On vain yksi periaate: epätäydellisyys. Joka hyväksyy sen, jaksaa elää.

Tässä maailmassa ei taida olla yhtäkään tunnetta, joka ei olisi sisältynyt elämääni kuluneen viikon aikana. Epäonnistumisia, onnellisuutta, korkealta (ja kovaa) putoamista, takaisin maankamarelle kipuamista, kiirettä, nautittuja pikku hetkiä, täydellistä onnellisuuden tunnetta, onnistumisia, iloja, suruja ja kaikkea maan ja taivaan väliltä. Vihdoin ja viimein kuitenkin tämäkin viikko saadaan lopetukseensa ja matka kohti kotia voi jatkua.

Lukion huippuhetket koettiin viikko takaperin, kun tanssahtelimme wanhoja. Tämäkin tyttö jätti OMP:it kotiin ja vaihtoi ajokamat prinsessa mekkoon ja korkokenkiin. Uskokaa tai älkää, mutta pysyin pystyssä! Niinkuin todettu, ''ihmeiden aika ei ole ohi''. Kaikesta korsetin kiristyksestä huolimatta, nautin täysin siemauksin koko päivästä, ihanasta mekostani (joka repesi..) ja upeasta kampauksestani.

Wanhojen jälkeen jatkettiin tutummissa merkeissä, eli ratin ja penkin välissä. Ensimmäistä kertaa tänä vuonna päästeltiin harkkaa jääradoilla. Haettiin kovavauhtisia rajoja, mentiin pitkää luisua ja etuvetoisella jopa vastaheittoja! Tarkoitus ei ollut siis ajaa ''nopeasti'', vaan harjoitella auton käyttäytymistä.  Mynämäen sprintissä oltiin myös ajamassa ja kohtalaisesti meni kisatkin. Tuloksena oman lk 1, nuorten yleiskilpailuin 2 sekä naisten & v1600 nopein. Ihan ok suoritus, tosin jos nuoria olisi ollut enemmän, olisi varmaan suorituskin ollut erilaisempi! Kisan jälkeen jatkettiin vielä treenejä ja Reetakin lähti mukaan. Kovavauhtista ek ajoa ''aura-autona'', risteysharkkaa ja kilsoja kerättiin. Penkkoja kynnettiin jos joka harkassa, mutta ehjänä säilyttiin! Ensi viikonloppuna jatketaan taas kotikisan merkeissä, sen jälkeen on 5 päivän ajosessiot ja näin olisi saatu alkukausi pakettiin. Vedetään siis täysillä loppuun saakka ja hölläillään kun siihen on aikaa. (eli, jouluna?) Ajokauden rauhoittuessa aloitetaankin nostelemaan puntteja ihan kunnolla, sillä meikäläisen elämän ensimmäinen totinen fysiikkakausi saa startin ja treeniä tässä kyllä tarvitaankin. Hevillä ei hävitä eikä luovuteta, koska tavoitteet on tämänkin puolesta asetettu. Mietitään nyt vielä, että lähetäänkö huhtikuussa sinne puolimaratoonin juoksemaan, vai ei..

Jollei kaikki olisi näin helppoa, on tässä syytä varmana hieman palailla takaisin arjen pariin. Meikäläisen ''hiihtoloma'' koostuu meinaan tekemättömistä kouluhommista ja harjoittelusta. Kaiken muun ohella on tullu pahaksi tavaksi jättää motivaation rippeet käyttämättä kouluhommien saralla ja sehän alkaa kostautumaan itselleni. En nyt sanoisi, että pohjamudissa ryömittäisiin, mutta parantamisen varaa aina on. Kurjaahan se on itsellekkin vetää huonoja numeroita kokeista ja kursseista. Rankkaa settiä ei helpota yhtään mielenkiinnon puuttuminen. Tässä onkin syytä alkaa kaivamaan selkärankaa taas nahan alta tosissaan esiin, jotta hiihtoloman jälkeen voisi leuka pystyssä astella takaisin kouluun ja ottaa opikseen kaikista tehdyistä virheistä. Tosin, onhan tässä jo 12v koulua käyty joten olisi jo korkea aika sisäistää opiskelun salat :-D Kaikki aikanaan ja parempi myöhään kun ei milloinkaan!

Jottei elämä olisi vain kouluasioita ja ajoa, on tässä opiskelijakukkaron kanssa muutenkin painittu. Kuten eilen, kun pesukone hajosi. Great..

Näillä mennään taas, kohti turkua ja huipputyttöjen iltaa odotellessa. Näin vapaa viikonlopulla on varmaankin lupa heittää aivot narikkaan ja lähteä nollaamaan ja nauttimaan tanssimusiikista ja hyvästä seurasta? Tai oikeastaan - en taida edes kysyä lupaa. Mä olen tämän illan ansainnut!

Laura

ystävyys on kahden kauppa ilman välirahaa

En haluaisi dramatisoida elämääni, koska en näe sitä kovinkaan oleelliseksi, mutta sanattokaan nyt että ilman ystäviä olisi muutama vastoinkäyminen näiden ikävuosien aikana saattanu kolhaista pahemman kerran. Tulihan sitä aikoinaan vietettyä suht railakas ja sekasortoinen murrosikä, mutta kantapään kautta opittuja asioita & ilman ystäviä ei tätä blogia kirjoittelisi näin positiivinen ja sosiaalinen ihminen.

Olipa kunkin matka kuinka pitkä, elämä opettaa vastoinkäymisistä voittoon, vaikeiden päätösten keskellä oikeita ratkaisuja ja ennen kaikkea uusia arvoja. Jos elokuussa olisi tärkeimpien ihmisten takit kääntynyt vastaan muuttaessani pois kotikonnuilta, ei opiskelut täälläkään päässä olisi ottanut tuulta purjeisiinsa. Ikävä on silti tietysti huomata, että välimatka joillekkin ihmisille on selvästi este eikä hidasta, eikä ymmärrystä riitä viikonlopun reissuihin; mutta luojankiitos silti on niin paljon niitä ihmisiä - jotka yhä edelleen jaksavat kirjoitella, soitella, nähdä vapaalla ja muistuttaa meikäläistä siitä, että varmasti pystyn asioihin mitä ikinä vastaan tuleekaan.

Uudet tuuleet ja mantereet tuovat mukanaan uusia tuttavuuksia ja ystäviä, mutta minun sydämessäni on tilaa onneksi monelle henkilölle. Kukaan ei koskaan tule hyppäämään ''vanhan'' kaverin varpaille, vaan kaikille on oma paikkansa. Useamman kerran olen joutunut verryttelemään monien aikataulujen ristiriidoissa, mutta hienointa on ystävissä se, että heidän kanssaan voi aina jatkaa siitä mihin viimeksi on jäänyt. Aikavälillä/kilometreillä ei juurikaan ole väliä, kun seuraavan kerran tulee oltua yhteyksissä. Pieni suuri asia, mitä on alkanut arvostamaan päivittäin yhä enemmän ja enemmän.

''Sosiaalisuuden huipentuma'' on ehkä hauskasin määrite itsestäni, jonka ystäväni minulle sanoi. Ja valittettavan paljon pitää paikkaansa :-D En koskaan ole määritellyt parasta ystävää sen mukaan, kuinka kauan jongun kanssa on tullut oltua tekemisissä/tunnettu, vaan yleensä hyvän ystävän tunnistaa jo ensifiiliksistä. Niinkuin eilen kirjoiteltuani yhden höperön kanssa, tajusimme, että eipä meillä koskaan mitään varovaisen hienostunutta tutustusmivaihdetta ollut. Luojankiitos hänen ralliperunansa tutustutti meidät yhteen ja siitä se ajatus sitten lähti. Ja tässä sitä kovaa vauhtia suunnitellaan taas viikonloppu rientoja & yhteisiä ''terapia hetkiä''. Se kun tulee tekemään meille kummallekkin hyvää.

Suuressa arvossa pidän juuri heitä, jotka ovat jo rinnallani kauan kulkenut. Ala-asteelta saakka ollaan yhden kanssa oltu kuin paita ja peppu, ylä-asteella mukaan liittyi kymmenen likkaa lisää, lukiossa tutustuttiin taas hieman enemmän muihin paikkakuntalaisiin ja sitä rataa. Muutto keskisuomeen toi mukanaan kokonaisen urheiluvalmennuksen muodostaman remmin, lukiosta mukavia ihmisiä ja autourheiluvalmennuksesta kaksi aivan mahtavaa ystävää ja tsempparia. Matkan varrella on muodostunut miljoonia ''moimoi-tuttuja'', joiden kanssa on kiva kirjoitella kuulumisia ja nähdä taas yhteisissä kinkereissä. Ei huono, vaikka itse sanonkin =)

Tälläinen ystävänpäivä muistuttaa varmaan jokaista arvostamaan hieman lisää sitä omaa kaveriporukkaansa - vaikka meikäläisen mielestä kyseinen päivä voisi olla jokapäivä. Sillä ei päivää ilman ystävää sopisi kuin jauhot pussiin tässä vaiheessa. Meikäläinen ainakin arvostaa ihan jokaista mökkihöperöä ja parasta kaveria, aina ja päivittäin, muistakaahan se.
nautitaan näistä ihmisistä joita ympärillemme ollaan saatu

Sunday, fun day, doing close to nothing

Tiedän, että minun pitäisi pestä pyykkiä, viedä roskat ulos, käydä kaupassa ja ehkä illemmalla mennä spinning tunnille sekä bodypumppiin - mutta jos ihan rehellisiä ollaan niin mielenkiinto tähän kaikkeen on puhdas nolla.

Viimeiset kolme päivää elämästäni ovat olleet aika työntäyteisiä ja huikeita. Paljon ajoa, kisafiilistä, jännittämistä, onnistumisen tunnetta sekä hieman murheita; mutta koko setti ollaan saatu vihdoin niputettua pakettiin ja kisakautta jatketaan taas viikon päästä.  Kävimme siis treenaamassa Hirvimäellä ennen Lapuan speciaalia. Reetan kanssa lähinnä harjoiteltiin yhteistyötä, keskityttiin risteysajoon ja pyrittiin saamaan auto iskuihin. Ja kaikki onnistui ihan hyvin! Minulle ja Reetalle oli kaikki aika ''uutta'', kun samaan autoon istahdettiin. Luojankiitos yhteistyö alkoi mutkitta; molemmat ymmärsi mitä toinen toiselta haluaa, meillä oli super hauskaa (kerranki saa puhua rallista JA hiustenpidennyksistä..) sekä ajokin luonnistui hyvin. Hyvillä fiiliksillä lähdettiin siis kohti Lapuan kisaa.

Eikä kisakaan kovin huonosti mennyt. Kotiintuomisena pytyt ja luokan 2. sija. Ensimmäistä kertaa urallani ajoin ns. ''pimeeseen'', eli en tutustunut reittiin ollenkaan, enkä edes katsonut netissä olleita videoita. Pätkät oli 6-12km pitkiä, joten eipä niitä ihan ulkoota olisi muistanutkaan. Jonttu ja Jani ajelivat hienosti pisemmän pytyn kotiin ja saatiin näin JAO Racing teamille kaksoisvoitto. Huikeeta, eikö totta?

Vaikka sijoitusten puolesta ''vauhti riitti'', en kuitenkaan ihan tyytyväinen ollut omaan suoritukseeni. Pimeeseen ajettaessa tuli turhia vaihteenvaihtoja ja risteyksiin jarruteltua liian aikaisin. No, näitä sattuu valitettavasti, mutta näistä opitaan. Oma tiesilmä varmasti kehittyy kilometrien varrella joten tienlukukin helpottuu omalla kohdallani. Tästähän kuitenkin taas jatketaan ja opetellaan näitäkin asioita =) Ja ennenkaikkea; haetaan hieman suurempaa reikää päähän niin ei mummoilla!

Ehkä taidan jatkaa laiskaa päivääni - treenausta on tällä viikolla tullut jo 13h joten jos tänään sais ottaa iisisti. Jooko? Vai pitäiskö sittenkin vetää viikko täysillä loppuun ja lähteä rääkille? hmm..

hieman herkuttelua arjen keskellä

Kyllähän sitä ruhtinaaliset 9 päivää käytiin enemmän/vähemmän opiskelemassa lukion puolella, kunnes taas sai vähän anoa vapaata urheilun puolesta. Huominen ja perjantainen olisi meinaa tarkoitus vetää shakedownia uuden kartturini kanssa! Hämäläisen Reeta uskaltautui rohkeana motorsport likkana hypätä meikäläisen kyytiin. Lauantaina ollaankin jo lapuan speciaalissa jännittämässä nrolla 28 - jos jollakulla on virtaa ja intoa lähteä kohti pohojanmaata niin tulkaahan ihmeessä jännittämään meidän puolesta. Niin me voidaan keskittyä paremmin ajoon ja ajon aikana tapahtuviin asioihin :-) 

Mutta niinkuin vanha kansa jo tiesi sanovan, arki ennen hupia. Tänään saa vielä puunata kotona, tehdä ruokaa, siivota, tehdä loppuviikon rästihommat ja vasta huomenna nauttia autourheilijan elämästä. Onneksi koulukaverini Ella kävi vähän pistämässä meikäläisen elämää risaiseksi ja sorruttiin leipomaan etukäteen laskiaispullia ja tehtiin hedelmäsalaattia. Hyvä ruoka - parempi mieli!

Joten niinkuin sanottu; taas mennään eikä meinata. Eiköhän tästä hyvä setti ole luvassa, ainakin toivon niin. Tietysti on jännittävää saada uusi ihminen kyytiin istumaan, mutta yhtään en epäile, etteikö muka yhteistyömme sujuisi. Kertakaikkiaan; tästä tulee varmasti mahtavaa! Mutta, palaillaahan viikonloppuna ja katsotaan kuinka tyttökultien kisareissulla on käynyt.

tsemppipeukut pystyyn sitte ;-)
ralli-late

It's all about fast cars and passing each other But it doesn't matter cause I'm packing plastic and that's what makes my life so fucking fantastic

Tämän päivän top 3 asiat:

 - mocca masterista saatu aamukahvi. Herätessäni koko kämppä oli kuin iglu, palelin ja väsytti, eikä lämpimän peiton alta olisi millään halunnut nousta. Luojan kiitos aamukahvi pelasti tämän(kin) päivän aloituksen.

 - mitä oivin lenkkisää. Pitkästä aikaa pakkanen on alkanut vähän laskemaan ja hölkätessä jopa nauttii olostaan sekä kirkkaasta auringonpaisteesta. Musiikki sai minut niin valtaansa, että huomasin jammailevan keskellä keskuskatua, taisinpa jopa samalla laulaa luikuttaa muutaman sävelmän.. Ihanaa!

 - kotona rento ''siivooja'' look; tukka pikkumyy kampaukselle, veijot & villasukat, hupparia, viltin alle tekemään rästihommia ja nyt tietokoneella kirjoittelemassa raportteja, sekä hieman karkoittamaan järkeviä ajatuksia blogin puolelle.

Olen aina jaksanut selittää ja kirjoittaa arjen pienistä onnen paloista ja siitä, miten mielestäni onnellisuus on vain avainsana asenteeseen, joka johdattelee polkusi kohti onnea. Mielestäni onni voi olla ihan jokapäiväistä, mikäli niin haluat. Ääretön positiivisuus saattaa peittää pienemmänkin surun, kuhan muistaa pitää järjen myös näissä asioissa. En väitä, etteikö suuren (tai pienemmänkin) surun kohdatessa, oma rakennettu elämän silta läsähtäisi pirstaleiksi aivan silmänräpäyksessä, mutta sen uudelleen kokoaminen ei ole kovin suuri taakka, jos niin päättää. Elämää voisi kuvailla vähän niinkuin viidakon puusillaksi. Pala palalta rakennamme sitä kohti tuntematonta päämäärää; välillä keinumme tuulen vietävänä ja välillä seuraava askel on hieman hatarampi, jokaisen silta on juuri omanlainen, mutta kuitenkin lopuksi jokainen pääsee perille. Eikö?
 
Kuinka usein me unohdamme arvostaa kaikkea pientä ja vaatimatonta; kivaa säätä, pakkasen aikaansaanutta punaa poskilla, aamun kahvikupposta tai niin sanottuja ''mitäänsanomattomia'' päivää? Ehkä liian usein. Joten mitä jos meistä jokainen heittäisi päivän taakat harteiltaan pölyttymään johonkin kaapin pohjalle ja nautittaisiin juuri tästä hetkestä, tästä mitä koskaan toiste emme tule enää elämään.

Ja hei; kiitos sinulle joka juuri luit tämän tekstin. Jaoit hetken ainutlaatuisesta elämästäsi minun kanssani :)

vapaan viikonlopun anteja

Viikonlopun kuvamatskusta; kaikkea ei viitsi julkaista..

Ja tästähän ollaan nautittu. Viikonlopun huippuhetket; kotona saunomista, kampaajalla käyntiä, hieman shoppailua, iso määrä ihania ystäviä, reikäpallo turnausta ja illanistujaista 'sivistyneesti' sipsiä popsien ja vuoden juoruja jakaen. Ja mikä parasta, räkänaurua aivan päättömille jutuille.

Kun on paljon poissa kotikonnuilta, sitä on oppinut huomaamaan, että ketkä kaikki ovat niitä ''oikeita'' ystäviä ja ketkä vain niitä, jotka silloin tällöin jaksavat pitää yhteyttä ja soitella. Luojankiitos mulla on aivan huippuhienoja paskaperseitä olemassa - joiden kanssa viettäessä aikaa ei ikinä käy mielessä, että oisi hetken aikaa ollut poissa. Jutut lähtevät aina yhtä päättömille raiteille, oltiin sitä sitten nähty viikko aikasemmin tai edellisenä iltana. Uskomattoman epäsivistyneissä ihmisissä kytee uskomattoman hienoja piirteitä! (<3)

Mutta nyt, omat patterit ladattuna, taidan mennä valmistautumaan reissun lähtöön. Illaksi takaisin jämsään, ensviikolla hieman koulua ja monen viikonlopun reissuputki alkaa taas. Onneksi parin viikon päästä kurvaillaan kotinurkilla ja sitä ennen vietetään wanhojen tansseja. Life is live - nan naa na na naa!

you took my dreams, then you broke them down, playin’ all your little games with my heart

Eilen illalla  kiukuspäissäni kömmin peiton alle vannoen itselleni, että aamun sarastaessa unohdan koko typerän riidan, mutta kas kumma! Vaikka pakkanen kipristeli peiton alle saakka, ei aamun sarastaessa mielessäni ollut mitään muuta kuin mitättömät sanat sekä petetty lupaus. Eipä siinä auttanu jäädä edes peiton alle kierimään itsesäälissä, vaan pakosti oli lämpimän peiton alta kömmittävä keittämään kahvia ja aukaisemaan silmät uudelle päivälle. Kohti koulua mennessäni pakkanen teki kyllä tehtävänsä; kummasti sitä väsyny ihmismieli herää näinkin synkkinä aamuina.

Rakkaus on varmaan sellainen asia mistä riittäisi kerrottavaa äärettömiin saakka, sekä mielipiteet meiltä kaikilta löytyy jokaiseen ongelmaan ja ongelmia kyseisen asian kanssa on varmasti yhtä monta kuin rakastajiakin. Voinen alleviivata, että yhtäkään sellaista parisuhdetta ei tämän taivaan alla ole ollut, missä ei pienintäkään ongelman häivää ole koskaan ollutkaan. Ja silti me jokainen aina jossain vaiheessa elämäämme kaipaamme pientä piristystä harmaaseen arkeen, sitä pientä suukkoa pitkän työpäivän jälkeen tai valmiiksi tehtyä ruokaa - vaikka perunatkin olisi palanu kattilan pohjalle niin omalle murmelille jaksaa hymyillä pelkästä hyvän ajatuksen aikaansaannosta. Kaiken strösselin ja siirapin keskellä jokainen jörö kaipaa näitäkin asioita, eikö totta? 

Ystäväni ovat useasti nostaneet hattua meikäläisen taistelutantereelle ja ihmetelleet, että ''miten ihmeessä sä jaksat kaikkien noiden kilometrien kanssa''. Niin, miksi? Ehkä se on sitä rakkautta. Vaikka minulla ei ole hajuakaan minkäläisia polkuja toinen talsii monen sadan kilometrin päässä - voin vain luottaa kerrottuun. Rakkaudessa ei taida olla hitustakaan järkeä, eikä välttämättä kuulukkaan. Kuka täällä määrää, kehen pitäisi olla rakastunut ja kehen ei. Kuka meistä on päättäny stereotypiat millekkään parisuhteelle, kun ihmisetkin ovat kaikki erilaisia? Minkä vuoksi meikäläisellä pitäisi olla jonkinsortin kotihiiri, kun en itsekkään malta olla paikoillani hetkeäkään?

Olen henkilökohtaisesti itse aina ollut vastaan kaikensortin siirappia sekä kaukosuhdetta; mutta tässä sitä ollaan. Mikään ei ole parempaa kuin toisen iloinen lässytys puhelu pitkän päivän päätteeksi. Tai no, palkitsevaa on myös ne pienet yhdessä koetut hetket, joita on harvassa. Ainakin vielä tässä vaiheessa, sillä kukapa tietää mitään tulevaisuudesta? Eikä kaikki näin ruusuilla tanssimista ole todellakaan päivittäin. Lainatakseni; ''yritäppä ite elää kun puolet elämästä asuu 300km päässä''. (♥)

Voin jakaa pienen ajatuksen tähänkin blogiin; luotetaan siihen mitä tulevaisuus tuo. Aika näyttää kuinka pitkälle tämä tarina kirjoitetaan, kohtalo ehkä määrää hitusen enemmän. Faktahan kuitenkin on se, että ura ennen parisuhdetta. Luojankiitos toisellakin tuntuu olevan sen verran suunnitelmia, että seuraavat 10v saadaan ainakin rattosasti kulutettua..

(ps. dear, mä tiedän että sä luit tän hymy huulessa; en oo kiukkunen sulle!)