keskiviikko 13. kesäkuuta 2012
KESÄLOMAA
Hetken hiljaisuus blogin puolella on varmaan toiminut vinkkinä siitä, että hyvin on tämäkin kesäloma alkanut. Vaikka omia aikataulujani on vahvasti hallinnut työnteko ja kuntoilu - on aikaa myös rilluttelun puolelle jäänyt (kenties liikaakin..). Ennenkaikkea ihanaa on ollut, kun kesä yhdistää ''vanhat & uudet'' ystävät yhteen ja parhaiden kavereiden kanssakin on kuljettu taas kuin paita ja peppu. Erilaiset uudet kesäherkut on ajanut meikäläisen semmoseen tilanteeseen, että viime aikoina on kuntoilun ohellakin otettu ehkä askelta eteenpäin, koska omatunto on kolkuttanut kamalan paljon kaikista kaloripommeista :-D Mutta niinhän se on, että jokaiseen kesäkuntoon kuuluu hieman grillimakkaraa ja jäätelöä, enkä kyllä aio valittaa nautituista herkuista. Mutta niin kauan kun hyvin pyyhkii - jatkan hyväksi todettua kesäloman viettotapaa ja nautin. Ihanaa että aurinkopaistaa ja mun ihokin on saanut hieman päivitystä siitä kalkkilaivan kapteenin väristä. Wuhuu!
Jotta töissä jaksaa olla virkeenä heti aamusta, pitää pää pistää nyt tyynyyn ja sulkea tietokone. Okei, ehkä vielä hetken juttelen Veeran kanssa facebookissa, koska tämänkin tekstin kirjoittamiseen meni 15min yhden levottoman, juuri töistä pääseen ihmisen vuoksi.. (<3)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti