseni paviljongista (toivottavasti) fiksun näkösenä.
Sinne päin suuntaavat ihmiset saattekin ottaa yhteyttä ja tulla morjestelemaan Driver Academyn teltoille! Kunnes kotiin taas tältä reissulta selviydytään, lähdetään kemoraan tasoittamaan tilejä rata-sm kisojen suunnassa. Siellä ollaan iskussa ja pistetään äijät mataliksi. Ja kun sieltä päästään kotiin; on mun kotini jo jämsänkoskella.

nautitaan vielä viimisistä kesän rippeistä; tänään marika ja hyvää ruokaa mulla ohjelmassa!

And a part of me will stay here, you can keep it forever, dear .

Sunnuntaita ja vähän kuvia meikäläisen vihdoin leikatusta ja värjätystä kesätukasta!
Eilinen ilta vietettiin hyvien ystävien kera ajellen autoilla, popittaen, vitsaillen ja etenkin; seurasta nauttien ja nauraen!  Koko illan nautin joka hetkestä ja varsinkin naurusta, joka lähti oikein sydämen pohjasta. Kiitos kaikille!

Tämä päivä on sisältänyt enemmän ja vähemmän tulevaisuuteen liittyviä asioita, vielä kun kaikki palaset menisi niinkuin elokuvissa ja loksahtelisi paikoilleen, ei olisi huolen häivää. Eli peukut pystyssä seuraavat 3-5v, eikö vain. Haaveilla saa, mutta pitää mielessä kuitenkin tosiasiat. Silloin ei tiputa kovaa ja korkealta.

Seuraavaksi hakemaan sohvaa ja pakkaamaan auto, huomenna lähtö kohti jämsää!

vähän itkin kai, kun pakkailin

Eilen oli varmaan meikäläisellä niitä päiviä, jotka toiset ovat viettäneet kesäkuun alussa. Mä kävin leikkauttamassa kesätukan (se siitä kasvatusprojektista) ja illalla oltiin vielä uimassa, niin että talviturkkikin tuli heitettyä!

Päätin eilen illalla, että tämä lauantai pyhitetään pelkästään asioiden hoitamiseen: tekemättömät ja tehtävät asiat tulee olla hoidettuna iltaan mennessä, jotta aikaa jäisi vielä ystävien seurasta nauttimiseen ja etenkin; stressaamattomaan minätilaan.
Muutto alkaa meinaa painamaan myös meikäläisen makuhermoja fyysisesti. Viikon pääsärky ja huippaus taitavat olla merkki siitä, että asiat kannattaa hoitaa aikanaan ja jättää se stressaaminen kokonaan pois elämästä. Koko heinäkuu on ollut eräänlaista jossittelua ja jaarittelua, ''pitäis pitäis ja pitäis'' hokemista - mutta silti ilman minkäänlaista saavuttamista.
Sen vuoksi aika napata itseään niskasta kiinni ja kuluttaa tämän päivän tunnit hyödyllisesti.

Karkeella kielenkäytöllä sanottuna; istun muuttohelvetin keskellä. Ympärilläni on lipastoja ja laatikoita jotka ammottavat tyhjyydellään ja keskellä lattiaa on muovilaatikoita, roskapusseja ja jätesäkkejä. Hyllyllä olleet valokuvat ja pokaalit ovat päässeet muuttokuormaan menevään laatikkoon, kun taas ylimääräset levyt ja rojut lojuvat tänne kotiin jäävien tavaroiden joukossa. Olo alkaa olemaan aika turhautunut raijaamisen kanssa, mutta supertyytyväinen silti siihen, että maanantaina tehään vimppa muuttokuorma kuljetus keskisuomeen ja sitten saa reissata huoletta seuraavat pari viikkoa ennen koulun alkua!

Kun ensimmäinen muuttokuorma oli tehty, jäi jännityksenikin sen kuorman mukana jämsänkoskelle odottamaan tuloani. Kun saa itse sisustaa, ostella, järjestellä ja siivota sitä omaa tulevaa kotia, sitä innostuu yhä enemmän! Mä olen kertakaikkisesti korviani myöten rakastunut asuntooni, vaikka vähän tapetti jostain seinästä repsottikin ja keittiön apupöydälle oli pinttynyt likaa entisen asustelijan toimesta. Mitä sitten? Ne ovat kaikki neliöt omilla elementeillään meikäläisen kotia :-)

'' Paras lääke turhaan ahdistukseen on nauttia hetkestä. Pyri olemaan onnellinen siitä, mitä sinulla on juuri nyt, äläkä haikaile puuttuvan perään. Todennäköisesti et jää yhtään mistään paitsi. Päinvastoin. ''

Että näillä mennään, omalla tavallaan intoa piukassa, mutta välillä hymy hyytyy kun joutuu jättämään sydänkäpysensä 300km päähän, mutta onneksi viikonloppuisin pääsee tulemaan tänne kattomaan että mestat on kunnossa! Nyt jatkamaan hommia, jotta illalla olisi mahdollisuus vielä hetken nauttia näiden kylien menomestoista. Hauskaa lauantaita!

varma tapa saada jotain tanakkaa jalkojen väliin? - ostaa moottoripyörä

En osaa nyt yhtään sanoa, että onko seura tehnyt kaltaisekseen vai kesä tehnyt kepposet, mutta meikäläisen moottoripyörä kuume alkaa olemaan sen verran lämpöstä, että perhoset lentelee vatsan pohjassa pelkästä vauhdin hurmasta ja ajatuksista siitä kaikesta. Onneksi mulla on sentään oma vauhtihirmuni (tunnetaan paremmin nimellä MBK), joka on uskollisesti kuljettanut meikäläistä paikasta toiseen pienin kustannuksin ja kuitenkin sellaisella nopeudella, että törttöilevien kuljettajien ohi ollaan päästy.

Aamulla herätessäni päätin skarpata kerrankin ja aloitinkin päivän aamulenkillä. Tekee ihmeellisen hyvää saada jalat liikkeelle heti aamusta ja terävän startin päivään. Sen jälkeen lähdinkin naapuriin laittamaan kynnet kuosiin, koska muutama irtosi tossa muutama päivä takaperin. Kun kynnet oli laitettu, oli hyvä lähteä epävirallisiin töihin; tehdastallille siivoilemaan ja puunaamaan paikat kuntoon, jotta saadaan pomo pidettyä tyytyväisenä, sekun meinaa lomailee mökillä ja nauttii keleistä. Paikat hinkattuana päätin jatkaa toiminnallista päivää. Tulin kotiin ja vahailin golffia aikani kuluksi ja nyt mulla sattuu sormenpäät ihan tosissaan, kun raivolla hinkkasin mustia viiruja valkosen auton kyljestä ja vahasin sen edustuskuntoon! Mutta nyt hän taas kiiltää huomisia koitoksia varten, kun lehtitoimittaja tulee tekemään juttua.

Hommien jälkeen aattelin, että nyt tarvitaan todellista tyttöseuraa. Lähdin siis takaisin kohti turkua, Saaran luokse kaffelle ja patongille :-) Sillä oli yli-ihana kotoisa yksiö keskustassa, lähellä kaikkea ja ''mutkattomasti'' siitä pääsee kulkemaan melkeen joka suuntaan! Oikein kateus iski, onneksi pääsee itekki sisustelemaan ja laittamaan omaa asuntoa. Jännää! Me todettiin melkein yhteen ääneen, että kaikki on ikeasta ja ikeassa on halpaa. Heh!

Saaran jälkeen vielä moikkaa Nikoa, Marekkia ja Karkkia pikaisesti ja nyt olen taas ollu jo jonkin aikaa kotona, nauttien rauhasta ja miettien kaikkea ympäripyöreetä. Normi ja kiva päivä!

Tärkeintä elämässä ei ole se, että näemme sen mitä on jossakin kaukana, vaan se, että teemme sen mikä on suoraan edessä.

Klo 2:35. Mä olen stressannut ihan hirveesti viime aikoina. Olen viettänyt monia ''yöttömiä öitä'' vain yksin ajatusten kanssa ja ollut välillä jopa niin solmussa, ettei ongelmien ratkeaminen ole näyttänyt kovinkaan lupaavalta. Luojan kiitos mulla on vieressä monenmoisia ja super ihania ihmisiä!

Päätin kesätöiden päätyttyä heittää kalenterin vesilinnuille ja nauttia kesästä, niin kuin kunnon lomalainen tekee täyttääkseen reppunsa uudella energialla ja reippaudella syksyn uurastuksia varten. Meikäläisen reppu alkaa varmaan olemaan aika täynnä motivaatiota, mutta todellisuudentaju tulevaisuudesta alkaa iskemään takaraivoon sellaisella voimalla, että energia varastot saadaan pian tyhjäksi tätä vauhtia. Ehkä olisi jo aika skarpata ja jättää murheet miettimättä; mutta miten ihmeessä saisin vietettyä päivän ilman tulevaisuuden suunnitelmia ja sitä ylimääräistä hössötystä?

Meinaa sitä jos tässä eniten tarvitaan. Hetki ajatuksille lepoa, eikä huolta huomisesta. Elokuun 10 päivä alkaa muuten varjostamaan todella ikävin tuntein. Eniten mitä pelkään on suunnaton yksinäisyys. Mä en yhtään epäile sitä, ettenkö olevinaan saisi uusia ystäviä tai koulukavereita, mutta valitettavasti mä joudun jättämään kotikylille jotain kovin arvokasta, minkä pelkään menettäväni. Sillä niinhän välimatka ja aika tekee kepposet meille kaikille; se ajaa erilleen. Ja mites sitten tehdään kun viikonloppuisin ei kukaan olekkaan odottamassa meikäläistä rientoihin?

En mä varsinaisesti pelkää tulevia koitoksia, sillä niinhän se on, että sinne lähdetään toteuttamaan ja jahtaamaan omia unelmia. Ja töitä riittää tehtäväksi ja niistä pitääkin suoriutua kunnialla. Jokainen tuleva päivä ei varmasti ole ruusuilla tanssimista, mutta jos joskus halutaan olla mestareita niin silloin on käveltävä vaikka tuli hiilten yli. Koska mä olen päättänyt repiä nahkani alta selkärangan esiin ja päättäväni koulun 3v päästä kunnialla, ei yksinäisyys tai mikään saa kaataa minua. Tai ainakin toivon niin.

Eli tänä syksynä otetaan todella isoja harppauksia kohti itsenäisyyttä ja unelmaa. Niihin harppauksiin ollaan valmistauduttu, välillä hammasta purren ja itkien, välillä ilonkiljahdusten kanssa hypellen. Ja niin sen kai kuulukin olla. Ei minun vielä tarvitse tietää kaikkea, mitä tapahtuu 5v tai 10v kuluttua. Aika näyttää ja omat päätökset vievät elämää eteenpäin.
Nyt nostetaankin purjeet mahdollisemman korkeelle ja aletaan valmistautumaan ihan tosissaan.
kunhan te kaikki ihanat ystävät lupaatte venata mua täällä ? ♥