Klo 2:35. Mä olen stressannut ihan hirveesti viime aikoina. Olen viettänyt monia ''yöttömiä öitä'' vain yksin ajatusten kanssa ja ollut välillä jopa niin solmussa, ettei ongelmien ratkeaminen ole näyttänyt kovinkaan lupaavalta. Luojan kiitos mulla on vieressä monenmoisia ja super ihania ihmisiä!
Päätin kesätöiden päätyttyä heittää kalenterin vesilinnuille ja nauttia kesästä, niin kuin kunnon lomalainen tekee täyttääkseen reppunsa uudella energialla ja reippaudella syksyn uurastuksia varten. Meikäläisen reppu alkaa varmaan olemaan aika täynnä motivaatiota, mutta todellisuudentaju tulevaisuudesta alkaa iskemään takaraivoon sellaisella voimalla, että energia varastot saadaan pian tyhjäksi tätä vauhtia. Ehkä olisi jo aika skarpata ja jättää murheet miettimättä; mutta miten ihmeessä saisin vietettyä päivän ilman tulevaisuuden suunnitelmia ja sitä ylimääräistä hössötystä?
Meinaa sitä jos tässä eniten tarvitaan. Hetki ajatuksille lepoa, eikä huolta huomisesta. Elokuun 10 päivä alkaa muuten varjostamaan todella ikävin tuntein. Eniten mitä pelkään on suunnaton yksinäisyys. Mä en yhtään epäile sitä, ettenkö olevinaan saisi uusia ystäviä tai koulukavereita, mutta valitettavasti mä joudun jättämään kotikylille jotain kovin arvokasta, minkä pelkään menettäväni. Sillä niinhän välimatka ja aika tekee kepposet meille kaikille; se ajaa erilleen. Ja mites sitten tehdään kun viikonloppuisin ei kukaan olekkaan odottamassa meikäläistä rientoihin?
En mä varsinaisesti pelkää tulevia koitoksia, sillä niinhän se on, että sinne lähdetään toteuttamaan ja jahtaamaan omia unelmia. Ja töitä riittää tehtäväksi ja niistä pitääkin suoriutua kunnialla. Jokainen tuleva päivä ei varmasti ole ruusuilla tanssimista, mutta jos joskus halutaan olla mestareita niin silloin on käveltävä vaikka tuli hiilten yli. Koska mä olen päättänyt repiä nahkani alta selkärangan esiin ja päättäväni koulun 3v päästä kunnialla, ei yksinäisyys tai mikään saa kaataa minua. Tai ainakin toivon niin.
Eli tänä syksynä otetaan todella isoja harppauksia kohti itsenäisyyttä ja unelmaa. Niihin harppauksiin ollaan valmistauduttu, välillä hammasta purren ja itkien, välillä ilonkiljahdusten kanssa hypellen. Ja niin sen kai kuulukin olla. Ei minun vielä tarvitse tietää kaikkea, mitä tapahtuu 5v tai 10v kuluttua. Aika näyttää ja omat päätökset vievät elämää eteenpäin.
Nyt nostetaankin purjeet mahdollisemman korkeelle ja aletaan valmistautumaan ihan tosissaan.
Päätin kesätöiden päätyttyä heittää kalenterin vesilinnuille ja nauttia kesästä, niin kuin kunnon lomalainen tekee täyttääkseen reppunsa uudella energialla ja reippaudella syksyn uurastuksia varten. Meikäläisen reppu alkaa varmaan olemaan aika täynnä motivaatiota, mutta todellisuudentaju tulevaisuudesta alkaa iskemään takaraivoon sellaisella voimalla, että energia varastot saadaan pian tyhjäksi tätä vauhtia. Ehkä olisi jo aika skarpata ja jättää murheet miettimättä; mutta miten ihmeessä saisin vietettyä päivän ilman tulevaisuuden suunnitelmia ja sitä ylimääräistä hössötystä?
Meinaa sitä jos tässä eniten tarvitaan. Hetki ajatuksille lepoa, eikä huolta huomisesta. Elokuun 10 päivä alkaa muuten varjostamaan todella ikävin tuntein. Eniten mitä pelkään on suunnaton yksinäisyys. Mä en yhtään epäile sitä, ettenkö olevinaan saisi uusia ystäviä tai koulukavereita, mutta valitettavasti mä joudun jättämään kotikylille jotain kovin arvokasta, minkä pelkään menettäväni. Sillä niinhän välimatka ja aika tekee kepposet meille kaikille; se ajaa erilleen. Ja mites sitten tehdään kun viikonloppuisin ei kukaan olekkaan odottamassa meikäläistä rientoihin?
En mä varsinaisesti pelkää tulevia koitoksia, sillä niinhän se on, että sinne lähdetään toteuttamaan ja jahtaamaan omia unelmia. Ja töitä riittää tehtäväksi ja niistä pitääkin suoriutua kunnialla. Jokainen tuleva päivä ei varmasti ole ruusuilla tanssimista, mutta jos joskus halutaan olla mestareita niin silloin on käveltävä vaikka tuli hiilten yli. Koska mä olen päättänyt repiä nahkani alta selkärangan esiin ja päättäväni koulun 3v päästä kunnialla, ei yksinäisyys tai mikään saa kaataa minua. Tai ainakin toivon niin.
Eli tänä syksynä otetaan todella isoja harppauksia kohti itsenäisyyttä ja unelmaa. Niihin harppauksiin ollaan valmistauduttu, välillä hammasta purren ja itkien, välillä ilonkiljahdusten kanssa hypellen. Ja niin sen kai kuulukin olla. Ei minun vielä tarvitse tietää kaikkea, mitä tapahtuu 5v tai 10v kuluttua. Aika näyttää ja omat päätökset vievät elämää eteenpäin.
Nyt nostetaankin purjeet mahdollisemman korkeelle ja aletaan valmistautumaan ihan tosissaan.
Moi, mun on jo kauan ollut tarkoitus lähettää sulle jotain kommenttia tänne, koska aika useinkin lueskelen sun kirjoituksii mielenkiinnolla :) Tykkään sun tyylistä kirjottaa, jatka samaan malliin!! tsemppiä ja jaksamista sinne uuteen paikkaan. vaikutat niin vahvalta tytöltä (tai nuorelta naiselta, miten vaan)että uskon että pystyt mihin vaan! Onnea tulevaisuuteen.
VastaaPoistaterveisin Nella täält Uudesta-Seelannista :)
Voi kiitos Nella! Sä olet itse äärettömän rohkea siellä maailman toisella puolen. kiitos kommentista! kyllä täällä selvitään, selkärankaa ja asennetta ;) miten sulla on mennyt uudessa-seelannissa? Kaikki hyvin? <3
VastaaPoistahyvin on mennyt ja kaikki on hyvin! :) enää n neljä kuukautta jäljellä! kauheen nopeesti on menny! :D
VastaaPoista