Olen aina sanonut olevani niitä ihmisiä, jotka tykkäävät elää ''pienen paineen alla'' ja kalenteri on kutakuinkin aina buukattu täyteen, mutta viime päivinä en välttämättä menisi täysin prosentein alleviivaamaan kyseistä lausetta. Niinkuin sanottu, elämä on ollut viime aikoina kohtuu hektistä kaikinpuolin. Elämääni on mahtunut niin monia tunnetiloja, suuresta suruun vatsaan koskevaan nauruun, sekä huolta ja iloa hieman muidenkin elämästä. Olen kokenut pärjääväni hyvin omillani, mutta kuluneina päivinä on tullut enemmän takerrettua myös ystävien ja vanhempien apuun, sillä pelkästään sekin on jo riittänyt, että saa kertoa tunteistaan ja puhua. Aloittaa jutustelu turhanpäiväisestä ja siirtää se sana kerrallaan hiukan syvällisempiin mietteisiin. Tieto siitä, että joku jaksaa kuunnella omia ajatuksia, pudottaa puolet painosta meikäläisen kapeilta harteilta. Kiitos siitä, rakkaat ystävät ja läheiset.
Tässä on viime aikoina kannettu todellista huolta omista ystävistäni, kamppailtu hieman oman terveyden edistämiseksi, lusittu koeviikkoa, pyritty treenaamaan omaa kuntoa, ajettu viikonloput rallia ja tällä viikolla vielä muutettu uuteen kotiin, niin tekemistä on riittänyt. Ja riittää ehdottomasti vieläkin. Laskut on lähinnä maksamatta, kilpailuraportit lähettämättä ja loppuviikon reissuunkin pitäisi varmaan pestä inan lisää pyykkiä ja pakata kimpsut ja kampsut. Oli aivan mahdottoman ihanaa, että äiti kävi jeesaamassa tämän muutto projektin kanssa ja että löysin jämsäläisiä kavereita, jotka urheasti kantoivat huonekalut tänne ylimpään kerrokseen. Ilman teitä istuisin vieläkin vanhan kämpän lattialla itkua tihrustamassa. Ja vihdoin ja viimein, kämppä alkaa näyttämään juuri meikäläisen kodilta. Täällä on tälläistä ajatonta, huoletonta, jossain määrin tyylikästä ja pokaaleita ympäri kämppää. Sovin tänne kuin nenä päähän.
Ystäväpiirissäni on tapahtunut kaikennäköistä kummallista, jotkut ovat loistaneet hienosti vain poissaolollaan ja monen ystävän elämästä olen huomaamattani kantanut hieman huolta enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Pelottavaa, miten pientä ihmistä riepotellaan, millaisia tuskia toiset joutuu kokemaan ja miten toisista jaksetaan jauhaa ihmeellisiä tarinoita. Ja eritoten, miten kaveriporukkamme sisällä tapahtuu ristiriitaisia asioita. Miten huomaamattamme erkaannumme selvästi toisistamme ja miten toisten teot erkaannuttaa hyvää porukkaa. Kysyn vaan, että miksi muutaman pitää leikkiä muiden tunteilla, yrittää seistä lämpimien ajatusten välillä ja pyörittää ihmisiä pikkurilliensä ympärille. En ymmärrä, en jaksa ymmärtää enkä välttämättä halua. Pesen mielummin käteni pois likaisesta sopasta ja ihmettelen itsekseni asioita sivusta. Toivon vain, ettei hyvä porukka pilaannu hetken mielijohteiden vuoksi. Näistä erilaisista ajatuksista on viime aikoina koostunut päiväni. Samalla lusin koeviikkoa, pyrin antamaan täyden panostuksen urheiluun ja hoidan töitäni. Taidan antaa ajatusten jäädä tänne blogiin, jatkan hommien ahertamista ja kyllä, valmistaudun loppuviikon aherrukseen ja teen viikonloppuna jotain extra rentouttavaa.
Kaikki mitä itse kaipaan, on supervoimat, muutama ystävällinen sana ja lämmin kainalo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti