Aamunkoitosta iltaruskoon kulkija elämän taivaltaa. Määränpäähän saapuessaan uneen rauhaisaan vaipua saa.

Tuiki tavallinen tiistai aamu muuttui silmänräpäyksessä päiväksi, jollaista ei varmastikkaan kukaan olisi halunnut kokea. Koulun pihalle saapuessani satoi vettä, ilma oli harmaa ja lippu lepatti tangon puolessa välissä. Aavistin kohtaavani seuraavaksi surua ja ikävää, jossa valitettavasti osuin oikeaan. Iloinen ystävä oli lähtenyt pois luotamme. Vaikka häntä en itse kovin henkilökohtaisesti tuntenut, koulun ympäristössä vallitseva suru ja läheisten kaipuu - se tarttui. Kukaan ei kokenut tarvetta esittää toisten edessä vahvaa, vaan jokainen sai näyttää oman surunsa. Tunnelma koko päivän koulussa oli hyvinkin surumielinen ja painostava; ikävä leijaili ympärillämme. Selvästi joukostamme puuttui henkilö, jonka iloisuus ja ystävällisyys heijastui myös meidän uusien oppilaiden keskuuteen. ''Tämä ei voi olla totta'' toistui monien puheissa. Kynttilät ja kukat oli aseteltuna kauniisti koulun aulassa, jonka läheisyydessä hänen läheiset saivat tukea toisiltaan ja vielä viimeisen hetken ystävänsä seurassa. ''Vaan ylitse kaikkien kyynelten tuhat muistoa meitä lohduttaa. Ne on tallessa päivien menneiden - tuhat muistoa kultaakin kalliimpaa.''

lepää rauhassa!


Keskiviikko päivä sentään oli hieman parempi. Takana on hyvät yöunet, aamutreenit - edessä vapaapäivä täynnä ohjelmaa. Kouluhommia, valmistautumista huomiseen kokeeseen ja kaikenlaista muutakin. Tämä on parempi päivä kun eilinen.

PS! Mulla on aikapaljon ongelmia tän blogin kanssa, esim mä en osaa käyttää tätä uutta versiota yhtään + ainakun yritän päästä vastaamaan teidän kommentteihin niin en saa sitä sivua auki ja jos saan sen auki niin en pysty laittamaan niitä kommentteja - JOTEN ÄLKÄÄ ajatelko ettenkö muka haluaisi vastailla niihin, mun pitää vaan eka saada tää toimimaan että onnistun siinä :-D