On parempi että on rakastanut ja menettänyt kuin ettei olisi lainkaan rakastanut. - Lordi Tennyson

Bloggaaminen on siitä kivaa, että tänne kirjoittaessaan ei tarvitse sen enempää selitellä, ei joudu miettimään sanojaan tai näyttämään tunteitaan sen enempää lukijalleen. Voi vain käpertyä omaan paikkaansa, asettaa kahvikupin lähietäisyydelle ja kirjoittaa sen, mitä mieleen juolahtaa. Umpisolmu ajatukset eivät vaadi sen enempää selityksiä - sen kun kirjoittaa ja miettii tekstin lopussa, että olikohan koko tekstissä mitään järkeä.

Sillä viime aikoina järjen ja ajatusteni välillä ei ole tainnut olla yhtään yhteyksiä. Olen ollut kertakaikkisen loppu omiin ajatuksiini ja niistä muodostuneisiin solmuihin, joita en millään tunnu saavan selväksi. Olen suorastaan inhonut itseäni ja miettinyt erilaisia ratkaisuja selvitä tunnekuohuista, jotka muistuttavat katkerasti murrosiän aikaisista epämiellyttävistä fiiliksistä. Kun on jääräpäinen nainen ja vastustajana on vain oma peilikuva, on taistelutanner kohtuullisen epämukava. Miten ja millä ihmeessä tästä kaikesta voikaan selvitä :-D

Luulisi, että jokin asia olisi todella huonosti tai jotain olisi sattunut, mutta kun.. Ei. Mikään ei taida olla huonosti. On vain taivastakin tummemmat fiilikset, arjen pyörittämisen hankaluudet ja ajatuksia, joita ei oikein osaa selittää tai purkaa kenellekkän. Kaikki tämä on viime aikoina kasaantunut omilleni (kapeille) harteilleni ja huomaan itsessäni pelottavia muutoksia; uni ei maistu iltaisin, kasvoilleni on jämähtänyt tekohymy ja omia saavutuksiaan ei pidä enää missään arvossaan, sillä kaikki tuntuu jotenkin jäävän hieman puolitiehen ja hajamielisyys heijastuu monestakin ''tehdystä'' asiasta.

En tiedä mitään inhottavampaa, kuin oman tiliotteeni jonka parantumisen merkkejä ei lähiaikoina ole näkyvissä. Suorastaan oksettaa, kun kesäkuntoni ei olekkaan siinä tasolla, minkä kuvittelin sen olevan tänäkesänä. Tuskastuttaa, kun en ole ollut auton ratissa sitten kaatoni jälkeen ja poltteet ratin ja penkin väliin ovat kovemmat kuin koskaan. Olen pettynyt muutaman läheiseni tapaan hoitaa asioita ja sitä, miten kuulen kuraa tulevan niskaan eikä henkilöt puhu avoimesti minulle meikäläisen epäkohdista. Tunnekuohuja lisää sekasorto, sillä onko järkeä vetää pakasta lisää kortteja, jos yksin yrität hoitaa kahden ihmisen välistä suhdetta? Ja minkä helvetin takia meikäläinen jaksaa odotella ''parempia aikoja'' kun vuoden aikana ei suurempia muutoksia ole asian tiimoilta tehty?

Huoh. Tämänkin tekstin kirjoittamiseen meni ikä ja terveys - taidan heittää itteni jälleen pötkötysasentoon ja koittaa kerätä jonkinsortin fiiliksiä tämän viikon viemiseen. Ja niin, meikäläinen ei muuten juhli juhannusta.

En sitte mitenkään.