sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Hetkeksi hiljaisuus saapui luokseni kuin olento ja huusi: "Älä pelkää maailmaa."
Meikäläinen ei koskaan ole ollut mikään puunhalaaja ja maailmanpelasta, mutta täytyy piirtää rasti seinään ja nöyrästi myöntää, että aamu klo 8 metsälenkki nousevassa auringonpaisteessa on ehkä elämän ainutlaatuisimpia hetkiä. Usein kokiessamme hienoja ja menestyksellisiä asioita, unohtuu tavallisten arki-askareiden hauskuus elämästä. Voittajafiilis syntyi jo lenkin alkumetrillä ja 1h 25min meni juosten, poppi raikaen, välillä spurtaten ja ennenkaikkea luonnon kauneudesta & rauhallisuudesta nauttien. Kevät on paljon myöhässä, mutta antaa jo silti hyviä ennakkoilmoituksia kesän tulosta; pois on lähtenyt vesistöjen jäät, sekä luonto alkaa heräämään kukinnoillaan.
Kesän tuloa vahvistaa myös parvekkeella kuivuvat pyykit, pattereista pienennetyt lämmöt sekä vaatteiden väheneminen itse kullakin. Pitkät kalsarit on vaihtuneet legginsseiksi ja rullaluistimet on kaivettu esiin kaapin pohjalta. Sekä eritoten; huomenna pääsee ajamaan Alastaron radalle Aluecupin ensimmäistä osakilpailua!
Se siitä luontoäidin roolista, meikäläinen lähtee kiilottamaan ajokengät - polte persuksissa alkaa olemaan sen vertaa vahva, että huomenna ollaan varmaan aika liekeissä
ps. mulla käy melkeen 100 kävijää päivässä lukemassa näitä mutta missä on kaikki kommentit ?!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti