Mun mielestä sunnuntaisista pitäisi tehdä jokaiselle sellainen lakisääteinen ''nothing to do''-päivä. Mikään ei rentouta yhtä paljon kun lauantai-iltana kotiin palatessa tieto siitä, ettei aamuksi tarvitse laittaa herätyskelloa soimaan ja kalenterissakaan ei lue kuin väkisin kirjoitettuja ehdotuksia. Miksi kukaan siis stressaantuisi näin kauniina päivänä?
Aamu lähti ilman herätyskelloa käyntiin silti yhdeksän aikaan, jolloin aamupalaksi nautin vadelmapuuroa ja hedelmiä mehun kera. Mulla oli jalat ihan tukkeessa tämän viikon treeneistä, joten päätin heittää ulkovaatteet niskaan ja houkuttelin ystävän mun kanssa selättämään Ruissalon luontopolkuja! Syyslehdet, psykiatrinen seura, lintutornin maisemat ja ihana ilma. Puoltoistatuntia saatiin selätettyä kuin huomaamatta ja mietittiin keinoja, miten täällä pääsisi rikastumaan. Paras ajatus tais olla se, että jokaiselle työpaikalle tarvitaan oma filosofi. Sitä palkanjuoksua ei voisi estää. ;-) Lenkin jälkeen väänsin meille makaroonilaatikkoa sillä perinteisellä äidin reseptillä, sillä tollanen kipakka ulkoilma pistää kyllä nälättämään. Ja ai että, kotisohva, makaroonilaatiko ja telkkarista joku hölmö leffa, niin päivään tulee taas sisältöä.
Ystävän lähdettyä keitin itselleni pannullisen kahvia ja uppouduin hetkeksi töiden pariin, suunnittelemaan lähinnä ensiviikon kuvioita, sillä mulla on ihan järkyttävä määrä duunia, koulua, treenejä sekä reissuja. Aina välillä mietin, että mikä mun asema tällä hetkellä taitaa olla? Periaatteessa opiskelija, koska suoritan samalla hiukan opintoja, toisaalta oon ihan palkkatyössä, mutta silti eniten aikaani vie tää rallihomma, johon kuuluu kaikki fysiikkatreenaus, yhteistyökumppaneiden keruu jne jne.. Sen asian tiimoilta puhun varmaan päivästäni enemmän puhelimessa kuin joku puhelinmyyjä ja sähköpostejakin lähtee siihen tahtiin, että tietokoneesta lähtee näppäimet irti. Tää ei vaan oo helppoa. Sain pidemmän tovin vietettyä tässä työpöydän ääressä ja jossain vaiheessa huomasin olevani niin aivojumissa, että isovanhempin kutsu iltakaffelle tohon naapuriin tuli enemmän kuin hyvään aikaan. Mukaan nappasin myös incar materiaalia, koska mun ihana isoäiti ja hänen ystävänsä joutuivat jonkin aikaan sitten mun kyytiini treenipätkällä (joo, ja siis ikää näillä friiduilla on abooout.. 60-70v? ;) ja fiilisteltiin tätä materiaalia meidän vanhusten kanssa kera kaffen ja jäätelön. Lueskeltiin samalla tota V&M:n perjantaina julkaistua juttua, jossa pääsin mukaan kysymys&haastattelu osion kohteeksi.
Ja tiettekö mitä? Tää oli musta ihan mahtava sunnuntai. Ei yhtäkään kiirettä, puhelua, stressiä, tai sellasta ärsyttävää huolehtimista ja säätämistä. Kelloa ei oo tarvinnu vilkuilla, oon saanu pitkästä aikaa päivän kun ei tartte edes yrittää näyttää miltään, villasukat & löhöasu on sallittu ja raikas ulkoilma on tuulettanu ajatuksia. Mulla on viime aikoina ollu kauheeta päänsärkyä ja niskahartia jumia, joten toivottavasti tän päivän venyttelyt ja tuuletukset jeesaa niihin. Ja ennenkaikkea kun nyt pääsin vielä purkaa ajatukset tähän blogitekstiin oikeen kynttilänvalossa. Näillä eväillä ensiviikkoon, joka alkaa aamulla kivasti hammaslääkärillä!
Tsemppiä syksyyn kaikille!
1. Kaikki täytyy tehä ite..
2. Kauden päätöskisa, Rantaralli 12.10. Varakartturi Mälkönen mukana. Luokkavoittajat!
3. Koko kauden SUPERDRIVER!!
4. Turun SM rallista luokkavoitto!
4. Kouvolan SM rallista luokkavoitto!
5. Joskus näin...
6. Hyrynsalmen maisemia. Mahtava reissu. Iso käsi mukanaolleille.
7. Joensuun SM. Eka nuottiralli, eka hyppy!
Lainataanko legendaarisen Mertarannan sanoja ja todetaan lyhyesti ja ytimekkäästi; ''Se on siinä!'' Rallikausi 2013 olis kisoja myöten taputeltuna valmiina, vaikka syksyen hämärtyessä jatketaan silti yhä harjoittelua niin nuotin- kuin ajamisenkin suhteen. Mutta ennenkun siirrytään tulevaan, otetaanpa hyvä asento, palataan ajassa taaksepäin ja mietitään, mitä kaikkea tulikaan tehtyä. Ja sanotaan nyt vielä sellasta, että ylläolevia kuvia ois about 100 lisää. Tossa nyt ensteks löydettyjä...
Kauteen 2013 lähdettiin valmistautumaan kehityskelpoisin asentein; tavoitteita oli kahdessa SM-arvoisessa sarjassa, RSJM v1600 luokassa ja yleisen SM:n yhteydessä ajettavassa Suomicup luokassa, jossa kilpailtiin myös v1600-autojen kesken, mutta pääsimme ajamaan nuotista. Heti tammukuusta otimme tiukat setit Lapin leveyksillä, sillä olimme ajoleirillä, nuotittamassa tunturirallia, sekä ajoimme myös valmennuksen puitteissa paljon keski-suomessa. Koko alkuvuosi tammi-maaliskuuhun kului enemmänkin reissukassia kantaen, sillä talvikauden kisat veivät mennessään ja kisoja ennen pyrittiin myös treenaamaan.
Kisailun lisäksi jännitystä elämään toi ehdottomasti se, että meikäläinen pyrki saavuttamaan tänä vuonna myös opinnot loppuun, ja kirjoitussalissa viihdyttiin niin keväällä, kuin syksyllä. Kolmen kuukauden reissuputki ja paluu arkeen tuotti kovemman pudotuksen, kuin uskoinkaan. Mutta taas voinen katsahtaa olkani yli ja todeta, että kaikesta kummallisuudesta sitä ihminen voikaan selvitä. Kuten noista yo-kirjoituksista.
Nuotittamisen lisäksi ajoimme siis RSJM:n kisoja, jotka ajetaan pimeeseen, eli kilpailut eivät ole ennakkotutustuttavia Ne ovat tainneet olla tämän vuoden meikäläisen kulmakynnyksiä! Jotenkin pimeeseen ajaminen tuottaa vaan entistä suurempa tuskaa, kun nuottireissun jälkeen palaa junnuilemaan ja kartturin suusta ei tule kuin sillointällöin kannustavia kommentteja. Mä olen jotenkin tosi epävarma niissä kisoissa, ja siksi huomaan, että tykkään nuottikisoista enemmän. Siksi esim. ensivuonna asetan tavoitteeni ainoastaan nuotitettaviin kilpailuihin ja haluan panostaa sen kehittymiseen, koska se varmasti on hyväksi myös tulevaisuudessa. Ehkä mä olen vaan niin mukavuudenhalunen, että haluan tietää mihin mennään. ;-)
Kehityskaari on tänä vuonna ollut myös kieltämättä huima; v1600 golffin rajallisuudet on löydetty, olen oppinyt ymmärtämään oman ajoni tasokkuuksia ja analysoimaan omaa tekemistäni. Mä olen myös mielestäni alkanut enemmän havainnoimaan auton teknillisiä juttuja, enkä halua enää sanoa että ''mulle riittää että on neljä rengasta ja ratti''. Me ollaan tiimin kanssa kokeiltu monia eri juttuja tänä vuonna ja on ihan mahtavaa huomata, että mäkin alan ymmärtämään mitä autoltani haluan! Ja myös hieman havainnoimaan mahdollisia vikoja, vaikka välillä vaihdelaatikkoviat saadaankin korjattua kaatamalla bensoa tankkiin.. Mutta sanotaan nyt näin, että jonkinlainen perstuntuma on iskoistettu.
Ja tulihan niitä sieltä. Niitä voittoja. Vuoden aikana kitijärjestelmän mukaan 12 kisaa, joista 4 voittoa, 4 hopeasijaa, 2 pronssisijaa, yksi 4. sija, sekä 1. keskeytys teknillisiin murheisiin. Että eiköhän näillä meriiteillä voi olla ihan tyytyväinen :) Kauden lopputuloksissa olimme SC 6 luokan 2. sekä RSJM 6.
Tästä ylläolevan kuvan tilanteesta lähtien voinen sanota, että ajamisessa on ollut meininkiä. Black rocketissa taidettiin ajaa 5 erikoiskoetta, jossa jokasella pätkällä taisi olla jotain vastaavaa ajolinjaa. Entiedä mikä suonenveto noissa karkeloissa tuli, mutta kyllä maalissa oli hyvä fiilis. Taisi kartturikin sanoa, että ''Laura.. Sä aiheutat ne tilanteet!''.
Kaiken rallattelun lisäksi vuoteen on mahtunut mukaan paljon muutakin. Mut valittiin vuoden alusta kansainvälisen Turvassa Tiellä- tieliikennekampanjan keulahahmoksi, sekä työskentelin Norffin aikana organisaation hommissa. Mieletöntä vastuuta, näkyvyyttä sekä tapahtumia! TT-hommat jatkuu vielä tänävuonna 22.-24.11 Helsingin messuilla.
Mä yritän tiivistää, tiivistää ja tiivistää.. Mutta mun mielessä on niin paljon ajatuksia, väsymystä ja kaikkea etten tiedä mitä sanoa. Loppuun kai lyhyet kiitokset?
Ensinnäkin, mä en pystyisi näihin hommiin ilman mun tiimiä. Perheeni, kartturini Reeta, valmennuspoppoo. IRMA:n pojat, W-pisteen sankarit. Koko valmennusporukka valmentajista valmennettaviin. Armisen opit Keuruun leiriltä on vieny monen monta kertaa eteenpäin. Kaikkien kannustavat viestit kisojen jälkeen saa hymyn mun huulille. Ystävät, jotka jaksaa ymmärtää vaikkei lynkyttämään pääse joka viikonloppu. Facebookin tykkäilijät, jotka jaksatte aina kannustaa :) Kaikki TE, jotka luotatte muhun, ja saatte vaikeuksien aikaan myös mun itseluottamukseni palautettua. Teitä on niin monia, että teistä saisi yhden kokonaisen bloggauksen tehtyä! En vaan osaa näyttää mun kiitollisuutta tarpeeksi Teille kaikille!
Ja koska ura on tehty jatkettavaksi, siihenkin tarvitaan teitä kaikkia vielä jatkossa. Ensivuonna yritetään räjäyttää pankki, kokeillaan jotain uutta ja pyritään ottamaan seuraava askel.. tai paremminkin HARPPAUS eteenpäin!
Lisää luettavaa jokaiselle 18.10 (eli ens pe) julkaistavassa Vauhdin maailmassa. Hankkikaahan se :)
kiitos ja anteeksi,
RALLI-LATE
Mä haluun olla. Juonenkäänne, haastaja, kova akka. Sellanen, jonka periksiantamattomuus muistetaan vielä vuosien jälkeen. Itseni lisäksi haluan saada jengin uskomaan meikäläisen taitoihin. Yksinkertasesti; mä aina välillä muistan hyvin sen, mitkä asiat herättää mussa mielettömiä fiiliksiä ja tahdonvoimaa. Niistä pitää pitää kiinni.
Ihmiset ovat katoava luonnonvara. Niin myös heidän voimat. Vuosi 2013 ei ole lopuillaan, vielä, mutta sanottakoon jo tässä vaiheessa, että voimavarat ovat olleet lopussa, mutta taas täynnä virtaa. Olen vuoden aikana joutunut usein pohtimaan, kuinka paljon asioita haluan saavuttaa ja kuinka paljon olen valmis tekemään niiden eteen. Vasta lähiviikkoina olen vihdoin ymmärtänyt sen voimantahdon määrän ja aseittanut haasteet ja tavoitteet uusiksi. Nyt vauhti on taas se, mikä aikaisempina vuosina. Tällä panostuksella syntyy uusi mestari.
Itseluottamuksen ja kusipäisyyden raja on veteenpiirretty, jonka haasteen aion ottaa vastaan. Saadakseni luottamuksen muulta jengiltä, mun pitää myös itse ymmärtää omat vahvuuteni. Peilin edessä seisoessa pitää kehua ja potkia itteään eteenpäi. Se on neuvo, jonka voin tarjota teille jokaiselle. Kuka pystyy seisomaan hetken peilikuvansa edessä, hymyillä ja lopuksi sanoa, ''mä oon niin hyvä''? Tuskin moni, ilman pilkallista naurua ja päästä kaikuvaa epäuskon ääniä. Peittäkää ne äänet, luottakaa itseenne. Ei se Cheek turhaan maailman kartalta laula, että vihaajat vihaa. Miksi suotta antaa kunniaa heille, kun itsestään voi löytää uskomattomia voimanpesäkkeitä vain hieman itsetuntoaan potkimalla?
Enkä mäkään ole mikään absoluuttinen onnistuja. Mä olen tänävuonna ottanut konkreettisesti niin monessa asiassa turpaani, ettei menneiden vuosien epäonnetkaan riitä yhteenlaskettuina samoihin summiin. Asenne pitää löytää itsestään. Saanhan mäkin itkeä telkkaria katsoessani, jos haluan. Mut itkun näyttäminen ei aina kerro pelkästään heikkoudesta; se saattaa kertoa myös asian tärkeydestä.
Mun haaste on se, että mä nostan itseni urheilijaksi. Fysiikka, ajatusmaailma ja yhteistyökumppanit ovat seuraava haasteeni. Kaikki avustus tuohon jälkimmäiseen viitteeseen on tervetulleita. Nyt ois meinaa mainostajana sellanen asennepommi, että oksat pois. Kirjoittajana tuleva maailmanmestari.
