torstai 24. toukokuuta 2012

Isn't it ironic... don't you think?












Vapaapäivät ovat siitä ihania, että silloin saa heittää luvan kanssa muutaman ajatukset ihan hukkaan omasta elämästään ja aivotkin käyvät hetken normaalia hitaammin. Mietteitäni kuvaa hyvin yllä olevat kuvat - niin paljon erilaisia ajatuksia on päässäni tänään pyörinyt. Tulin ajatelleksi, että jo lyhyessä ajassa on elämääni tullut paljon erilaisia kokemuksia, ajatuksia, tunneryöppyjä ja muistoja, joita kantaessaan mukanaan saa lisää potkua persuksiin vastoinkäymisissä ja välillä taas kolauksen itsetunnolleen. Näin koneella surffaillessani eksyin mm. irc-gallerian ihmeelliseen maailmaan, josta jo aikoja sitten olen itse pois kirjautunut, mutta ''satunnaista'' nappia painellessani tuli vastaan tuikituntemattomia ihmisiä, joiden profiilien ulkosivut muistuttivat meikäläistä omasta irc-galleria ajasta. Sisälläni heräsi nuori ja hieman arka, kenties pelokas tyttö, joka oli saanut muutaman kolauksen itsetunnolleen ja joka oli päättänyt selvitä tulevista haasteista ja kolhiintuneiden tunteiden kera päästä takaisin iloiselle pinnalle. En ollut masentunut, enkä kenellekkään vihainen; hieman vain epävarma omista tuntemuksista ja uusista murrosiän tuomista tunteista. Kuinka paljon olenkaan vanhemmalla iällä saanut nauraa omille kiukutteluilleni ja typerille itsetunto-ongelmille! Niin se vain menee, että elämän tuoma kokemus opettaa parhaiten - jotkut asiat kantapään kautta ja jotkut huumorin kera. Se tekee elämästä juuri niin elämisen arvoista, kuin vain kuuluukin olla! Olen saanut mahdottoman hienoja tilaisuuksia tarttua haasteisiin ja uusiin asioihin elämässäni, että eihän tässä voi kuin suurinpiirtein olla hymy pyllyssä harvasen päivän ja yrittää olla lannistumatta pienistä kolhuista. Asioista oppii löytämään montakin hyvää positiivista puolta, kun niitä hieman kääntelee, kiertelee ja funtsaa muutaman sekunnin kauemmin. Se pitäisi pitää mielessä joka haasteen kohdatessa.

Joten tartu haasteisiin, rakasta niin paljon kuin voit, anna tilaisuus uusille tuttaville, luota ystäviisi ja hymyile vaikka suupielet nykisivätkin alaspäin. Puhu tunteista, välitä & kehu, jaa hymy myös vastaantulijalle. Tee työtä josta sinut palkitaan ja muistetaan, ole rehellinen itsellesi koko elämän ajan. Tee jotain ilman järjenkäyttöä ja muiden mielipiteistä välittämättä - jos se sinusta tuntuu hyvältä. Elämä on ihan liian lyhyt heitettäväksi kankkulankaivoon ja vietettäväksi vain stressaantuneena työ- tai koulukiireiden vuoksi. Jokaisessa päivässä on aina ripaus positiivisuutta ja onnea, jos niin jaksaa uskoa. Sinun asenteesi on myös ratkaisu ongelmiisi!

ja hei, loppuun iso käsi kaikille ihanille lukijoilleni & teille jotka kommentoitte juttuja - mahtavaa saada risuja ja ruusuja sekä inffoa siitä, että blogini teitä kiinnostaa ja tsemppaatte tuleviin haasteisiin!

4 kommenttia:

  1. Olet sää eri fiksu nuori nainen.. Moni haaskaa koko elämänsä löytämättä tota elämänlankaa, joka sulla on tosa viimesessä kappaleessa :)
    -Marja-

    VastaaPoista
  2. Niin tuntuu haaskavan, liian moni nuorikin ryöppyää hetken matkaa "samassa mielentilassa" - ehkä se kuuluu siihen murrosikään, mutta kaikkensa sen ylitettäväksi kannattaa tehdä! Kiitän kommentista <3

    VastaaPoista
  3. Ihanaa tekstiä taas! :) Itseeni kolahti erityisesti tuo "Elämä on ihan liian lyhyt heitettäväksi kankkulankaivoon ja vietettäväksi vain stressaantuneena työ- tai koulukiireiden vuoksi." -lauseesi, koska tunnistin itseni siitä liiankin hyvin. Täytyy opetella nauttimaan niistä arjen pienistä iloista, elää hetkessä ja unohtaa edes hetkeksi huomispäivän työmurheet ja palauttamattomat koulutehtävät!

    VastaaPoista
  4. Kiitos! Jäin miettimää omaa tekstiäni, sillä usein huomaan, että tekee todella hyvää lukea omia kirjoituksiaan ja miettiä, miten niistä ottaa opikseen. (Ehkäpä se on syy miksi bloggaan) Olen todella työpinko itsekin; koulu, valmennus, uran luominen ja kaikki mahdollinen palkkatyö mitä muun tärkeän toiminnan ohella kerkee tehdä hallitsee omaa kalenteriani, välillä liian vahvasti. Onneksi ihan pian alkaa loma, jolloin saa luvan kanssa laiskotella! Laiskoittelun täyteistä lomaa myös sinulle - nautitaan ohella arjen pienistä iloista ja niistä palauttamattomista koulutehtävistä ;-) asiat järjestyvät senkin saralla!

    VastaaPoista