Joka keväinen kuume on taas täällä. Ensilumien sulatessa ja kuivan asfaltin tullessa esille, se iskee kuin ''salama kirkkaalta taivaalta'', eikä tilannetta helpota lainkaan se, kun kaveri pärähtää kuumeen aiheuttajalla 200km/h lasissa ohi. Nimittäin moottoripyöräkuume, se piru vie on taas täällä. Bensankäryn haistattelu ja kurnuttaminen 125cc ohjuksissa ei juurikaan helpota lievää tuskaa, vaan enemmänkin pahentaa sitä. Pahinta tässä taas on se, että eletään huhtikuun puoltaväliä; koko kesä on vielä edessä.
Moottoripyöräilyssä hienointa on hetkittäinen vauhdin hurma, eräänlainen tunne ''kuolemattomuudesta'' jolloin kaikki keskittyminen on ohjattuna vain itse tekemiseen, eikä mielessä liiku mikään muu. Samanlainen fiilis, kuin kilpaa ajaessa. Rokki pauhaa korvissa ja nautit kauniista päivästä - kaveri ajaa rinnalla ja pysähdytään kahville & jätskille. Hieman kilpaillaan, mutta kuitenkin kiireettömästi nautitaan vain siitä yhdestä hetkestä ja päivän vietosta.
Mutta kuitenkin, vaikka en tästä päivästä menisi sanaakaan valittamaan, jotain puuttui. Se kaveri, jonka kanssa ensimmäiset yhteiset kilometrit ajettiin. Joka opetti minulle kaiken kevaritouhuista, käytiin mopomiiteissä ja eka kaverisuhdekkin perustui kymcon takapenkillä vietettyyn kotimatkaan. On ollut hirveän surullista huomata, miten tiet ovat erkaantuneet muuttuneiden kaverisuhteiden ja kilometrien myötä.. Myös molempien urat ovat ehkä hieman häirinneet ystävyyttä, sillä aikataulut eivät millään ole sopineet yhteen.
No, elämä on vienyt mennessään, mutta ehkä vielä jonakin päivänä keretään nauttimaan kahvikupposet ja olemaan ''niinkuin ennenkin'' :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti