Harjoittelemalla paremmin kuin muut, voit olla parempi kuin muut

Terkkuja Sokos Hotel Vaakunasta täältä Hämeenlinnasta! Reissun päällä taas ollaan ja tässä kun on hetki aikaa, päätin hiukan avartaa päivän ajatuksiani myös teille. Eli puhelimen välityksellä bloggaan tämän.
Ollaan siis syksyn ekalla ajoleirillä ja takana on yli 170km nuottia! Aikaa meni, vettä satoi ja käytiin me siin syömässäkin hyvin. Me tehtiin Reetan kanssa nuotitus kilpailunuotin tyylisesti, ajettiin siis kahdestaan ja pätkä kerrallaan ja sit perään tarkistettiin. Nuottia on tullut aika monta sataa kilometriä treenattua, joten luotin kykyihini ja käytin kokonaan opittua nuottiskaalaa hyväksi. Rohkeus katsoutui eduksini ja oon kyllä tyytyväinen päivän suoritukseen. Tällä jatketaan!
Nyt vielä perus päiväkirjan täyttöä ja sitten porukalla syömään. Pitkät yöunet, aamulla lenkki ja huomenna ajetaan todella haastavissa olosuhteissa koko päivän! Kyllä taas on kivaa :)

don't you worry child

Olen aina sanonut olevani niitä ihmisiä, jotka tykkäävät elää ''pienen paineen alla'' ja kalenteri on kutakuinkin aina buukattu täyteen, mutta viime päivinä en välttämättä menisi täysin prosentein alleviivaamaan kyseistä lausetta. Niinkuin sanottu, elämä on ollut viime aikoina kohtuu hektistä kaikinpuolin. Elämääni on mahtunut niin monia tunnetiloja, suuresta suruun vatsaan koskevaan nauruun, sekä huolta ja iloa hieman muidenkin elämästä. Olen kokenut pärjääväni hyvin omillani, mutta kuluneina päivinä on tullut enemmän takerrettua myös ystävien ja vanhempien apuun, sillä pelkästään sekin on jo riittänyt, että saa kertoa tunteistaan ja puhua. Aloittaa jutustelu turhanpäiväisestä ja siirtää se sana kerrallaan hiukan syvällisempiin mietteisiin. Tieto siitä, että joku jaksaa kuunnella omia ajatuksia, pudottaa puolet painosta meikäläisen kapeilta harteilta. Kiitos siitä, rakkaat ystävät ja läheiset.

Tässä on viime aikoina kannettu todellista huolta omista ystävistäni, kamppailtu hieman oman terveyden edistämiseksi, lusittu koeviikkoa, pyritty treenaamaan omaa kuntoa, ajettu viikonloput rallia ja tällä viikolla vielä muutettu uuteen kotiin, niin tekemistä on riittänyt. Ja riittää ehdottomasti vieläkin. Laskut on lähinnä maksamatta, kilpailuraportit lähettämättä ja loppuviikon reissuunkin pitäisi varmaan pestä inan lisää pyykkiä ja pakata kimpsut ja kampsut. Oli aivan mahdottoman ihanaa, että äiti kävi jeesaamassa tämän muutto projektin kanssa ja että löysin jämsäläisiä kavereita, jotka urheasti kantoivat huonekalut tänne ylimpään kerrokseen. Ilman teitä istuisin vieläkin vanhan kämpän lattialla itkua tihrustamassa. Ja vihdoin ja viimein, kämppä alkaa näyttämään juuri meikäläisen kodilta. Täällä on tälläistä ajatonta, huoletonta, jossain määrin tyylikästä ja pokaaleita ympäri kämppää. Sovin tänne kuin nenä päähän.

Ystäväpiirissäni on tapahtunut kaikennäköistä kummallista, jotkut ovat loistaneet hienosti vain poissaolollaan ja monen ystävän elämästä olen huomaamattani kantanut hieman huolta enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Pelottavaa, miten pientä ihmistä riepotellaan, millaisia tuskia toiset joutuu kokemaan ja miten toisista jaksetaan jauhaa ihmeellisiä tarinoita. Ja eritoten, miten kaveriporukkamme sisällä tapahtuu ristiriitaisia asioita. Miten huomaamattamme erkaannumme selvästi toisistamme ja miten toisten teot erkaannuttaa hyvää porukkaa. Kysyn vaan, että miksi muutaman pitää leikkiä muiden tunteilla, yrittää seistä lämpimien ajatusten välillä ja pyörittää ihmisiä pikkurilliensä ympärille. En ymmärrä, en jaksa ymmärtää enkä välttämättä halua. Pesen mielummin käteni pois likaisesta sopasta ja ihmettelen itsekseni asioita sivusta. Toivon vain, ettei hyvä porukka pilaannu hetken mielijohteiden vuoksi. Näistä erilaisista ajatuksista on viime aikoina koostunut päiväni. Samalla lusin koeviikkoa, pyrin antamaan täyden panostuksen urheiluun ja hoidan töitäni. Taidan antaa ajatusten jäädä tänne blogiin, jatkan hommien ahertamista ja kyllä, valmistaudun loppuviikon aherrukseen ja teen viikonloppuna jotain extra rentouttavaa.

Kaikki mitä itse kaipaan, on supervoimat, muutama ystävällinen sana ja lämmin kainalo.

MAANANTAI

Maanantai luetaan yleensä viikon tylsinpiin päiviin, mutta itse olen koittanut kääntää ajatusmaailman senkin suhteen mullinmallin. Maanantai tarkoittaa aina uuden viikon aloitusta, uusien haasteiden kohtaamista, sekä ehdottomasti viikon parasta treeniä; pitkää, yhteistä pk-lenkkiä! Enkä myöskään mene kieltämään, etteikö tämän viikon lenkki olisi maistunut ehdottomasti hyvälle, sillä nautittiin palaset kakkua meidän uuden Suomenmestarin kunniaksi. Näillä eväillä jaksaa myös tämänkin viikon, joka tulee olemaan työntäyteinen & raskas kaikinpuolin.

ihanaa kuulua urheiluvalmennukseen!

ENERGIAPIIKKI

Vaikka on kaikkea uskomatonta viimeisen vuorokauden aikana tapahtunut, ei meikäläinen silti väsähtänyt peiton alle, vaan paremminkin sain ihmeellisen energiapiikin ja päätin käyttää sen hyödykseni, sillä näinä päivinä ei hymyä saa alas edes ulkona velloava vesikeli - paremminkin se antaa lisää potkua tehdä tekemättömät asiat valmiiksi sisätiloissa!

Putsattu, kliinattu, järjestetty ja treenattu. Tänään on kolme kertaa pyykkikone pyörinyt ja vaatteita kuivuu parhaillaan ympäri kämppää. Tiskit on tiskattu ja järjestetty uuteen järjestykseen. Imuroitu ja siivottu nykyisessä sekä uudessa asunnossa. Onko parempaa; omatoimisesti suoritettu vk-treeni hautausmaan rappusilla. Kerrottuna kymmenellä vedolla ja sykkeet taivaissa. Periksi en antanut, sillä päätin, että siitä kun selviin on aika palkita itsensä ja blogissa hiukan tuuletella. Keuruulla kävin morjestamassa 7kpl maailman suloisimpia nappisilmiä, joista jonkun kohtalo taitaa koitua uudeksi perheenjäseneksi. Mitä enemmän tunnen miehiä, sitä enemmän rakastan koiria. Sain vihdoin ja viimein kuukauden rästityöt suurinpiirtein siihen malliin, että loppuviikon voi keskittyä taas oleelliseen, eli nuotittamiseen & treenaamiseen. Vielä kun kisaraportin saisin väkerrettyä loppuun viime viikonlopusta, niin olo olisi kuin voittajalla. Unohtamatta huomiseen puheeseen vaativaa pohjasuunnitelmaa. Ainiin, silitin kaikki kauluspaitani ja asetin ne hienoon järjestykseen kaappiini. Huoh, mistä näitä energiapiikkejä tulee.

Tiedättekö mikä parasta? Näinä päivinä on mielestäni lupa palkita itsensä. Ottaen huomioon, ettei vielä ole edes puoliyö ja urakka on jo loppusuoralla. Lasillinen hyvää viiniä ruuan kanssa ja kilpailuraportti loppuun. Mä myönnän, että niin aion tehdä ja heitän jalatkin vielä pöydälle. Ja katon salkkarit, vaikkei ne meikäläistä juurikaan kiinnosta.

KAAMOSMASENNUKSEN KARKOITTAMISTA

Huokaus.. Ja siirrän kahvikuppini syrjään. Vaikka aamulla peiton alle olisin mielummin jäänyt, tiesin tarkalleen, mikä päivä tänään on. 10.9.-12, eli vuosi elämästäni rakastuneena. En välttämättä koskaan olisi uskonut, miten paljon elämässä ehtii tapahtumaan vuoden aikana, miten erinnäköisiä tunteita joutuu käsittelemään ja miten vuoden päästä samaan aikaan tämä hymypylly päättää jatkaa porskuttamista kahta kovemmin elämässään eteenpäin.
Syksy tuo usein tullessaan hieman pimeyttä arkeen ja kaamosmasennus iskee luultavasti jokaiseen pohjolan asukkiin. Syysflunssat tarttuu ihmisestä toiseen ja bakteerikanta on haltioissaan. Tummat silmänaluset ja vilunväreet ovat enemmänkin sääntö, kuin poikkeus kadulla kävelevissä ihmisissä. Se ei vaan vieläkään kuulemma näytä hyvältä talsia villasukissa ja tennareissa. Kaulan ympäri viisi kertaa kiepsautettu jättihuivi näyttää enemmän niskatuelta, kun lämmikkeeltä. Aamukahvi ei ole enää aamurutiini siinä missä hampaiden pesukin, vaan pikemminkin pakottava tarve saada startti päivälle. Oloasu kotona on vaihtunut shortseista ja topista surullisen kuuluisaan jumpsuittiin. Pakastimeen on säilötty metsän antimia, eli marjoja ja sieniä roppakaupalla, jotta talvellakin saa c-vitamiinia heti aamupuuron kanssa. Kesän aikana hankittu rusketus (lue: astetta ''tummempi'' päivitys) haihtuu samalla nopeudella kun lämpötila mittarissa. Soittolistat on aika putsata kesän hiteistä ja laittaa replaylle erinnäköiset huolettomat ja hempeät biisit sellaisilta artisteilta, joiden hyvä elämänasenne paistaa läpi biisien sanoista.
Jostain kumman syystä taidan silti rakastaa tätä vuodenaikaa ihan hirmuisesti.

Ostin kumisaappaat, vaihdoin asuntoa, ajelen eri autolla, asetin tavotteita. Syksy on kaikesta kurjuudesta huolimatta muutoksen aikaa. Joillain alkaa aina uusi vaihde elämässä, sillä syksyn aikana jatkuu/vaihtuu opinnot ja elämässä muutenkin asetetaan erinnäköisiä tavotteita. Hyvällä mielellä voi aloittaa paastoamisen joulukuun syömistä varten, tai asettaa tavoitteita ensi kesän kesäkuntoa ajatellen. Myös meikäläinen on liekeissään taas vaatteista, sillä syksyllä näyttää hyvältä, kun on syksyn väristä, rentoa vaatetta päällä. Kaulahuivit, pipot ja hanskat on aika kaivaa kesän ajaksi kätketyistä piiloista ja vetää uggsit jalkaansa. En tiedä parempaa kuin sen, että aamulla ei tarvitse murehtia hiusten laitosta, kun voi hyvällä omatunnolla peittää unikiehkurat uuden pipon alle. Motorsportissa kisakausi käy kuumana ja pian tietää pääsevänsä ajamaan pohjoiseen piikkirenkailla. Tallin nurkista kannattaa kaivaa ne takavetoliipparit ja rakentaa vehkeet kuntoon lumikelejä varten.


Mutta silti, jokavuotinen kaamosmasennus tuntuu iskevän itse kuhunkin, vaikka paljon positiivista riittää sanottavan. Ehkä jälleen palaan siihen, että asenne tähän kaikkeen on vastaus ratkaisuun. Miksi murehtia epävarmaa tulevaa, jos senkin voi kääntää voimavaraksi. Miten kenenkin tarina kirjoitetaan, miten tästä tulen jatkamaan. Miksi antaa kaamosmasennukselle ollenkaan tilaa tänävuonna, kun ei siitä ole ollut mitään hyötyä aikaisempinakaan vuotena. Käännetään kylmyys voimavaraksi ja jaetaan lämpöä lämpimillä ajatuksilla. Villasukat, kuppi kaakaota parhaan ystävän kanssa ja syksyn uudet juorut ovat elementtejä, joilla tästäkin syksystä selvitään. Tai sitten voi olla niinkuin minä ja täyttää kalenteri kaikella mahdollisella menolla, hakea kaiken muun urheilun lisäksi vielä uusi kuntosalikortti, ostaa hyvällä omatunnolla lisää treenivaatteita ja liimata jääkaapin oveen listaa tavotteista. Täyttää tänä vuonna ne tavoitteet, eli pakata kassini ja lähteä rapakon taakse oman kullan kainaloon stressiä pakoon. Uuden asuntoni luultavasti sisustan vain kynttilöillä, vilteillä ja koristetyynyillä. Teetän kesän aikana otetuista valokuvista kollaasin, jota katsellessa saa sitten D-vitamiinia suoraan valokuvista. Ja hei, mikä parasta. Kisakauden jälkeen varattiin liput ''äkkilähtöön'' parhaan kaverini kanssa. Muut luultavasti suuntaa kylmyyttä pakoon etelään, me taas päätettiin kunnon pohjolan flikkoina lähteä sitä itä-suomesta metsästämään Sami Hedbergin kanssa. Paikkaan, jonne toivottavasti tunnen joskus kuuluvani, vaikkei turkulaisuus ihan kokonaan tästä tytöstä koskaan tule katoamaan.


Uskokaa tai älkää, mutta meikäläisellä on hyvin vahva tunne siitä, että tästä syksystä selvitään.

Elämä ei ole odottamista, toivomista ja haaveilemista, se on tekemistä, olemista ja joksikin tulemista. -Mike Dooley

''mites baarissa
eikö mennytkään se kiinni yhdeltä
näitkö tuttuja, sitä yhtä
entä oliko vientiä

onnellisia oomme kai

ethän sä muita haikaile
seksi kulkee ja juttu joutuu
ethän muita vilkuile''

On ollut hieman hiljaista blogin puolella. Monesti olen yrittänyt saada kirjoitettua mietteitäni, kuitenkin hetken ''kynän pyörittelyn'' jälkeen olen pyyhkinyt epätoivoiset lauseet pois ruudusta ja sulkenut blogin. Paljon ajatuksia, joiden ulostuottaminen onkin hieman hankalampaa. Vihdoin ja viimein tässä ollaan kuitenkin siinä tilanteessa, että meikäläinen on itsekin perillä omista ajatuksistaan.

Köhköh. Sairaslomalla on aina aikaa istahtaa viltin alle ja kirjoittamaan blogia. Mikä parempaa, kun ikkunasta loistava myrsky, villasukat, lupa pukeutua jumpsuittiin, monta kuppia finrexiä sekä hiljaiset balladit taustalla. Oi kyllä, tiedän monta parempaakin asiaa, mutta yritän nyt vaan löytää tästäkin jotain positiivista sanottavaa. Ei nyt sattunu tämä syysflunssa mitenkään hyvään saumaan, sillä tällä viikolla pitäisi tehdä ihan kaikkea muuta, kuin istua kotona. Ehkä tästäkin pitää ottaa hyöty irti ja antautua koulukirjoille, yksinäisille syysilloille ja ottaa rennosti, jotta ensi viikonloppuna ollaan tikissä. Silloin ajetaan taas kilpaa.
Kaiken hullunmyllyn keskellä olen taas huomannut itsessäni hirveän motivoituneen ihmisen, joka päivästä toiseen olisi valmis tekemään asiat joka kerta hieman paremmin ja menestyksen nälkä on kasvanut syödessä. Ei riitä että tekee asiat hyvin, vaan ne pitää tehdä täysillä ja onnistuneesti. Niin, että voi itsekseen hieman hymähdellä, miten hyvä voi olla ja miten paremmaksi voi muuttua. Kyse ei ole itserakkaudesta, vaan itsensä haastamisesta. Siitä, että tuloksia voi verrata viime vuotisiin ja konkreettisesti huomata, miten suuri kehitys on tapahtunut. Mitä sitten, jos vaatekoko ei ole kaventunut kolmella, tai sentit lantiolla pysyy yhä tikissä. On paljon tärkeämpää, että urheilija näkee tulokset tekemässään, eikä peilin kautta. Sitä paitsi, olen ehdottoman varma siitä, että ihminen on kauneimmillaan juuri silloin, kun loistaa tekemässään ja tekee sitä, mitä rakastaa. Onnistunut fiilis eli voittajafiilis luo jokaisen kasvoille sen kaikkein korkeimman hymyn - mikä on tärkeintä.

Joten, antaa arvostelijoiden arvostella ja meikäläinen jatkaa hiljaa hissukseen sataan laskemista aina silloin, kun hermot ovat kireällä. Eiköhän se ole tärkeintä, että itse tietää tehneensä parhaansa ja saavuttaa niitä tavoitteita, jonka vuoksi tekeekin töitä. Antaa niiden muiden pällistellä maailmaa oman napansa ympäriltä ja arvostella tekemisiään. Hieno homma, että jotkut ihmiset osaavat aina olla kuitenkin niin paljon parempia, kuin me muut.

Kilvanajosta puheenollen; viikonloppuna korkattiin meikäläisen uran ensimmäinen ralli. Hyvillä fiiliksillä kurnutettu kisa saatiin päätökseen, kun maaliin kurvattiin ehjällä suorituksella ja tuloksena yhdistetyn oman lk 3 ja v1600 autojen nopein. Tuuletukset sikseen, lisää harjoittelua ja ensi viikonloppuna jatketaan, kun lauantaina ollaan ajamassa Tampereen Autoglym-rallissa ja sunnuntaina TUA Sprintissä. Mutta, koitetaan samalla sykkeellä ajaa seuraavakin viikonloppu, niin maalissa on helppo hymyillä.

Näillä mietteillä taas jatketaan. Luvassa olisi vielä hetken verran töitä tietokoneella, itsensä haastamista ja sen sellaista. Jumpsuitti joutuu hetkeksi vielä tänään väistymään treenikamojen tieltä, sillä punttikselle meinasin mennä tekemään kevyen sisätreenin, vaikkei maisema kovin hohdokkaasti vaihdukkaan siinä pyöräillessä ja soutaessa. Kyllä tämä tästä, köhköh.