lauantai 23. kesäkuuta 2012

JUHANNUS '12
























Ennen juhannusta säädettiin, väännettiin ja käännettiin kuvioita, jouduin hieman pettymään otetuista takaiskuista, mutta kuitenkin kaikesta huolimatta tuli vietettyä taas yksi parhaimpia hetkiä, mitä kesällä voi viettää. Pakkasimme yllättäen autot piukkaan eräjormailuvälineistä ja suuntasimme Kustavin saaristoon viettämään mahtavalla porukalla kesän yötöntä yötä. Meikäläinen löysi itsensä jopa viton takakontista kaikkien tavaroiden alta, jotta päästiin alueelle sisään. Mitäpä sitä ei ystäviensä vuoksi tekisi..

Illanviettoomme kuului vatsanpohjasta asti kantautuvaa naurua, 020202 numeropalvelun häiriköintiä kun Koskinen yritti kasata telttaa ja grillata, meikäläisen vetämiä leikkejä ja leikkimielisyyttä, yhdessäoloa sekä tietysti hyvää ruokaa ja juomaa. Tälläisen seurueen kanssa ollessa liikkeellä tietää tasan tarkkaan sen, että saa olla oma itsensä ja juuri sellainen kuin olet; ystävät pysyvät silti rinnallani ja ovat mukanani elämän tuomissa haasteissa. Mä olen niin onnellinen jokaisesta ystävästäni!

Tänään sieltä kosteasta ja kuumasta teltasta heräessäni kyllä tiesin, että myöhään on mennyt ja nikamat särki ja jaloista veti suonta. Sen vuoksi onkin hyvä antaa kuvien puhua loput puolestani ja kömpiä nukkumaan raikkaan suihkun jälkeen omaan petiini - hymyssä suin :)

2 kommenttia:

  1. Hyvä että mieli on taas piristiny ja juhannustaki juhlit, vaikka niin uhosit ettet juhlis sitä mitenkään :D Sinä se oot nainen, jolta ei sisua puutu ja selviät mistä vaan! :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä vaan, täällä ollaan yhtenä hymynä ja elämäniloisena, kuin ennenkin :) Kiitos kommentista!

    VastaaPoista