Kotimatkalla, se iski äkkiä mun lävitse, oonko mä kertonut koskaan kuinka tärkeä oot minulle?

Minulla taitaa olla miljoona asiaa, mistä voisin kirjotella, mutta taidan kerrankin nauttia vain tästä hetkestä ja antaa tekstin tulla sitä tahtia, mitä ajatuksetkin kulkevat. Istun junassa ikkunapaikalla, lumisten pakkasmaisemien vilisten ohitseni ja kaiken stressin alla on oikeastaan aika mieletön fiilis. Määräpäässäni odottaa isoisä, koti, kenties muutama ystävä ja huomenna kampaaja. Kuinka naisellista! Vaikka lehtori märmättikin minulle, että autourheilijat eivät osta uusia kelloja/käy kampaajalla/saatika laita pidennyksiä - niin joistakin asioista meikäläinen kyllä aikoo pitää kiinni, tulee sitä elämässä sitten tehtyä minkälaisia valintoja. Ja jos joku on varma niin se, että meikäläinen ei mene vaihtamaan turussa työskentelevää luottokampaajaa mihinkään! Eli 600km matkustamista muutaman päivän sisällä, että saadaan tytöt hiukset sojottamaan oikeisiin suuntiin.. Niin kornilta kun se kuulostaakin, niin sanotaan nyt näin, että ''huoh, naiset...''

Oltiin lehtorin kanssa kaasuttelemassa urani ensimmäisessä ''rallissa'' Kauhavan rallispeciaalissa viime sunnuntaina. Aivan mahtava kilpailu! Kisa kilometrejä tuli n. 24km. Tiestö oli nopeaa ja isoa latua, jopa v1600 kerkes heittämään 4-vaihdetta ja ajamaan kaasu pohjassa. Uskomatonta, etten paremmin sanoisi ;-) Ja kyllähän sitä tuli kirittyä ihan hyvin sijoituksissakin. Kotiin viemisenä saatiin 3. sijan pytyt sekä iso hymy tämän tytön kasvoille. 3ek:n jälkeen taisteltiin vielä 2 sijasta, eli vääntö oli kovaa viimiseen maaliviivan ylitykseen saakka. Ihan loistavaa! Ja meidän tiimin Joonas & Jalo pötköttelivät voittoon, heidän kisa uppos loistavasti vanttuuseen. Onnittelut :)

Suuri kiitos kuuluu tietysti myös kartanlukijalle, Leistiölle. Ilman hänen tukeaan en varmana olisi ajanut niin ''kaasu pohjassa - vittu se mihkään käänny'' asenteella; kiva et vieressä istuu henkilö joka antaa oman tukensa minun päätökselleen. Vaikka toinen siinä vieressä puhuukin niin itse juttuihin ei ajon aikana tule keskityttyä sen kummemmin - tasainen puheensorina kyllä vaikuttaa myönteisesti omaan suoritukseen ja päätösten tekoihin.
Kahden viikon päästä jatketaan Lapuan rallispeciaalilla, tosin kartturin penkillä tapahtuu muutosta ja lehtori pääsee suorittamaan omia velvoitteitaan; eli vahtimaan että kaikki menee niinkuin on opetettu ja tsemppaamaan sitten varikolla.

Incar matskua tulee nähtäväksi hetikun saadaan ne nettiin ladattua.

Kurvailut jatkuvat siis reilu viikon päästä, tämä viikko pitäisi jaksaa vielä väkertää kouluhommia. Elän helvetissä sen suhteen, sillä koulujuttuihin ei pahemmin ole tullut kajotuksi kahden viikon reissuputken aikana - ja arjen keskelle palaaminen ei tosiaankaan ollut mitenkään ''kevyt'' pudotus. Matikankoe oli yhtä kynän pyöritystä ja torstaina luultavammin jatketaan samalla metodilla... Paitsi eipäs! Meikäläinen nappaa itseään niskasta kiinni ja lukee äidinkieltä hulluna, heti siis kun olen saanut tämän päivityksen tehtyä. Ja kotona oltua..

Kyllä taas tiedetään kuinka näissä hommissa käy - mutta nautitaan nyt silti ja yritetään parhaamme. Reissupekka kuittaa!

Jokaisen on itse opeteltava, milloin on aika pysähtyä

Meikäläisellä on tänään ollut niin sanottu ''vapaapäivä''. Aamuni alkoi klo 6:30 kun en enää saanut nukutuksi ja sen jälkeen olen juossut kilpurin luona, kouluhommien keskellä, imurin varren kanssa, lenkkitossuilla sekä puhelin korvassa ja sähköpostin parissa. Miljoonia työhakemuksia, puheluita autourheilun ja työpaikkojen kanssa, jossain vaiheessa hieman murusta rinnan alle ja sitten taas kasapäin rästiin jääneitä kouluhommia.
Noin puoli tuntia sitten hoksasin, ettei minulla ole hajuakaan mitä niihin hakemuksiin olen kirjoittanut, mitkä asiat olen hoitanut ja mitkä asiat jo unohtanut. Saatika, että olisi nuo kouluhommatkaan ihan lapasessa..

Alleviivaan, ettei koulu asioiden pänttäämisestä ollut mitään hyötyä - kun samalla hoidin viittä muutakin asiaa. Tuskinpa myöskään ''pikaisesti'' ulkoilemalla olisi tullut kestävää kehitystä kuntoilun saralla. Työpaikka hakemukset on mitä luultavammin suhteellisen perseelleen kirjoitettuja - joten työtäkään ei tarvitse odotella.
Välttämättä vapaapäivän ei ihan olisi pitänyt mennä näin, vaikka tietyt asiat täytyikin hoitaa. Tänään minun olisi pitänyt vain levätä, kerätä voimia viikonlopulle, käydä kevyellä lenkillä ja nauttia rauhallisesta mielentilasta. Edellinen lause kuulostaa mielestäni aika tylsältä. Sellaiselta, joka ei sovi omiin aikatauluihini. Yksi tyhjä päivä per viikko kalenterissa näyttää siltä, että se pitää saada täytettyä. Vaikkapa hoitaa niitä asioita mitkä ovat rästissä. 
Vai pitääkö sittenkään?

Jotta en ainakaan tässä iässä polttaisi itseäni loppuun ''turhia hötkyilemällä'', on meikäläisen opeteltava vielä vähän lisää järkevästä aikatauluttamisesta; sellainen viikkorytmi, joka sisältää riittävästi kuntoilua, ajoa, opiskelua, yöunia ja hetken, milloin heittää vapaan päälle ja nauttia olosta. Kuten laittamalla balladit soimaan ja juomalla teetä viltin alla. Lukemalla kenties kirjan, kutsumalla kaverin kylään, katsomalla leffan tai pelkästään olla tekemättä mitään. Koska muuten tämä vapaapäivä on mennyt aika poskilleen, taidan ottaa omasta neuvostani vaarin; pistän sikinsokin olevat koulukirjat nippuun, treenikamat päälle ja musiikit korville. Tätä juoksulenkkiä en vedäkkään täysillä - vaan ihan hissukseen niitä balladeja kuunnellen ;-)

''Maailma tarjoaa loputtomasti nähtävää sille, joka osaa katsoa. Jos taas maailmaa katsoo tiukan opin läpi, näkee vain sen minkä on oppinut näkemään'' -Sherlock Holmes

satoja kilometrejä, paukkuvaa pakkasta, meikäläisen korkuiset penkat...

...Niistä asioista meikäläisen edeltävä viikko on tehty. Ja tietenkin; hieman penkassa olemista ja lukemattomia ''veto päälle'' mietteistä. Fiilikset voisi tiivistää muutaman sanaan; aivan mieletöntä. Sitä se vaan tuntuu tuo harrastaminen olevan. Vaikka takkiin on otettu tälläkin viikolla, niin hetken itsensä tsemppaamisen jälkeen alkaa kulkemaan taas aina hieman paremmin. Mun ajatukset on tälläviikolla menneet aika vuoristorataa, kun näin tarkemmin ajatellaan. Epäonnistumisen surun taltuttamiseen tarvitaan kanisterillinen bensaa lisää ja hieman kiromista auton sisällä. Sen jälkeen tuli harjoituspätkällekkin omat viiden sekunnin pohjat ;-) Joten iso käsi koululle, koutseille, markulle + perheelle, meidän JAO Motorsport jengille, poikien taustajoukoille ja naapurin poroille tästä viikosta! Kilometrejä tällä uralla ei koskaan voi ajaa liikaa ja tällä viikolla on tullu kurnutettua ''kilpaa'' semmoiset parisen sataa kilometriä. Eiköhän pikkuhiljaa ala sitä vauhtia löytymään, ainakin pitäisi. Tänään Paltasen rallisprintissä tuloksena oman luokan  3 sija, naisten 5sek voitto sekä v1600 autojen täpärästi 4. Inhottavaa kun hävii vain muutamalla kymmenyksellä.

Viikon päästä se sitten nähdään Kauhavan spesiaalissa, urani ensimmäisessä kunnon ralli skabassa. Suosittelen kurkkaamaan kitistä mimmosia karttureita meillä nuorilla istuu kyydissä, alkaa olemaan aika maailmanluokan meininkiä.

Täytyy myöntää, että vaikka elämä on yhtä ''kurvailua'', on ihan suotavaa minunkin hetkeksi iltaisin rauhoittua kuuntelemaan rakkausballadeja ja antaa tilaa myös tunnepuolen asioille. Tämän uran valitessani tiesin, ettei aikaa tule olemaan ystäville saatika parisuhteelle niinkuin ennen, mutta tottakai se kirpaisee aina välillä sydämen pohjasta. Tälläkin viikolla tuli usein päivällä ajateltua, että ''toivottavasti puhelimeen olisi tullut viesti!'', mutta majapaikkaan palatessani oli puhelin ollut mykkänä koko päivän. Kummallisesti näinkin vaatimaton asia osuu ja uppoo pitkän päivän jälkeen. Välttämättä sanoin ei osaakaan kertoa, kuinka paljon toisen äänen kuuleminen saattaa antaa lisävirtaa =)

Mutta näihin tunnelmiin; kaivaudun oman peiton alle ''pitkille'' yöunille, huomenna golffin laittoa ja valmistautumista tiistaina alkavaan kurvailuun. Pöydällä odottaa kasa tekemättömiä lukiohommia, joten nekin on hoidettava huomenna. Pitkä viikko tulossa ensiviikosta, mutta tästä selvitään.

Hyvät yöt kaikille :-)

Full speed trough life

Mitä ikinä teetkään - tee se täysillä .

Tätä viikkoa ollaan joulusta saakka odoteltu ja tänään se alkoi; lääkäri reissulla. Kun ei suju niin ei vaan suju. Lekurilta käytiin hakemassa antibioottikuuri jotta jaksetaan painaa tämä viikko pohjosessa ajamassa. Niinkuin sanottu; huomenna lähetään heti aamusta kohti Hyrynsalmea ja ajoleiriä! Jännäkakkaa alkaa varmaan pian kertymään, sillä leiristä tulee varmastikin raskas koko poppoolle. Paukkuvassa pakkasessa pääsee ekaa kertaa tänä vuonna testaamaan piikkirenkaita, lisävaloilla ajamista ja mikä parasta - leveellä ladulla omia rajoja.

Autokauppoja tehtiin tossa joulun jälkeen ja meidän vihreä eli ''sora/lumi'' golf lähti seuraavalle vauhtihirmulle. Valkonen golffi seisoi pajalla muutosten keskellä, sillä ns. ''rata-ajokista'' tehtiin rallipoluille sopiva peli. Ja aikataulussa loppujen lopuksi pysyttiin. Eilinen päivä vietettiin vielä viime kiillotusten ja viimeistelyjen merkeissä vauhtipisteellä ja pakattiin huoltoautoa. Tuonne +600km päähän kun ei viitsi ilman tarpeellisia ja tarpeettomia varaosia lähteä.. ;)

Koko kausi alkaa siis pohjosessa ja takaisinpäin tultaessa pysähdytään Paltasen sprinttiin ajamaan. Kisa on siis ensimmäinen tänä vuonna. Helmikuussa kartturin penkillekkin saadaan painoa, mutta meidän yhteistyöstä kerron lisää kun asiat varmistuu. Kalenterit on piirretty tiiviiksi maaliskuun loppuun saakka, huhtikuussa nostellaan puntteja päivät pitkät ja touko-heinäkuu menee enemmän tai vähemmän ajaen ja treenaten. Heinäkuuta odotella, sillä ajokortti ikään on alle puoli vuotta! ;) Neste ralleista saadaan luultavammin jonkinsortin työnsarka, sitä jo innolla myös odotan. Koti kun on huoltoparkista vain 45min päässä ja ajokortti taskussa; mikäpä parempaa! Syksy menee kylärallien parissa kokemusta keräten ja loppuvuotena käydään sitten jouluna syömässä kinkkua sukulaisten helmassa ennenkuin vietetäänkin uusvuos ja uudet kujeet! :-)

Eli näin tiivistettynä tämä vuosi, tarkempi kisakalenteri on tietysti minulla jo tiedossa mutta tiedotellaan niistä asioista aina lähenpänä. Pysykäähän jengi tiiviisti sivustoilla ja seurailkaa tiimin sivuja (www.jamracing.net) sekä facebookissa saa käydä tykkäämässä! (www.facebook.com/suvanto.laura)

Tästä blogista vielä muutama sana; tiimin tiedottaja kun kirjoittelee tiimiin yms sivuille kisa juttuja, niin haluan painottaa täällä omia tuntemuksia/fiiliksiä kisoista ja ajoista. Välttämättä nämä sivut eivät päivity aina ''päivän päätteeksi'', vaan aina silloin kun itselläni on enemmän aikaa. Yllämainitut (jamracing + facebook) toimivat siis tiedotuspaikkoina ''nopeammin''. Suurisuinen ja tunteikas nuori kun olen, niin blogitekstejä tulee jatkossakin myös yhteiskunnallisista ajatuksista ja tunneryöpyistäkin; joten don't worry! Pelkkää bensankäryä elämässäni ei pelkästään ole.. (ai miten niin EI?)

Pistäkäähän kommenttia boksiin tästä että mitä mieltä olette uudistuksesta, seurailkaa sivustoja ja pitäkää peukut pystyssä! Tsemppeja kun koskaan ei saa tarpeeksi ja niitä tarvitaan. Ette uskokkaan, kuinka paljon jeesaa siinä kisalähdössä, jos mieleen on jäänyt muutamat hyvät kannustukset =) palataan taas kun tuolta vaivaiskoivujen takaa päästään 3G alueelle!

Ralli-late

kun olin pieni niin mun mummi sanoi; linja-autojen ja rakkauden perässä voi juosta, tai odottaa seuraavaa.

Joululoma meni juuri niinkuin pitikin; nauttien. Totuushan on, että kerkeen elämässäni viettää yhteistä aikaa perheeni kanssa rauhassa tulevina vuosina vain jouluisin. Päätin aloittaa nauttimisen jo ''viimevuonna'', koska syksyhän meni suurinpiirtein 300km päässä pois kotoota ja jouluna sai luvan kanssa istahtaa alas ja kertoa suu täynnä suklaata koko perheelle rakastavansa heitä. Alleviivata voisin myös, että loppujen lopuksi, murheet nujerrettuna, vietin elämäni parhaimman joululoman. Lunta ei tullut hiutalettakaan taivaalta ja lähipiirissä sairasteltiin aivan liikaa, mutta en antanut sen loppujen lopuksi kaataa minua kovinkaan matalaksi. Jokahetken jonka sain viettää läheisteni & ystävien kanssa, olivat korvaamattomia. Ripaus hyvää juomaa, ruokaa, kauniita kelejä (lumen puuttumisesta huolimatta), lukemattomia autolla ajettuja kilometrejä ja vain istahtamista alas hyvällä porukalla... Niistä oli minun lomani tehty :)

Mutta niinhän sitä sanotaan, että aika kuluu siivillä kun on kivaa ja näinhän kävi. Railakkaan vuodenvaihteen jälkeen arki palasi mukaan kuvioihin - toisaalta luojan kiitos. Kyllähän sitä tulikin lomalla laiskoteltua, että oikein olen nauttinu taas kun on joutunut piiskaamaan itseään juoksulenkillä ja saanut olla omassa kodissaan rikkinäiset veijot jalassa ja huppari päällä. Koska paras tunne arjen keskellä on varmastikin se, että lenkin jälkeen palaat kotiin jalat huutaen hoosianna, menet suihkuun, syöt ja saat istahtaa aloillesi nämä rikkinäiset veijot jalassa ja huppari päällä. Naisena tietysti voin vielä levittää kasvonaamion ja näin taistella ulkona paukkuvia pakkasia vastaan, ettei poskipäistä tule ihan korppuja. Kuppi kuumaa teetä rauhoittaa tämänkin talvi-illan ja oli aika myös muistaa teitä kaikkia lukijoita :) Täällä keskisuomessa on kyllä upean näköistä tällähetkellä, lunta on todella paljon ja mukavat ilmat. Aurinko kimmeltää hangen nietoksilla ja lenkilläkin on ihana vain nauttia olostaan ja siitä, että omistan kerrankin elämässäni kengät, joissa ei varpaat palele!

Ihmiset ympärilläni ovat hyvinkin positiivisia, taitaa melkeen jokaisella olla vähän kevättä rinnassa, ja miksipäs sitä ei hymyilisi, jos tietää jonkun toisen sinusta pitävän - juuri sellaisena kun sinä olet. Itse ainakin nautin tästä(kin) tunteesta täysin siemauksin; vihdoinkin vaikka välissä on kilometrejä, ei ajatus tunnu ollenkaan hassummalta. Se taitaa olla sitä rakkautta!

Kuitenkaan, jottei kaikki menisi niinkuin elokuvissa, on hetkeksi palattava takaisin maanpinnalle. Koulu puskee todella painavasti päälle - tämä viikko vielä koulussa, sitte pari viikkoa AJAMASSA (JESH!) ja takaisin paluuna odottaa lukiossa vastassa koeviikko.. Ajoleirillä tuskin tulee koulukirjoihin hirveästi panostettua, joten tälläviikolla pitäisi tehdä töitä myös sen eteen, että stressi pienenisi edes hieman opiskelun puolesta.. Vaikeaa tästä tulee, mutta varmasti selvitään. Onneksi Joonas on mun kanssa samassa tilanteessa, niin meillä on toisistamme ns. ''tukea'' ja voin siltä pyytää neuvoja. Mä kun niin mielelläni vaan treenaisin ajohommia enkä tekisi mitään yo-lakin eteen! Mutta pakko se on myös motivoitua tuolla koulun penkillä, urheilijan ammatti kun saattaa pienestäkin vastaiskusta kaatua ja sitten ollaan kusessa, jollei edes yo-papereita oo näyttää taskun pohjalta.. Kai se on sitte tulevaisuuden murheita?

Tulikin jo siis mainittua, elämä on suhteellista hulabaloota maaliskuun loppuun saakka, sitten kai hieman rauhoittuu. Tai jos nyt edes vappuna saisi hieman käydä puhaltamassa ilmapalloja =)

Oikein menestyksellistä & ihanaa alkuvuotta kaikille! <3:llä sintti

Rakkaus on kaikki mitä tarvitset, mutta hieman vessapaperia silloin tällöin ei liene haitaksi.

On aivan super ihanaa huomata omissa ystävissäni, kuinka he hehkuvat sitä tiettyä onnellisuutta, koska ovat löytäneet toisen ihmisen kanssa yhteisen tien ja suunnittelevat tulevaisuutta. Valitettavasti myös tässä iässä ne ''ikuiset rakkaustarinat'' eivät menneetkään mutkitta ja joidenkin tiet päättyvät nopeammin, kuin kukaan kuvittelikaan. Silloin meitä ystäviä, jotka kellon- tai vuodenajasta riippumatta olemme puhelimen päässä tai konkreettisesti vieressä tukemassa tarvitaan. Ja meikäläinen on ainakin tämän hoitanut kunnialla!

