keskiviikko 12. syyskuuta 2012

ENERGIAPIIKKI

Vaikka on kaikkea uskomatonta viimeisen vuorokauden aikana tapahtunut, ei meikäläinen silti väsähtänyt peiton alle, vaan paremminkin sain ihmeellisen energiapiikin ja päätin käyttää sen hyödykseni, sillä näinä päivinä ei hymyä saa alas edes ulkona velloava vesikeli - paremminkin se antaa lisää potkua tehdä tekemättömät asiat valmiiksi sisätiloissa!

Putsattu, kliinattu, järjestetty ja treenattu. Tänään on kolme kertaa pyykkikone pyörinyt ja vaatteita kuivuu parhaillaan ympäri kämppää. Tiskit on tiskattu ja järjestetty uuteen järjestykseen. Imuroitu ja siivottu nykyisessä sekä uudessa asunnossa. Onko parempaa; omatoimisesti suoritettu vk-treeni hautausmaan rappusilla. Kerrottuna kymmenellä vedolla ja sykkeet taivaissa. Periksi en antanut, sillä päätin, että siitä kun selviin on aika palkita itsensä ja blogissa hiukan tuuletella. Keuruulla kävin morjestamassa 7kpl maailman suloisimpia nappisilmiä, joista jonkun kohtalo taitaa koitua uudeksi perheenjäseneksi. Mitä enemmän tunnen miehiä, sitä enemmän rakastan koiria. Sain vihdoin ja viimein kuukauden rästityöt suurinpiirtein siihen malliin, että loppuviikon voi keskittyä taas oleelliseen, eli nuotittamiseen & treenaamiseen. Vielä kun kisaraportin saisin väkerrettyä loppuun viime viikonlopusta, niin olo olisi kuin voittajalla. Unohtamatta huomiseen puheeseen vaativaa pohjasuunnitelmaa. Ainiin, silitin kaikki kauluspaitani ja asetin ne hienoon järjestykseen kaappiini. Huoh, mistä näitä energiapiikkejä tulee.

Tiedättekö mikä parasta? Näinä päivinä on mielestäni lupa palkita itsensä. Ottaen huomioon, ettei vielä ole edes puoliyö ja urakka on jo loppusuoralla. Lasillinen hyvää viiniä ruuan kanssa ja kilpailuraportti loppuun. Mä myönnän, että niin aion tehdä ja heitän jalatkin vielä pöydälle. Ja katon salkkarit, vaikkei ne meikäläistä juurikaan kiinnosta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti