Rakkaus on kaikki mitä tarvitset, mutta hieman vessapaperia silloin tällöin ei liene haitaksi.

On aivan super ihanaa huomata omissa ystävissäni, kuinka he hehkuvat sitä tiettyä onnellisuutta, koska ovat löytäneet toisen ihmisen kanssa yhteisen tien ja suunnittelevat tulevaisuutta. Valitettavasti myös tässä iässä ne ''ikuiset rakkaustarinat'' eivät menneetkään mutkitta ja joidenkin tiet päättyvät nopeammin, kuin kukaan kuvittelikaan. Silloin meitä ystäviä, jotka kellon- tai vuodenajasta riippumatta olemme puhelimen päässä tai konkreettisesti vieressä tukemassa tarvitaan. Ja meikäläinen on ainakin tämän hoitanut kunnialla!

Ehkäpä en kuitenkaan ole paras neuvomaan ongelmien kanssa (eikä kyllä paras ystäväni Roosakaan siinä kovinkaan taitava ole...), mutta mikä neuvo muka oikeasti koskaan on toiminutkaan? Jokaisen pariskunnan suhde sisältää mitä luultavamin miljoonia 'salaisia' asioita, joista meillä ystävillä ei ole harmainta hajuakaan eikä välttämättä neuvomme konkreettisesti tee muutakuin pahaa. Tämän voisin alleviivata myös omalta osaltani; vaikka paljon tuleekin sille parhaalle ystävälle puhuttua ja vuodatettua, niin usein jää silti salaisuudet kertomatta. Täytyyhän sille kumppanillekkin olla lojaali ja uskollinen.

Joskus tulee minunkin elämässäni eteen tilanteita, jolloin ei oikein keksi sopivia sanoja kuvaamaan omia fiiliksiä, saatika muutenkaan rohkeutta kertomaan asioista suoraan hänelle, jolle haluaisin sanoa miljoonia asioita. Vaikka olemus hehkuukin täydellistä itsevarmuutta, on tietyt tapaukset meikäläisen menneisyydessä vetäny arvet ''syvälle sisimpään'' ja kaikenlaisissa rakkausasioissa voinen myöntää, että mä pelkään aivan helkkarista. Enkä edes enään osaa heittäytyä vain tunteiden armoille, eikä minun kuulukkaan. Ehkäpä sen vuoksi on helppo pönkittää omaa luottoaan itseensä tekemällä kotona miesten hommia, kuten vähän remontoida & asentaa, sekä rauhassa keskittyä omaan uraan, niin ei tarvitse toisen aikatauluja värittää omilla kuvillaan.

Rakkaudessa on aina vähän hulluutta, mutta niin on hulluudessakin aina vähän järkeä.

Niin tai näin, tämmöisissä asioissa ei kai koskaan ole järkeä, mutta kuuluuko edes? Onko tunteissa järkeä, onko järjelliset tunteet suoraan sydämestä? Vai meneekö nyrkkisääntö vain niin että tunteiden kanssa on oltava järkevä? Miksi ei silti pysty hallitsemaan järjellä tunteita, unohtamaan ja hautamaan ne syvälle uumeniin ja jatkamaan niinkuin mitään ei olisi tapahtunut. Minkä vuoksi käyn edes tätä ajatustyötä läpi, jos nämä asiat voisivat hoitua järjen kanssa? Kuka helkkari on edes keksinyt stereotypian että täällä pitäisi olla pariskuntina ja ilman toista ei välttämättä selviäkkään tulevaisuudesta. Onko unelmien saavuttaminen yksin yhtä hauskaa, kuin toinen rinnallaan?

Yksi tärkeimmistä matkoista, jonka ihminen voi tehdä, on mennä toista puolitiehen vastaan.

Mitäpä jos jokainen ottaisi tässäkin asiassa suhteellisen toimivan taktiikan; olemalla onnellinen näin kun asiat ovat nyt, olet sitten parisuhteessa tai et. Oman onnen löytäminen saattaa olla aivan nenän edessäsi, sitä ei vain välttämättä huomaa jos surkuttelee kohtaloaan. Eipä tänne kukaan ole koskaan yksin jäänyt :-)

Ei tarvitse olla uransa huipulla, jotta voi määritellä itsensä huippu-urheilijaksi. Riittää, kun tekemäsi työ ja asenteesi johtaa sinut urasi huipulle.

Eilen vietettiin niin sanottua ''suurien mietteiden päivää''. Olimme palaverissa, jossa itse kullakin urheilijalla taisi jalat tutista pöydän alla, kun keskustelimme asioista niiden oikeilla nimillä. Miksi me olemme täällä, mitkä on niitä asioita jotka saa meidät aamulla punnertamaan itsemme sängystä ylös ja miksi haluamme tätä näin paljon?
Vaikka itselleni vastaukset olivatkin selviä, voinen myöntää, että piston sydämessäni tunsin, kun aamutreenit olivat tiistailta jääneet välistä muista syistä, mutta onneksi illalla sain korvattua ja omantunnon takaisin kohdilleen..

Muistan sen hetken, jolloin ensikertaa tulin koko koulun pihaan ja haastatteluun, miksi tänne haluaisin. Meillä jokaisella on ollut jo silloin tavoitteemme miksi olemme tänne hakeneet, ja niiden tavoitteiden ansiosta olemme myöskin sisään päässeet. Mutta itse voin käsisydämellä myöntää, että tavoitteet ovat muuttuneet. Ja mikä parasta; ne ovat muuttuneet korkeammalle, lähemmäksi unelmaa, sillä sen aikaiset tavoitteet jotka haastattelussa ovat olleet ''korkeammalla'', ovatkin jo nykyään muutaman askeleen lähenpänä, ehkä jo lähitulevaisuudessa. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, on kehitystä siis tapahtunut. Ja sehän vasta antaakin lisää potkua persuksiin painamaan yhä kovempaa ja kovempaa, jotta menestyksen tikapuissa noustaisiin korkeammalle. Jotta olisin huippu-urheilija.

Täysin mutkaton ei tie tietenkään ole ollut, eikä se helpommaksi muutu ollenkaan. Voinen sanoa, että vaikeampaa tulee näillä portailla olemaan, kuin aamusen treenin jäisissä hautausmaan portaissa. Vaikka tiettyä kehitystä on tapahtunut, olen vasta ihan alkumetreillä kaiken tämän kanssa. Ja omalla tavallaan sekin on inhottavaa, kun mikään ei tapahdu hetkessä. Onneksi oma tahto ja selkäranka on niitä asioita, jotka paukuttavat meikäläiseen lisää vauhtia, tietynlaista puhtia, jotta saavutan lähitulevaisuuden tavoitteet & olen lähenpänä kaukaisia haaveita. Ero unelmien, tavoitteiden ja haaveiden suhteen on kuitenkin loppujen lopuksi suhteellisen pieni, mutta yksi asia on varma. Mitään niistä ei saavuta ilman todellista työntekoa. Eikä tämä urheilijan ammatti kovinkaan helppo työsarka ole. Ja muistuttaakseni meitä urheiluvalmennuksen nuoria; eihän meistä kukaan aio jäädä vain haaveilemaan saavutuksista, vaan mehän myöskin saavutamme ne?

Mikään ei ole siis välttämättä mahdotonta, kenties vain hieman hankalan matkan päässä. Oikeanlainen sisu ja asenne kyllä antaa ponnistuksia ja ilmaa siipien alle. Ja ennenkaikkea: positiivisuus! Tässä ja nyt, näissä vuosissa, on varmaankin monenkin asian ratkaisu tulevaisuuteen; se pitää oivaltaa vaan heti, ja ottaa siitä kaikki irti. Kaikki apu tarvittavaan fysiikka-, laji- tai kouluopiskeluissa on käsiemme ulottuvilla, mikäli oikeasti sitä haluamme. Ja meikäläinen ainakin nostaa kätensä pystyyn tässäkin vaiheessa; mä haluan!

En välttämättä haluaisi, mutta taidan silti hieman olla nokka pystyssä, koska onnellisuus tästä mahdollisuudesta paistaa meikäläisestä varmaankin kilsojen päähän. Kenties mä olen tämän alkuvuoden vain sulatellut asiaa itseni kanssa, mutta nyt taidan riuhtasta todellisen harson päältäni ja ylpeänä kertoa, että elämä on suhteellisen onnistunutta ja siistiä, vaikka veri & räkä maistuu suussa treenien jälkeen ja mun ''lettipäinen urheilija'' stereotypia on vielä pikkasen hukassa hiusten lyhkäsyyden vuoksi. Kaikki ihmiset täällä valmennuksessa ja valmentajat ovat huippuja, vaikka miespuoliset koutsit ei välttämättä ihan huippu-urheilijoita! (jäniskevennys hehe) Joten miksipäs ei itse kukin nautittaisi mahdollisuudestamme ja oltaisiin ylpeitä siitä, mitä ollaan saavutettu ja ylpeydellä kohdataan ne saavutukset, jotka tulevaisuudessa ovat meitä vastassa?

Meikäläinen ainakin luottaa jokaisen valmennettavan kykyihin ihan todenteolla, vieläkun puristetaan asenteella loput niin hyvää tulee, ihan varmasti!

urheilullista keskiviikkoa kaikille :-)
- LS -

Menestyksen tikapuita ei voi kiivetä kädet taskussa.

Pitkästä aikaa on taas (olevinaan) aihetta kirjoitella mietteitä blogin puolelle, vaikka todellisuudessa meikäläisen pitäisi olla nenä kiinni kirjassa, sillä huomista uusintaa ei paranisi mokata toista kertaa. Mutta sattumoisin tämmöisissä tilanteissa tämäkin blogi saa uusia päivityksiä, sillä on helppo luistaa hetkeksi pois järkevistä ajatuksista ja kirjotella taas asioita suoraan mieleni perukoilta.

Tässä ollaan viime aikoina saatu puristaa, koska kausi saatiin mukavasti päätökseen ja loppuvuosi on sitä mitalin toista puolta, eli paperihommia, tulevaisuuden suunnittelua ja itsensä treenaamista. Tässäkin parhaillani istun kauratyyny niskoilla ja jalat täynnä mobilaattia, koska aamuinen maastojuoksukisa veroittaa meikäläisen kaltaista taapertajaa, mutta silti jaksan hymyillä suoritukseni ansiosta! Vaikka kuitenkin on tällähetkellä aika keskittyä fysiikkaan ja kouluhommiin, ei rattihommia parane tyystin unohtaa. Kartingia ollaan porukassa käyty kurvailemassa ja viime viikonloppuna vedettiin ruotsalaisten asiakastilaisuus läpi. Ei sekään ehkä ihan lapaan mennyt, mutta onneksi tässä on aikaa vaihtaa iskareita..

Toivon todella, että nämä kurakelit vaihtuisivat pian pakkaskeleiksi, jolloin pääsisi kunnolla ajamaan ja treenaamaan, sillä niin kornin kaukaiselta kun se kuulostaakin, pitkän talven jälkeen ei ole enää pitkä aika ajokorttiin ja rallipolkujen korkkaamiselle. Tulevaisuus on käsite, joka tuntuu olevan kaukana, mutta on kumminkin yllättävän lähellä. Ensivuoden suunnitelmia tehdessäni olen todennut, että alkuvuoden kiire putken jälkeen kerkeän vain hetken hengähtää; mikäli en aio elättää itseäni ja menemällä töihin kesäksi. Nähtäväksi jää? Ensivuosi ollaan jo jaettu tiukkoihin treenikausiin, toisella ajetaan ja toisella juostaan. Jossain vaiheessa kirjotetaan lukiossa (haha) kymppejä ja toisessa vaiheessa koitetaan pitää vapaa-ajasta huolta. Vaikka käsite ''vapaa-aika'' on varmaankin tammikuun jälkeen melko tuntematon käsite meikäläiselle..

Että sellaista tälläkertaa, paljon on tapahtunut hienoja asioita :-) Loppuvuosi näyttää tylsältä, kun kalenterissa ei kauheasti ole itse ajoa, joten maltan tuskin odottaa heti tammikuun alkua jolloin pääsee vetämään niinkuin kulho päässä kuuluu. Kyllä elämä on ihanaa kun sen oikein oivaltaa!

Ps. käy tykkäämässä facebookissa: http://www.facebook.com/#!/suvanto.laura

''Ei pitäisi elää liikaa menneessä tai tulevassa - käsillä oleva sekunti on loppujen lopuksi ainoa omaisuus, joka meillä on'' -Arno Kotro

Tuiki tavallinen keskiviikko aamu. Vai onko tämä sittenkään ihan tavallinen?

Istun suihkunraikkaana kahvikupposen kanssa tietokoneen ääressä. Olen ollut juoksemassa aamulenkin yhdessä muun treeniporukan kanssa, eikä minulla ole kiire vielä kouluun. Tavallista arkea, vai elämän suuria iloja? Ehdotan jälkimmäistä vastausta. Kuinka usein unohdammekaan elää tässä ja nyt, nauttien tästä sekunnista, olemalla onnellinen tämän aamun arjesta? Vastaan, että liian usein.

Ihminenhän on siitä kummallinen tapaus, että vasta suuren surun kohdatessa arvostamme yksinkertaisia asioita. Asetamme suuriakin ja menestykselliä tavotteita ja puhumme usein siitä, kuinka rahalla paikattaisiin monta murhetta. Tuoko menestys onnea, jos elät yksin varojesi kanssa? Tässä kohtaa muistot ovat viisaampia kuin toiveet; usein haaveilemme suuresta menestyksestä, mutta muisti ymmärtää poimia onnellisiki hetkiksi aivan normaalia arkea, tuiki tavallista keskiviikkoaamua. Näiden asioiden arvo olisi hyvä opetella näkemään jo silloin, kun onnellisuuden ja hyvinvoinnin ainekset ovat läsnä.

Teimmepä mitä valintoja elämässä, pitäisi jokaisen opetella yksi tärkeä sääntö. Olemaan rehellinen itselleen. Yllättävän usein se ''kultainen tie'' on juuri se, mikä menee tavallisen arjen ja suuren menestyksen välimaastossa. Vaikka kuinka itsekkin syyllistyn siihen, että haaveilen pilvilinnojen keskellä; en haluaisi elää sitä elämää täysin yksin. Loppujen lopuksi läheisten hyvinvointi, läheiset itse, opiskelu ja harrastukset ovat juuri ne, jotka onnen elämääsi tuovat. Luodessaan itselleen monia tukipilareita, suuren surun kohdatessa eivät keikauta nurin koko elämää, vaan pystymme pysymään tasapainossa. Useinhan juuri tukipilareiden puuttuminen elämästä johtaa meidät ongelmiin?

Työt, opiskelu ja menestys ovat puurtamista, pisteistä taistoa ja halua voittaa kanssakilpailija. Miksi jaamme ihmiset tiettyihin ''laatikoihin'' heidän onnistumisten johdosta, mutta emme kukaan saa pisteitä itse elämästä? Kukaan ei koskaan saa arvosanaa elämän arjesta, mutta arvosanoja aletaan lypsämään jo esikoulussa. Meidät kasvatetaan siihen, että onnistuminen on vain ainut ratkaisu. Miksi? Ei meidän tarvitse olla täydellisiä. Me saamme epäonnistua, jättää täyttämättä tiettyä onnistumista ja etenkin, saamme olla myös heikkoja. Miksi elämän pitää olla haudanvakavaa, kun kumminkin jokaisen aika täällä tulee joskus loppumaan?

Onnellisuus on viime kädessä asenne. Vaikka itse tuskailen opiskelijabudjettini kanssa, vannon, että tulevaisuudessa muistelen tätä elämänvaihetta onnellisena aikana. Muistan nämä ajat hyvinä, koska jokapäivä voin lokeroida muistiini upeita asioita; elämän pieniä jyviä. On hyvä avata silmät kaikelle hyvälle, mitä on juuri ympärilläsi. Koska se on siinä vain tämän sekunnin; tässä ja nyt .

Kirjailija Arno Kotro pohtii samankaltaisia asioita terveystiedon kirjassani. Olen ihan samaa mieltä hänen kanssaan monista asioista.

aurinkoista keskiviikkoa jokaiselle :)

It's just another lonely Sunday .

Niinhän se sisäinen herätyskello tekee kepposet, kun sen ei pitäisi. Tänään piti olla päivä, jolloin nukutaan viikon yöunet pois ja heräillään keskipäivän auringonpaisteeseen reilusti yli klo 12. Kuinka kävikään? Puoli kahdeksan jälkeen alkoi uni tympimään pahemman kerran ja kahdeksan jälkeen oli pakko luovuttaa tämän päivän alulle. Jotta sain kummallisen energian käytettyä hyödyksi niin puoli yhdeksän aikaan imuroisin jo koko rapun asukkaiden mieliksi, pyyhin pölyt, vein matot ja petivaatteet ulos tuulettumaan, kiilotin vessan kaakeleita ja järjestin vaatekaapin uuteen uskoon. Ja mikä parasta; rokki soi kuitenkin suhteellisen kovaa kaiken tämän aikana.

Oikeastaan on aika ihanaa tällähetkellä istuskella omalla kotisohvalla pitkästä aikaa ilman mitään kiirettä ja ''huolia huomisesta''. Olen niitä ihmisiä, jotka tykkää elää arkea paineen alla, kalenteri piukassa ja aivotyö +10 käynnissä miettien koko aika mitä pitää muistaa ja tehdä. Silloin vapaapäivät tuntuvat todella arvokkailta ja niistä nauttii oikeasti rentoutuen; tänään en aio tehdä muutakuin paperi hommat valmiiksi & käydä nauttimassa ulkoilmasta!

ihanaa sunnuntaita kaikille ja tsemppiä huomenna alkavaan arkeen :)

Vain treenaamalla paremmin kuin muut, voit olla parempi kuin muut

Elämässä on aika kornilta kuulostavia asioita. Olen tässä jo kuukauden päivät hokenut itselleni, että meikäläistä puhutellaan nykyään urheilijana. Ja se kuulostaa vieläkin jotenkin kummalliselta, mutta ei ollenkaan huonolta. Alan pikkuhiljaa käsittämään, että kyseinen määrite saattaakin sopia mulle ihan hyvin. Vaikka alussa kaiken tämän kanssa kuitenkin ollaan. Tänään treenien jälkeen istuin parvekkeellani reilu puoli tuntia teekuppi kädessä pohtien asioita. Varsinkin tätä blogia, kun tänne ei ole tullu kirjoitettua aikoihin. Mietin, että mitäpä kerrottavaa mulla oikeastaan on, kun päivät menee tasaisen rutiinin parissa ja arjen pyörittämisessä, sekä viikonloput kisoissa / ajoissa. Ketäpä kiinnostaa kuulla juttuja päivistäni? Mutta sittenhän mä vasta hoksasin, että mulla on hirveästi sanottavaa. Esimerkiksi sen, että elän unelmaani.

Mulla on tänään ollut vapaapäivä. Se tarkoitti sitä, että ennen aamu seitsemää ponkasin pystyyn keittelemään puuroa ja kahdeksalta olin jo juoksupöksyt jalassa hirsisaunalla valmistautumassa aamun kehocuppiin, joka oikeasti oli todella raskas meikäläiselle. Mutta opettava, sillä psyykkisesti se oli melkoisen epämiellyttävää punnertaa monien silmien edessä ja syke 200 ''juosta'' kierrosta, jossa valitettavasti pääkoppa ei kestänyt ja askel muuttui kävelyksi. Treenien jälkeen sain olla niin kauan suihkussa kuin vain halusin. Keitin kahvia, söin, luin ruotsia, pesin pyykkiä.. Pitkästä aikaa kuuntelin musiikkia kaiken tohinan keskellä. Ja se oli aika uskomatonta, että muutama kaverikin tuli käymään kylässä. Parasta koko hommassa oli, että kello näytti 11 ja lajivalmennukseen oli vielä tunti aikaa.

Monet sukulaisistani ja tuttavistani ihmettelevät, että ''eikös tuo ole vähän turhan rankkaa''. Treenata, opiskella ja pyörittää huushollia. Mutta urheilijan elämähän on ihan henkimaailman juttuja. Kummasti sitä jaksaa kaikenlaista, kun pääkoppa on kunnossa. Ihminen on tottuvainen, rutiinit omaksutaan nopeasti ja niihin totutaan. Aamu kuuden herätykset arkisin ei juuri tunnu miltään, kun ne on opetellut viimeisen kuukauden aikana. Olen oppinut, kuinka paljon ruokavalio vaikuttaa treeniin ja kuinka paljon siihen pitääkin kiinnittää huomiota. Melkein voisin sanoa, että koko opintotuki menee jääkaapin täyttämiseen. Hankalinta on ehkä ollut oppia yhdistämään treenit ja lukio-opinnot niin, että kumpaankin jää sopivasti aikaa. Ja tietysti; nuori tarvitsee joskus myös vapaa-aikaa. Tärkeintä on ollutkin ehkä oppia hallitsemaan ajankäyttö järkevästi. Kun hoitaa hommansa täällä, on viikonloppuisin aikaa ystäville.

Viimeisen kuukauden aikana olen oppinut käsittämättömän paljon asioita itsestäni. Sen, että kaiken oman heikkoudeni keskellä mulla on hirveän suuri halu pärjätä omassa lajissani. Auton ja menestyksen kuvat silmissä ollaan vedetty melkein kaikki treenit läpi. Voittajat tekevät asioita, jotka häviäjistä tuntuvat epämiellyttäviltä. Vaikka harjoitukset eivät olekkaan helppoja; niistä jää aina hyvä fiilis. Sellainen, että niissä jaksaa käydä ja tehdä aina parhaansa. Asiaan tietysti vaikuttaa paljon myös se, että meillä on upeat ja ammattitaitoiset fysiikkavalmentajat, mahtavaa porukka koko urheiluremmi ja me kaikki kannustamme toisiamme! (vaikka saankin kuulla siitä että olen turuuust). Tälläiset pienetkin asiat ovat uskomattoman suuria efektejä valmennuksessa. Yksin ei koskaan tarvitse lähteä lenkille, sillä aina on joku valmis lähtemään kirittäjäksi, uimaan, rullaluistelemaan, pyöräilemään.. Yhdessä pitäen hauskaa & samalla treenaten on äärettömän hyvä paketti valmennuksessa. Treeniä meikäläinenkin tarvitsee huomattavasti enemmän.

Jos haluaa saavuttaa mestaruuden, se vaatii vuosia.
5h/vko treenaamista kesän ajan, kestää 76v
10h/vko treenaamista ympäri vuoden, kestää 19v
15h/vko treenaamista ympäri vuoden, kestää 13v

ja mulla ei ole edes 13v aikaa saavuttaa unelmaani.

Kummalliselta se kuulostaa, mutta teen tämän kaiken vain autourheilun vuoksi. Tai pikemminkin itseni vuoksi. Jotta jonakin päivänä meikäläinenkin saisi räjäytettyä pankin suuressa autourheilumaailmassa. Jotta unelmani suurin päämäärä toteutuisi. Tai voiko sitä enää pelkästään unelmaksi sanoa? Sehän alkaa olemaan enemmänkin tavoitetta. Pitää kuitenkin muistaa, että liian korkeita tavotteita ei saa asettaa vielä tässä vaiheessa. Se homma kusasee omaan nilkkaan ja tuntee itsensä alisuoriutujaksi, sen oppisin kantapään kautta. Järkevät & saavutettavat tavoitteet ja niissä onnistuminen todistaa itsellesi, että pystyt harjoittelemalla parempaan ja onnistumisestahan seuraa aina uskomaton fiilis. Vain asettamalla tavotteita, voit niitä saavuttaa. Tuskinpa ensi cooperin testissä juoksen 3000m, mutta muutaman sadan metrin saan varmasti lisättyä aikaisempaan tulokseeni. Keväällä 3000m, eikö? Lauantain kisoissa en varmaankaan löydä itseäni kultasen pokaalin korokkeelta, mutta muutaman sekunnin voin nipistää ajasta, jonka jään voittajalle. Voitan itseni, kun jätän niistä karkeloista sen hysteerisen jännittämisen kotiin.

Tietenkään kaikki ei ole ruusuilla tanssimista ja meikäläinenkin on joutunut luopumaan monista asioista. Vaikka kuinka saa kokea täällä uskomattomia juttuja, kaipaan tietysti paljon asioita myös kotipuolessa. Kuten tyttöjen iltoja, hetkiä jolloin naurua ei saa millään loppumaan, äidin tekemää ruokaa, omaa perhettäni, viikonlopun muistorikkaita rientoja, lukio tunnilla lappujen liimaamista toisten selkään, lukiossa kavereitten kanssa hoettua ''tsiisus mitä paskaa, tajusiks sä?'', säbä joukkuetta sekä kaikkia yli-ihania ihmisiä. Kyllä mä voin käsi sydämellä sanoa, että niitäkin asioita kaipaa. Asiat muuttuvat ja niiden kanssa opitaan elää. Ja mikä parasta; muistot säilyy aina .

yksi pikku juttu netistä

Mä olen pitänyt tässä jonkin aikaa matalaa profiilia netin puolella, sillä meikäläistä on aikalailla alkanut ärsyttämään ihmisten horjumaton uskonto nettiin ja netin saloihin. Kaikki mikä tapahtuu netissä, etenkin facebookissa, on absoluuttista totuutta eikä esimerkiksi kenenkään mielipiteillä tunnu enää olevan väliä. Jos facessa lukee jotain - se on siis totta. Seurustelusuhteet, tilapäivitysten mietteet, muistiinpanot ja kuvat kertovat kaiken. Miksi siis kysyä keneltäkään oikeaa totuutta?
Meikäläinen voi nostaa tassunsa ilmaan taas tämänkin asian suhteen. Mulle kun netti taitaa olla yleisen vitsin alainen paikka, facebookin tilapäivityksistä puolet paskaa ja muistiinpanot huumorilla varustettuja. Ja sitten ne kaikki uskovaiset todelliset FB käyttäjät  nielevät tekstin pureskelematta ja asettavat mielipiteensä vain näiden pohjalta. Negatiiviset palautteet, kommentit.. Ne vain satelevat suoraan sanottuna luokseni :-) Tämän kaiken sonnan keskeltä olen pohtinut pitkälti, että kannattaako sitä enää pitää blogia tai olla kaikkien kaveri facebookissa? Täällä netissä anonyyminä kun porukka on yhtä kultaista ritaria kommenttien takana, saisivat mahdollisuuden tulla vaikka suoraan luokseni kertomaan mielipiteensä, jotta ei tarvitsisi vaivautumaan lukemaan meikäläisen -niin-sairaan-ylimielisiä-juttuja-, vaan mä voisin niitä mielelläni kertoa ihan kahvin & pullan rinnalla. Kyllä mä lupaan tarjota ne kahvit opiskelijakukkarostani.

Täällä netissä kun voi olla ihan oma itsensä kertomatta nimeään, on kiva mollata toisia. Eikö? Mä nostan niille hattua jotka tekevät sen julkisesti, todellisessa elämässä

Laura

viimisiä päiviä.

Nää on niitä päiviä, joita kuuluu elää kuin viimistä. Sillä eilinen kiukku on laantunut ja heräsin aamulla yhtenä hymynä. Ehkä asiaan kuului myös se, että heräsin kun sain tekstiviestin, mutta heräsinpä kuitenkin onnellisena. Ja niin jatkan tätäkin päivää; hymyillen. Sain nukkua kuitenkin pitkään ilman minkäänlaista kiirettä. Se jos joku tekee hyvää, kun on tottunut muuten heräilemään kukonlaulun aikaan.
Onneksi olen osannut nauttia näistä viimisistä päivistä kotopuolella, vaikka kiireitä on ollut. Tuntuu vähän surkeelta, etten kaikkia kavereita en ole kerennyt moikkaamaan, mutta onneksi muutto ei ole mikään maailmanloppu; tulenhan mä viikonloppuisin takas. Ja jollen tuu, niin kulkee ne junat sinnekkin suuntaan. Muutama hassu vuos ei kaada yhtäkään ystävyyttä mielestäni. Yhtä paljon mä kaikista välitän ja aion pitää jutuistani kiinni! =)

Meikäläisen kesä 2011 ei oo lopussa, mutta loppusuoralla. Huomisesta alkaen alkaa loppuviikon kiire jyväskylän ralleissa. Mettäreissut ja soranlento ei valitettavasti kuulu rallisuunnitelmiin, vaan löydän itseni paviljongista (toivottavasti) fiksun näkösenä.
Sinne päin suuntaavat ihmiset saattekin ottaa yhteyttä ja tulla morjestelemaan Driver Academyn teltoille! Kunnes kotiin taas tältä reissulta selviydytään, lähdetään kemoraan tasoittamaan tilejä rata-sm kisojen suunnassa. Siellä ollaan iskussa ja pistetään äijät mataliksi. Ja kun sieltä päästään kotiin; on mun kotini jo jämsänkoskella.

nautitaan vielä viimisistä kesän rippeistä; tänään marika ja hyvää ruokaa mulla ohjelmassa!

And a part of me will stay here, you can keep it forever, dear .

Sunnuntaita ja vähän kuvia meikäläisen vihdoin leikatusta ja värjätystä kesätukasta!
Eilinen ilta vietettiin hyvien ystävien kera ajellen autoilla, popittaen, vitsaillen ja etenkin; seurasta nauttien ja nauraen!  Koko illan nautin joka hetkestä ja varsinkin naurusta, joka lähti oikein sydämen pohjasta. Kiitos kaikille!

Tämä päivä on sisältänyt enemmän ja vähemmän tulevaisuuteen liittyviä asioita, vielä kun kaikki palaset menisi niinkuin elokuvissa ja loksahtelisi paikoilleen, ei olisi huolen häivää. Eli peukut pystyssä seuraavat 3-5v, eikö vain. Haaveilla saa, mutta pitää mielessä kuitenkin tosiasiat. Silloin ei tiputa kovaa ja korkealta.

Seuraavaksi hakemaan sohvaa ja pakkaamaan auto, huomenna lähtö kohti jämsää!

vähän itkin kai, kun pakkailin

Eilen oli varmaan meikäläisellä niitä päiviä, jotka toiset ovat viettäneet kesäkuun alussa. Mä kävin leikkauttamassa kesätukan (se siitä kasvatusprojektista) ja illalla oltiin vielä uimassa, niin että talviturkkikin tuli heitettyä!

Päätin eilen illalla, että tämä lauantai pyhitetään pelkästään asioiden hoitamiseen: tekemättömät ja tehtävät asiat tulee olla hoidettuna iltaan mennessä, jotta aikaa jäisi vielä ystävien seurasta nauttimiseen ja etenkin; stressaamattomaan minätilaan.
Muutto alkaa meinaa painamaan myös meikäläisen makuhermoja fyysisesti. Viikon pääsärky ja huippaus taitavat olla merkki siitä, että asiat kannattaa hoitaa aikanaan ja jättää se stressaaminen kokonaan pois elämästä. Koko heinäkuu on ollut eräänlaista jossittelua ja jaarittelua, ''pitäis pitäis ja pitäis'' hokemista - mutta silti ilman minkäänlaista saavuttamista.
Sen vuoksi aika napata itseään niskasta kiinni ja kuluttaa tämän päivän tunnit hyödyllisesti.

Karkeella kielenkäytöllä sanottuna; istun muuttohelvetin keskellä. Ympärilläni on lipastoja ja laatikoita jotka ammottavat tyhjyydellään ja keskellä lattiaa on muovilaatikoita, roskapusseja ja jätesäkkejä. Hyllyllä olleet valokuvat ja pokaalit ovat päässeet muuttokuormaan menevään laatikkoon, kun taas ylimääräset levyt ja rojut lojuvat tänne kotiin jäävien tavaroiden joukossa. Olo alkaa olemaan aika turhautunut raijaamisen kanssa, mutta supertyytyväinen silti siihen, että maanantaina tehään vimppa muuttokuorma kuljetus keskisuomeen ja sitten saa reissata huoletta seuraavat pari viikkoa ennen koulun alkua!

Kun ensimmäinen muuttokuorma oli tehty, jäi jännityksenikin sen kuorman mukana jämsänkoskelle odottamaan tuloani. Kun saa itse sisustaa, ostella, järjestellä ja siivota sitä omaa tulevaa kotia, sitä innostuu yhä enemmän! Mä olen kertakaikkisesti korviani myöten rakastunut asuntooni, vaikka vähän tapetti jostain seinästä repsottikin ja keittiön apupöydälle oli pinttynyt likaa entisen asustelijan toimesta. Mitä sitten? Ne ovat kaikki neliöt omilla elementeillään meikäläisen kotia :-)

'' Paras lääke turhaan ahdistukseen on nauttia hetkestä. Pyri olemaan onnellinen siitä, mitä sinulla on juuri nyt, äläkä haikaile puuttuvan perään. Todennäköisesti et jää yhtään mistään paitsi. Päinvastoin. ''

Että näillä mennään, omalla tavallaan intoa piukassa, mutta välillä hymy hyytyy kun joutuu jättämään sydänkäpysensä 300km päähän, mutta onneksi viikonloppuisin pääsee tulemaan tänne kattomaan että mestat on kunnossa! Nyt jatkamaan hommia, jotta illalla olisi mahdollisuus vielä hetken nauttia näiden kylien menomestoista. Hauskaa lauantaita!

varma tapa saada jotain tanakkaa jalkojen väliin? - ostaa moottoripyörä

En osaa nyt yhtään sanoa, että onko seura tehnyt kaltaisekseen vai kesä tehnyt kepposet, mutta meikäläisen moottoripyörä kuume alkaa olemaan sen verran lämpöstä, että perhoset lentelee vatsan pohjassa pelkästä vauhdin hurmasta ja ajatuksista siitä kaikesta. Onneksi mulla on sentään oma vauhtihirmuni (tunnetaan paremmin nimellä MBK), joka on uskollisesti kuljettanut meikäläistä paikasta toiseen pienin kustannuksin ja kuitenkin sellaisella nopeudella, että törttöilevien kuljettajien ohi ollaan päästy.

Aamulla herätessäni päätin skarpata kerrankin ja aloitinkin päivän aamulenkillä. Tekee ihmeellisen hyvää saada jalat liikkeelle heti aamusta ja terävän startin päivään. Sen jälkeen lähdinkin naapuriin laittamaan kynnet kuosiin, koska muutama irtosi tossa muutama päivä takaperin. Kun kynnet oli laitettu, oli hyvä lähteä epävirallisiin töihin; tehdastallille siivoilemaan ja puunaamaan paikat kuntoon, jotta saadaan pomo pidettyä tyytyväisenä, sekun meinaa lomailee mökillä ja nauttii keleistä. Paikat hinkattuana päätin jatkaa toiminnallista päivää. Tulin kotiin ja vahailin golffia aikani kuluksi ja nyt mulla sattuu sormenpäät ihan tosissaan, kun raivolla hinkkasin mustia viiruja valkosen auton kyljestä ja vahasin sen edustuskuntoon! Mutta nyt hän taas kiiltää huomisia koitoksia varten, kun lehtitoimittaja tulee tekemään juttua.

Hommien jälkeen aattelin, että nyt tarvitaan todellista tyttöseuraa. Lähdin siis takaisin kohti turkua, Saaran luokse kaffelle ja patongille :-) Sillä oli yli-ihana kotoisa yksiö keskustassa, lähellä kaikkea ja ''mutkattomasti'' siitä pääsee kulkemaan melkeen joka suuntaan! Oikein kateus iski, onneksi pääsee itekki sisustelemaan ja laittamaan omaa asuntoa. Jännää! Me todettiin melkein yhteen ääneen, että kaikki on ikeasta ja ikeassa on halpaa. Heh!

Saaran jälkeen vielä moikkaa Nikoa, Marekkia ja Karkkia pikaisesti ja nyt olen taas ollu jo jonkin aikaa kotona, nauttien rauhasta ja miettien kaikkea ympäripyöreetä. Normi ja kiva päivä!

Tärkeintä elämässä ei ole se, että näemme sen mitä on jossakin kaukana, vaan se, että teemme sen mikä on suoraan edessä.

Klo 2:35. Mä olen stressannut ihan hirveesti viime aikoina. Olen viettänyt monia ''yöttömiä öitä'' vain yksin ajatusten kanssa ja ollut välillä jopa niin solmussa, ettei ongelmien ratkeaminen ole näyttänyt kovinkaan lupaavalta. Luojan kiitos mulla on vieressä monenmoisia ja super ihania ihmisiä!

Päätin kesätöiden päätyttyä heittää kalenterin vesilinnuille ja nauttia kesästä, niin kuin kunnon lomalainen tekee täyttääkseen reppunsa uudella energialla ja reippaudella syksyn uurastuksia varten. Meikäläisen reppu alkaa varmaan olemaan aika täynnä motivaatiota, mutta todellisuudentaju tulevaisuudesta alkaa iskemään takaraivoon sellaisella voimalla, että energia varastot saadaan pian tyhjäksi tätä vauhtia. Ehkä olisi jo aika skarpata ja jättää murheet miettimättä; mutta miten ihmeessä saisin vietettyä päivän ilman tulevaisuuden suunnitelmia ja sitä ylimääräistä hössötystä?

Meinaa sitä jos tässä eniten tarvitaan. Hetki ajatuksille lepoa, eikä huolta huomisesta. Elokuun 10 päivä alkaa muuten varjostamaan todella ikävin tuntein. Eniten mitä pelkään on suunnaton yksinäisyys. Mä en yhtään epäile sitä, ettenkö olevinaan saisi uusia ystäviä tai koulukavereita, mutta valitettavasti mä joudun jättämään kotikylille jotain kovin arvokasta, minkä pelkään menettäväni. Sillä niinhän välimatka ja aika tekee kepposet meille kaikille; se ajaa erilleen. Ja mites sitten tehdään kun viikonloppuisin ei kukaan olekkaan odottamassa meikäläistä rientoihin?

En mä varsinaisesti pelkää tulevia koitoksia, sillä niinhän se on, että sinne lähdetään toteuttamaan ja jahtaamaan omia unelmia. Ja töitä riittää tehtäväksi ja niistä pitääkin suoriutua kunnialla. Jokainen tuleva päivä ei varmasti ole ruusuilla tanssimista, mutta jos joskus halutaan olla mestareita niin silloin on käveltävä vaikka tuli hiilten yli. Koska mä olen päättänyt repiä nahkani alta selkärangan esiin ja päättäväni koulun 3v päästä kunnialla, ei yksinäisyys tai mikään saa kaataa minua. Tai ainakin toivon niin.

Eli tänä syksynä otetaan todella isoja harppauksia kohti itsenäisyyttä ja unelmaa. Niihin harppauksiin ollaan valmistauduttu, välillä hammasta purren ja itkien, välillä ilonkiljahdusten kanssa hypellen. Ja niin sen kai kuulukin olla. Ei minun vielä tarvitse tietää kaikkea, mitä tapahtuu 5v tai 10v kuluttua. Aika näyttää ja omat päätökset vievät elämää eteenpäin.
Nyt nostetaankin purjeet mahdollisemman korkeelle ja aletaan valmistautumaan ihan tosissaan.
kunhan te kaikki ihanat ystävät lupaatte venata mua täällä ? ♥

HBD for me! sweet seventeen

kesäloman puoliväli. missä vaiheessa se kesäkuu meni näin ohi?

Meikäläisen paraskesä 2011 ei välttämättä ottanutkaan niin paljon ilmaa siipiensä alle, kun oli tarkotus. Sillä muutama päivä takaperin iski takaraivoon ja kovaa; että kesäloma alkaa mun osalta olla lusittu ja arki palaa jo muutaman viikon päästä takaisin. Ja mitä mä oon tehnyt koko ajan? Töitä enimmäkseen ja muuten nauttinut kavereiden seurasta. Ei näissäkään asioissa ole mitään valitettamista, vaan ehkä toukokuussa asetin riman tälle kesälle ihan liian korkealle. Meikäläinen meinaa haaveili kaikennäkösistä yllätys road tripeistä ja yön hillumisista, rahan palamisesta ja seikkailuista.

Jokatapauksessa, tämäkin kesä on sisältänyt paljon asioita, joista en edes osannut haaveilla. Oli ehkä ihan hyvä kesäkuussa pudota pilvilinnoista takaisin maanpinnalle. Mä olen meinaa ainakin huomannut itessäni piirteen, että kun aina vaan haaveilee ''paremmasta'' tai jostain suuremasta, sulkee silmänsä kaikelta arvokkaalta, mitä juuri nyt on käsissään tai ympärillään. Tietysti meillä jokaisella pitää olla jotain minkä vuoksi tehdä työtä ja mikä antaa vähän potkua perseelle, mutta suurin arvokkuus elämään saattaakin olla ihan jaloissa pyörimässä. Sen vuoksi mä päätin viime yönä skriivata haaveet ja unelmat siihen järjestykseen, miten ne on helpoiten saavutettavissa ja joista haaveillessa pystyn samalla nauttimaan nykyhetkestä!

Tulipahan taas todettua, että mun elämässä on paljon kaikkea hienoa!

Jottei tämä päivä mene löysäilyn puolelle, on aika pistää tilttaava facebook kiinni ja lähteä jatkamaan tätä super kivasti alkanutta synttäripäivää. tj 365 ja sitten räjähtää ihan totaalisesti meikäläisen elämä!

muistatko miltä tuntuu juopua kesäyönä, hölmöstä rakkaudesta?

Mä otin kerranki omista ja naapurin neuvoista vaaria ja tein fiiliksen pohjalta kaikkea, mikä sillä hetkellä ja siinä tilanteessa tuntui oikealta. Ja tässä sitä ollaan, että voisin mennä allekirjoittamaan, että meikäläinen on viettäny kesän 2011 parhaimman viikonlopun ikinä. Juhannus viikonloppu ystävin, tapahtumin ja unohtumattomin muistoin jäi pelkästään sydämeen ja hymynä huulille (unohtamatta miljoonia hyttysenpuremia jotka tiedostan täyspäiväsellä raapimisen tarveella). Onnellisesti latautuneet patterit käytetään vielä ensviikolla, kun ollaan vimppa viikko töissä. Sen jälkeen jatketaan hyväksi todettua tapaa viettää kesää - haalitaan lisää supereita muistoja ja pidetään tosi ystävät rinnalla; niin että elokuussa tietää tänne jäävän meikäläistä kaipaamaan joku muukin kuin äiti ja että tänne palataan aina kuin mahdollista.

jos asteikolla 1-100 pitäisi kertoa omasta onnellisuudestaan, niin mulla paukkuu sataset kyllä rutkasti yli. Huomenna pääsee taas ratin taakse ottamaan kisaa Markun kanssa, en malta odottaa! =)

hyvää kesää!

Mä taisin tänään havahtua ihan tosissaan yhteen seikkaperäiseen asiaan, joka valitettavan paljon liittyy kesään. Sen, että mun ajatukset pyörii pelkästään elokuun alussa ja sen, etten vieläkään ole saanu raivattua kalenteriin tilaa ''omalle lomalle'' vaan tähän astinen kesä on eletty vain ns. seuraavassa viikossa tai viikonlopussa. Vielä olen nauttinut kaikesta täydellä sydämellä, mutta pitänee muistuttaa itseään ettei polta heti kroppaa loppuun. Elokuussa kun pitäisi olla todellisen skarppina koitoksiin.

Olen aina rakastanut kesää juuri siksi, että silloin on saanut vetää täydellä tunteella välittämättä kellonajasta tai paikasta. Jotta rakkaus ei kuitenkaan sammuisi tässä iässä, on hyvä aloittaa elämäntapamuutos vaikka tästä hetkestä alkaen; jätetään se kalenteri kotiin ja vedetään hanat kaakossa niin, miten sydän sanoo. Sillä nyt jos joskus on aika tarttua hetkiin ja muistella vasta ylhäisessä yksinäisyydessä parasta kesää vuonna 2011. Tänä kesänä meinaa tulee nauttia jokaisesta ystävästä, järjettömistä ideoista keskiyöllä ja ennenkaikkea kaikesta rakkaudesta (liittyi se sitten autoihin tai ihmisiin)

Sitä parasta kesää haetaan tänä vuonna tarttumalla hetkiin vain sydämen ja fiiliksen pohjilta .

Se on niin helppoa omaksua ne pahat tavat ja niin vaikea löytää ne hyvät sanat.

Mulla on ollu kiireitä. Siksi en ole kerennyt kirjoittelemaan tänne blogiin taaskaan. Mun ajatukset on myös heittänyt melkoista hullun ympyrää, että en ole tiennyt pitäisikö tänne kirjoittaa maailman suuresta onnellisuudesta vai maailman suuresta surusta. Ehkä kuitenkin on parempi olla pikkaisen onnellinen kuin liian surullinen :-)

Meikäläinen on tässä viime aikoina meinaa enemmän tai vähemmän surkutellut itsensä ja muiden puolesta, mutta luojankiitos asioita joskus oppii kantapään kautta ja nostaa itsensä takaisin pinnalle. Se on hyväksi, koska monen hermo ei kestä ihmistä, joka aina jankuttaa omasta huonoudestaan. Pikkasen pitää kuitenkin olla nokka pystyssä, että pystyy asettamaan monien muiden kaltaistensa kanssa itsensä samalle lähtöviivalle. Kuten kilpailussakin; jos sinne lähetään sillä asenteella, että ''kattellaa ny.. emmä ainaskaa ekana oo..'' niin ei silloin kyllä tulosta saadaan. Jos lähtökohtana haetaan voittoa, kerätään pikkasen kiukkua jo varikolla ja lähetään hyväntapaisella raivolla irti viivalta, niin silloin kyllä saakin tulosta. Voi olla, että joku kerta tiputaan kovaa ja korkeelta, mutta seuraavalla kerralla on raivoa vähän enemmän. Pelti kolisee ja on fiilistä näinä kisapäivinä.

Ja niin mä aion myös jatkossa tehdä. Vanhojen heilojen kannustukset, kuten ''ei susta koskaan mitään tule'' on nyt jätetty taakse ja haudottu syvälle maahan. Sillä meikäläinen on päättäny nostaa purjeet (ja nokkansa) niin korkealle, ettei kenenkään paskantallaajan tarvitse tulla lannistamaan. Mä olen ihan tarpeeksi astellut jo muiden piirtämiä polkuja pitkiä.

Ja mä olen myös todella ylpeä tästä. Asenne muutos on lähtökohta, mistä lähetään kohti tulevaisutta. Elämässä ei saavuta juuri mitään, jollei motivaatio unelmiaan kohtaan ole täydessä veitsen terässä. Asenne muutosta suosittelen lämpimästi monelle muullekkin, kummasti sitä ihminen pystyy motivoituneena tehdä asioita - mistä ennen vain haaveili. Kuten päättäripäivänä; porukat korkkaili kuohuvaa kun mä vedin lenkkareita jalkaan ja lähdin juoksulenkille. Mallikelpoista? ;-)

Mallikelpoisuus jatkukoon - mä lähden suihkun kautta nukkumaan ja aamulla töihin. Ihanaa, että on kesä ja etenkin LOMA. super isot onnittelut kaikille ylioppilaille ja valmistuneille, nauttikaa - olette sen ansainnut!