Ehkäpä en kuitenkaan ole paras neuvomaan ongelmien kanssa (eikä kyllä paras ystäväni Roosakaan siinä kovinkaan taitava ole...), mutta mikä neuvo muka oikeasti koskaan on toiminutkaan? Jokaisen pariskunnan suhde sisältää mitä luultavamin miljoonia 'salaisia' asioita, joista meillä ystävillä ei ole harmainta hajuakaan eikä välttämättä neuvomme konkreettisesti tee muutakuin pahaa. Tämän voisin alleviivata myös omalta osaltani; vaikka paljon tuleekin sille parhaalle ystävälle puhuttua ja vuodatettua, niin usein jää silti salaisuudet kertomatta. Täytyyhän sille kumppanillekkin olla lojaali ja uskollinen.

Joskus tulee minunkin elämässäni eteen tilanteita, jolloin ei oikein keksi sopivia sanoja kuvaamaan omia fiiliksiä, saatika muutenkaan rohkeutta kertomaan asioista suoraan hänelle, jolle haluaisin sanoa miljoonia asioita. Vaikka olemus hehkuukin täydellistä itsevarmuutta, on tietyt tapaukset meikäläisen menneisyydessä vetäny arvet ''syvälle sisimpään'' ja kaikenlaisissa rakkausasioissa voinen myöntää, että mä pelkään aivan helkkarista. Enkä edes enään osaa heittäytyä vain tunteiden armoille, eikä minun kuulukkaan. Ehkäpä sen vuoksi on helppo pönkittää omaa luottoaan itseensä tekemällä kotona miesten hommia, kuten vähän remontoida & asentaa, sekä rauhassa keskittyä omaan uraan, niin ei tarvitse toisen aikatauluja värittää omilla kuvillaan.

Rakkaudessa on aina vähän hulluutta, mutta niin on hulluudessakin aina vähän järkeä.

Niin tai näin, tämmöisissä asioissa ei kai koskaan ole järkeä, mutta kuuluuko edes? Onko tunteissa järkeä, onko järjelliset tunteet suoraan sydämestä? Vai meneekö nyrkkisääntö vain niin että tunteiden kanssa on oltava järkevä? Miksi ei silti pysty hallitsemaan järjellä tunteita, unohtamaan ja hautamaan ne syvälle uumeniin ja jatkamaan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Minkä vuoksi käyn edes tätä ajatustyötä läpi, jos nämä asiat voisivat hoitua järjen kanssa? Kuka helkkari on edes keksinyt stereotypian että täällä pitäisi olla pariskuntina ja ilman toista ei välttämättä selviäkkään tulevaisuudesta. Onko unelmien saavuttaminen yksin yhtä hauskaa, kuin toinen rinnallaan?

Yksi tärkeimmistä matkoista, jonka ihminen voi tehdä, on mennä toista puolitiehen vastaan.

Mitäpä jos jokainen ottaisi tässäkin asiassa suhteellisen toimivan taktiikan; olemalla onnellinen näin kun asiat ovat nyt, olet sitten parisuhteessa tai et. Oman onnen löytäminen saattaa olla aivan nenän edessäsi, sitä ei vain välttämättä huomaa jos surkuttelee kohtaloaan. Eipä tänne kukaan ole koskaan yksin jäänyt :-)

Ei tarvitse olla uransa huipulla, jotta voi määritellä itsensä huippu-urheilijaksi. Riittää, kun tekemäsi työ ja asenteesi johtaa sinut urasi huipulle.

Eilen vietettiin niin sanottua ''suurien mietteiden päivää''. Olimme palaverissa, jossa itse kullakin urheilijalla taisi jalat tutista pöydän alla, kun keskustelimme asioista niiden oikeilla nimillä. Miksi me olemme täällä, mitkä on niitä asioita jotka saa meidät aamulla punnertamaan itsemme sängystä ylös ja miksi haluamme tätä näin paljon?
Vaikka itselleni vastaukset olivatkin selviä, voinen myöntää, että piston sydämessäni tunsin, kun aamutreenit olivat tiistailta jääneet välistä muista syistä, mutta onneksi illalla sain korvattua ja omantunnon takaisin kohdilleen..

Muistan sen hetken, jolloin ensikertaa tulin koko koulun pihaan ja haastatteluun, miksi tänne haluaisin. Meillä jokaisella on ollut jo silloin tavoitteemme miksi olemme tänne hakeneet, ja niiden tavoitteiden ansiosta olemme myöskin sisään päässeet. Mutta itse voin käsisydämellä myöntää, että tavoitteet ovat muuttuneet. Ja mikä parasta; ne ovat muuttuneet korkeammalle, lähemmäksi unelmaa, sillä sen aikaiset tavoitteet jotka haastattelussa ovat olleet ''korkeammalla'', ovatkin jo nykyään muutaman askeleen lähenpänä, ehkä jo lähitulevaisuudessa. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, on kehitystä siis tapahtunut. Ja sehän vasta antaakin lisää potkua persuksiin painamaan yhä kovempaa ja kovempaa, jotta menestyksen tikapuissa noustaisiin korkeammalle. Jotta olisin huippu-urheilija.

Täysin mutkaton ei tie tietenkään ole ollut, eikä se helpommaksi muutu ollenkaan. Voinen sanoa, että vaikeampaa tulee näillä portailla olemaan, kuin aamusen treenin jäisissä hautausmaan portaissa. Vaikka tiettyä kehitystä on tapahtunut, olen vasta ihan alkumetreillä kaiken tämän kanssa. Ja omalla tavallaan sekin on inhottavaa, kun mikään ei tapahdu hetkessä. Onneksi oma tahto ja selkäranka on niitä asioita, jotka paukuttavat meikäläiseen lisää vauhtia, tietynlaista puhtia, jotta saavutan lähitulevaisuuden tavoitteet & olen lähenpänä kaukaisia haaveita. Ero unelmien, tavoitteiden ja haaveiden suhteen on kuitenkin loppujen lopuksi suhteellisen pieni, mutta yksi asia on varma. Mitään niistä ei saavuta ilman todellista työntekoa. Eikä tämä urheilijan ammatti kovinkaan helppo työsarka ole. Ja muistuttaakseni meitä urheiluvalmennuksen nuoria; eihän meistä kukaan aio jäädä vain haaveilemaan saavutuksista, vaan mehän myöskin saavutamme ne?

Mikään ei ole siis välttämättä mahdotonta, kenties vain hieman hankalan matkan päässä. Oikeanlainen sisu ja asenne kyllä antaa ponnistuksia ja ilmaa siipien alle. Ja ennenkaikkea: positiivisuus! Tässä ja nyt, näissä vuosissa, on varmaankin monenkin asian ratkaisu tulevaisuuteen; se pitää oivaltaa vaan heti, ja ottaa siitä kaikki irti. Kaikki apu tarvittavaan fysiikka-, laji- tai kouluopiskeluissa on käsiemme ulottuvilla, mikäli oikeasti sitä haluamme. Ja meikäläinen ainakin nostaa kätensä pystyyn tässäkin vaiheessa; mä haluan!

En välttämättä haluaisi, mutta taidan silti hieman olla nokka pystyssä, koska onnellisuus tästä mahdollisuudesta paistaa meikäläisestä varmaankin kilsojen päähän. Kenties mä olen tämän alkuvuoden vain sulatellut asiaa itseni kanssa, mutta nyt taidan riuhtasta todellisen harson päältäni ja ylpeänä kertoa, että elämä on suhteellisen onnistunutta ja siistiä, vaikka veri & räkä maistuu suussa treenien jälkeen ja mun ''lettipäinen urheilija'' stereotypia on vielä pikkasen hukassa hiusten lyhkäsyyden vuoksi. Kaikki ihmiset täällä valmennuksessa ja valmentajat ovat huippuja, vaikka miespuoliset koutsit ei välttämättä ihan huippu-urheilijoita! (jäniskevennys hehe) Joten miksipäs ei itse kukin nautittaisi mahdollisuudestamme ja oltaisiin ylpeitä siitä, mitä ollaan saavutettu ja ylpeydellä kohdataan ne saavutukset, jotka tulevaisuudessa ovat meitä vastassa?

Meikäläinen ainakin luottaa jokaisen valmennettavan kykyihin ihan todenteolla, vieläkun puristetaan asenteella loput niin hyvää tulee, ihan varmasti!

urheilullista keskiviikkoa kaikille :-)
- LS -