Minulla on aina ollut yksi toive, jonka toteuttaminen lienee mahdontonta. Olen aina ajatellut, että myös mahdottomista unelmista pitää pitää kiinni, jotta mahdottomuuskin tuntuisi mahdolliselta. Jos voisin, yhdistäisin siis kaikki laajat kaveripiirini yhdeksi suureksi porukaksi. Valitettavasti tiedän, että mielenkiinnon kohteita on yhtä monta kun kavereitakin - eikä jokaisen mielipiteet toisista ole kovinkaan positiivisia. Se aiheuttaa taas sen, että meikäläinen joutuu useasti ''valitsemaan'' kahden asian väliltä. Se on tylsää, sillä en luokittele ketään kaveria toista paremmaksi, vaan asetan jokaisen samalle viivalle.. Mutta, elämä on opettanut selvän rajan ystävän ja kaverin välille. Oikeita ystäviä voin luokitella itselleni vain muutaman.
En voi muuttaa itseäni miellyttääkseni jotakuta, sillä mikäli lähtisin aina muuttamaan itseäni muiden halujen mukaan, en olisi oma itseni. Enkä silloinkaan pystyisi miellyttämään kaikkia. Mutta onko oikeasti elämän tarkoitus se, että elämme miellyttääksemme ympärillä oleviamme? Ehkä juuri sen vuoksi minunkin on aika hetkeksi pysähtyä miettimään omia elämän asenteitani ja kenties ymmärtää se, kehen voin luottaa ja ketkä määrittelen oikeiksi ystäviksi. Oikeat ystävät hyväksyvät minut juuri tälläisenä, tukevat minua tehdyissä uravalinnoissa ja seisovat rinnalla, vaikka sontaa sataisi taivaalta. He ovat aidosti kiinnostuneita asioistani, eivätkä hauku minua lyttyyn kun selkäni käännän. Mikä parasta; myös minä olen tehnyt heille selväksi, että meikäläiselle voi soittaa mihen kellon aikaan tahansa - oli kyse sitten mistä tahansa. Liiallinen luottaminen on aina tuottanut hieman ongelmia, sillä mielestäni jokaiselle pitää antaa mahdollisuus näyttää miten pystyy olemaan merkityksellinen toisen elämään, mutta valitettavasti se on joskus hieman tuottanut minulle ongelmia. Ei kaikkien kanssa pysty vain olemaan ''paitaa ja peppua''.
Ja niinhän jo lapsesta saakka on ainakin minulle opetettu, ettei kaikista ihmisistä voi tykätä - eikä kaikki tykkää minusta. Se on asia, jonka kanssa pitää oppia elämään, mutta kuitenkin niin, että vastaan tullessa voi hymyssä suin toista tervehtiä. Lainatakseni edesmenneen mummini sanoja; ''mielummin laiha sopu kuin lihava riita''. Meikäläisenkin on aika oppia, ettei jokaisen kanssa kannata sopia suuria suunnitelmia, vaan on parempi olla luottamatta liikaa jokaiseen vastaantulijaan ja hieman tunnustella, minkälainen ystävyys saattaa kehittyä. Varmasti vain pelkkää hyvää, kun hieman antaa asioille aikaa .
ISO käsi kaikille ihanuuksille <3
Kukaan ei ole täydellinen, mutta sä oot pelottavan lähellä sitä täydellisyyttä :) Siinä vaiheessa, kun virheensä tietää ja tuntee sekä ne vielä myöntääkin niin on jo asiat hyvin. Siihen ku vielä lisätään sun ihana elämänasentees niin se on melko täydellinen yhdistelmä! :)
VastaaPoistaVoi kiitos ihana Anonyymi! Kylläpä oli positiivinen kommentti. Heh, vaikka en samaa mieltä ihan kanssasi itsestäni olekkaan. Mä teen päivittäin virheitä, unohtelen asioita, saatan olla hirmuisen kiukkunen pienestä ja poden erilaisia tunnontuskia, mut erilaisten asioiden kanssa on vaan opittava toimimaan & ottaa opiksi virheistään. En koe milläänlailla olevani täydellinen - enkä edes halua, sillä mullakin on niin paljon vielä opittavaa sieltä kantapään kautta, että parempi pyrkiä aina vaan olemaan oma itsensä, eikä enempää tai vähempää. Välillä otetaan turpaan, välillä ei. =)
VastaaPoistaKiitos sinulle kommentista & blogini lukemisesta & ihanaa kesän jatkoa! Toivotaan että ne kesähelteet palaisi pian takaisin :)