Remember the past, plan for the future, but live for today, because yesterday is gone and tomorrow may never com

Kuva: Jaakko Ruotsalainen

Kyllä lomailija aina lomansa ansaitsee. Tai sen niin sanotun lomansa. Kun on aikansa tehnyt täydellistä latautumista siihen, että viikon hiihtoloma vietetään nenä kiinni kirjassa, niin eiköhän tuo aurinko päätä porottaa taivaan täydeltä. Koira tuijottelee nappi silmillään juuri sellaisella katseella, että pakkohan sen kanssa on lähteä painimaan pihalle ja jättää koulukirjat pöydälle. Tälläisinä lukulomina kun tuntuu keksivän miljoona aihetta, mitä voisi ja tulisi tehdä enemmin kuin lukea kirjoja. Pitää varmaan alkaa rustaamaan listaa sadepäivien varalle, kun tällä hetkellä noita ajantappoideoita olisi vaikka muille jakaen.

Yllä esiintyvät kuvat kertoo melko hetkisistä viime viikoista. Aikatauluja ympäri Suomen on riittänyt näinä viikkoina. Käytiin ajoleireilemässä keski-suomessa, Mikkelin SM rallissa ja sen jälkeen suunnattiin kotio nauttiman tästä ''lomasta''. Kaikki ei ole mennyt kuin elokuvissa kuitenkaan, sillä ajoleirin jälkeen kertyi hieman peltihommia kotipuolessa ja Mikkelin skaba päättyi meidän osalta tekniikan hajoamiseen. Voi tätä masennuksen määrää! Mutta kaiken surkuttelun ja ''ranteet auki'' fiilisten jälkeen on koottava itsensä ja todettava, että tää on motorsporttia, suorastaan parhaimmillaan. Ei muutakun leuka rintaan,
pellit suoraan ja uusiin haasteisiin! Tänä viikonloppuna kurvaillaan kotimaisemissa raision speciaalissa - johon kaikki te lukijat, ystävät ja yhteistyökumppanit olette ehdottoman tervetulleita moikkaamaan!

Mutta koska meikäläinen on lomalla, aion vielä hetken nauttia tästä aamukoomailun ihmettelystä, juoda kupin tai kaks lisää kahvia ja suunnata suihkun jälkeen virkeänä radiohaastatteluun turkuun. Tiedotellaan myöhemmin, koska homma tulee kuulijoiden korville, koska luultavasti se ei ihan livelähetys taida olla.
Elämä tuntuu kaikinpuolin aika eliitiltä tällä hetkellä; kotona saa himmailla, talvikausi on pian pulkassa, kirjoitusten kirjoja oon saanu kuitenki JO luettua ja ensviikosta tulee niin kiva ajohommien vuoksi, että pakkohan tässä on olla auringonpaisteessa yhtä hymyä. Mut taidan säästää nämä hehkutukset päivän haastikseen ja kertoa loput radion kautta.

Ihanaa & aurinkoista viikkoa!

DRAIVI PÄÄLLÄ

                                                                       

Innostuneinkin reissumies väsähtää matkustamiseen. Tai ei niinkään matkustamiseen, mutta yksinoloon. Kaipaan sellaista totaalista kotiinpalua, läheisyyttä ja lämpöä. Yksinkertaisesti kun vaan saa sulkea silmänsä tutussa ja turvallisessa ympäristössä ja heittää herätyskello kaupan päälliseksi pois päältä. Tämän vuoksi piti Vieremän Junnu SM:stä koota kimpsut ja kampsut huoltoauton takakonttiin ja lähteä miesten matkassa toiselle puolen Suomen. Kotiin äidin helmoihin, pistää viestinä seuraavan aamun aamupalatoiveita ja paremmalle puoliskolle pyyntöä, että mitäpä jos nukuttaisiin vieretysten. Hänhän innostui ilokseni asiasta - kotiin palatessa löytyi samasta sängystä herra tuhisemassa X-asennossa, peitot ja tyynyt varastaneena. Mikä parasta; paras kotiinpaluu aikoihin tuli tsekattua kyseisenä hetkenä.

Edeltävä viikko on ollut erittäin hektinen ja uuvuttava. Miljoona rästihommaa, kisareissuun valmistautumista, pahaa mieltä riidellessä ja treeni-intoa vaikka muille jakaen. Mistä olenkin tullut yhtäläiseen päätökseen; jollei maanantai päivä ala hyvällä treenillä niin koko viikko on yhtä taistelemista. Ja jollei ekalle pätkälle tule hyvää ajoa niin hartiat lässähtää tytöltä kuin lehmän häntä. Molempien epäonnien sattuessa kohdalle saa meikäläisen itseluottoa etsiä koirien ja kissojen kanssa, sängyn alta ja jääkaapin päältä. Vieremän Junnu SM:n skabassa lauantaina otetiin takapakkia ekalla pätkällä ja kaivettiin tyttären itseluottoa aina viimisen EK:n lähtöön asti. Autolla ajo muistuttaa kun ensikertalaisen ajo-oppilaan suoritusta ja jotenkin tuntuu, että enemmän on matkustajia kun kuskeja autossa. Mistä tämä johtuu? En tiedä, mutta joudun sen tosiaan selvittämään hyvin lyhyessä ajassa. Jostain pitää keksiä lääke,  mikä saa meikäläisen syömään käärmesoppaa jo ennen ensimmäistä vetoa, niin että fiilis on korkealla alusta asti. Silläkö se saadaan kulkee?

Vieremältä oli viimisen pätkän pohja-aikojen kunniaksi kotiintuomisena SM luokan 3. sija ja kisan nopeimman naisen titteli. Koska oon ahne ja asettanut tavoitteita - en oo tyytyväinen.

Mut tälläsellä viikonlopulla kun saa haavan paikattua, virtaa pattereihin ja huomisella
hiihtolenkillä viikon käyntiin niin Mikkelin SM:ssä suosittelen pysymään pois tieltä.
On meinaa draivia jäljellä tosta pohja-aika noteerauksesta. ;-)

sulje silmäsi, sun unelmissa voimaa itää

Mulla on perhana vie taas kaikenlaista kuumetta. Haaveilun aiheuttamaa kuumetta. Matkakuume, asuntokuume, treenikuume, autokuume ja koirakuume. Haaveilen siitä, että 2014 saan pakata koulun päättyessä kimpsut ja kampsut, muuttaa takaisin kotikonnuille luomaan kenties yhteistä kotia, kesällä napata aurinkorasvaa mukaan ja karata etelän lämpöön. Ennen sitä ehdin luomaan haaveilemani treenivartalon, jota kelpaa esitellä aurinkorannalla. Tästä kun saan tilit näyttämään enemmän plussaa niin voisin ostaa uuden haaveilemani auton. Ja napata pienen suloisen koiran vaikka kaveriksi monen vuoden päästä reissuihini.

Nämä ovat tälläisiä tavallisia haaveita, täysin saavutettavissa kun sitä itse haluan. Sitten on vielä niitä muutamia todellisia salaisia haaveita, jotka liittyvät enemmän omiin tavoitteisiini. Moni varmaan arvaakin, mitä odotan tältä valitsemaltani uralta. Kyseiset haaveet tuntuvat hyvin kaukaisilta, kenties jopa hieman mahdottomilta. Faktahan on, että urheilijalla pitää olla sellaisia haaveita taustalla, joita miettiessä tietää miksi nostaa punttia tai lähteä räntäsateessa juoksemaan lenkille. Niistä voi keskustella sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat minun tukenani tässä koko projektissa. Niitä ei tarvitse kertoa kaikille, ellei halua. Enkä välttämättä aiokkaan, sillä ääneen niitä sanoessa, pieni puna nousee poskille - koskaahan ei voi olla varma saavuttaako niitä. Niinkuin todettu, toivossa ja itsevarmuudella, haaveita voi silti pitää virellä.  Eikä sitä koskaan tiedä, mitä sitä loppujen lopuksi tuleekaan saavutettua.

Eilisessä palaverissa sain paljon mietittävää ja uutta innostusta ajatuksiini. Kyllä vaan helpottaa, kun valmennuspäällikön kanssa jakaa ajatuksia, saa uusia näkökulmia luotuihin ajatuksiin ja ennenkaikkea; pienen epätoivon keskellä toinen lykkää enemmän kuin kourallisen lisää itseluottamusta meikäläiseen. Kun kertookin siitä salaisesta haaveesta, toinen sanoo ''Hyvä, siihen sä kyllä pystyt!'' eikä vastassa olekkaan ivallista naurua. Eilisillan päätteeksi menin hyvän omantunnon kanssa peilin eteen ja totesin ääneen itselleni, että ''Sä oot Laura hyvä siinä mitä teet'' ja saatoin slouganin päätökseen pienen hymyn kera. Mitä ihmeen hyötyä onkaan aina vaan mollata itseään, miettiä miksi ei ole jonkun tietyn stereotypian/kauneusihanteen näköinen ja näillä keinoin musertaa itse oma omatunto.

Meikäläinen ainakin päätti pyrkiä positiivisiin slouganeihin, jakaa niitä myös heille jotka niitä kipeästi tarvitsevat ja parantaa maailmaa vaatimattomalla teolla.  Ei ole keneltäkään pois vilauttaa hymyä ja positiivista lausahdusta kaverille ja pelastaa päivä pienellä teolla :)

Mummi oli aikoinaan oikeassa...

...Kun sanoi, että sun pitää Laura rasvata ihosi joka ilta suihkun jäljiltä. Tai kun tehdessään tonnikalasalaattia totesi, että kananmuna kuuluu sen salaatin joukkoon. Ja vielä silloinkin, kuin muistutti minua siitä, että ''Älä kirppu kulta sano koskaan 'en koskaan', kun et koskaan tiedä mitä koskaan tuletkaan tekemään''.

Kaivoin edeltävällä viikolla pitkästä aikaa vanhat valokuva-albumit esiin vaatehuoneen viimeisestä kulmasta. Välillä on lupa sallia itselleen unohtaa nykypäivä ja ponnahtaa takaisin lapsuuden iloisiin muistoihin. Etenkin herätellä itsessään yllämainittuja elämän faktoja, että miten oikeassa se rakas mummi olikaan kun kouli meikäläisen kaltaisesta tuuliviiristä tälläisen nuoren. Näitä muistellessa vaipuu hetkeksi surun puoleisiin tunteisiin, jolloinka toivoisi kyseisen ihmisen olevan näkemässä, mitä kaikkea sitä onkaan lapsuuden kultamuistoilta otettu opikseen. Miten minäkin lisään salaattiin kananmunaa, miten rasvaan kuivaa ihoani illalla suihkun jälkeen ja ennenkaikkea; miten olen tosissaan joutunut peruumaan vain hetki sitten sanotut sanani. Monet rakkaat ystävät voivat nostaa kättä ilmaan sen puolesta, kun ovat kuulleet miten tämä neiti uhkaa elävänsä koko ikänsä keskittyen vain uran luomiseen ja jättäen kaikennäköiset sulhasehdokkaat täysin taka-alalle. Mut eihän siihen tarvita kuin yksi sulhas, joka totaalisesti vie maton alta näinkin tasapainoiselta naiselta, niin puheita saa olla peruumassa. Eikä meikäläistä yhtään haittaa, että mummi piru vie oli aikoinaan taas kerran oikeassa.

Mulla on takana mieletön viikonloppu. Sain tuon paremman puoliskon kurvaamaan monen sadan kilometrin päästä luokseni viettämään rallihenkistä viikonloppua. Perjantai päiväkin alkoi kirjaimellisesti kaasu pohjassa, kun sain istuttaa jäbändeeruksen ihka aidon BMW ralliauton kyytiin ja kärpänen tais purasta ennenkuin olin lyönyt oven kiinni. Lauantai päivä jatkettiin samoissa merkeissä; paleltiin kimpassa Jämsän F-Cupin penkoilla, katteltiin rallia aina purkuautoon asti ja herra sulatteli varpaitaan kohtalotovereiden kanssa nuotion ääressä. Siinä samalla kun meikäläinen peuhasi 3v pikku herran kanssa, en voinut olla hymyilemättä - oonpahan vihdoin löytäny miehen joka totaalisesti seisoo mun kanssa räntäsateessa ja näyttää vielä pitävän kyseisestä ajanviettotavasta.

Viikonloppu saatettiin sunnuntaina päätökseen. Herra lähti takaisin kotiinpäin ja itse jäin kotiini, hieman tippa linssissä tottakai. Kaivoin yllä mainitut valokuvat esiin ja hetken surkuttelujen jälkeen päätin ampaista luonnonhelmaan lenkkeilemään ja tuulettamaan ajatuksia. Kyllä urheilu auttaa näissäkin tilanteissa.

Vaikka sitä juuri näissä tilanteissa herättelee ajatuksia siitä, miten hienoa olisi saada näyttää mummille, että ''katoppa miten mä teen asiat nykyään; samallatavalla kun säkin teit mun lapsuudessa'', se ei valitettavasti ole mahdollista. Mut tällä meikäläisen sykkeellä; aika kultaa muistot ja elämä vie mennessään. Ja jos jollakulla on tarpeita päästä hieman jaloilleen niin meikäläinen voi jakaa puolet menoistaan toisten aikatauluihin. Kyllä 

se vaan niinkin on, että kun elämä vie niin antaa sen viedä. Kaikesta muistelusta huolimatta, meikäläisen elämä tuulettaa vahvasti siellä 10+ yläpuolella. Kaikki on vaan niin perkeleen kivasti.  :)

We'd spend the whole weekend lying in our own dirt, I was just so happy in your boxers and your t-shirt

Vähän väsyneitä fiiliksiä viime ajoilta! Takana on ensimmäisen RSJM skaban osakilpailu viikonloppu, josta kotiintuotiin 3.sija ja hieman huono maku. Jos joku teistä sattuu kattelemaan aikoja netistä, niin ne ovat luultavasti vieläkin väärin siellä joidenkin osalta. Mutta meidän ajat alkoivat viimein olemaan balanssissa. Kisassa jännitettiin, tehtiin kartturivaihdos Retukan sairastumisen vuoksi ja ajettiin viimisellä pätkällä puskaankin, mutta pääsiin onneksi helposti jatkamaan, vaikka aikaa kuluikin. Tässä parin päivän aikana kun on analysoinut omaa suoritustaan, niin kovin tyytyväinen en ole! Mutta jätänpä ne fiilarit itselleni ja tiedän, mitä lähden parantamaan seuraavaan kisaan, joka onkin jo muutaman viikon kuluttua Vieremällä.

Skabailujen lisäksi on koulussa ollu matikan preliä ja kasa rästihommia. Tällä viikolla vielä töiden palautusta, kokeita jne.. Pitkä viikko tulossa koulun puolella, vaikka jo melkein puolessa välissä mennään! Oon tosi loppu kaikinpuolin tän lukion kanssa, varmasti ymmärrettävää jos kolme vuotta talsit sonnassa ja huonossa menestyksessä ja sen pohjalta lähdet tekemään jonkinmoista loppukiriä, että vuoden päästä voisi totaalisesti huokaista suurella helpotuksella ja lähteä etsimään päättärimekkoa. No, onneksi siihen on vielä aikaa, eikä tässä voi syyttää kuin itseään. Jos joku, joka pohtii tulevaisuuden suunnitelmia / jatkokouluttautumista lukee tätä mun tekstiä, niin kokemuksen pohjalta vinkkiä; myös opiskeluun kannattaa paneutua TÄYSILLÄ! Tässä vaiheessa lukiouraa ei paljon loppukirit auta, vaan työ pitää tehdä alusta asti kunnolla. Tsemppiä kaikille kirjoituksiin!

Kaiken päätteeksi on kuitenkin ihana olla taas omassa kodissa; jääkaapissa on kaikkea mulle sopivaa ruokaa, vaatteet löytyy vaatekaapista ja omassa sängyssä vaan nukkuu niin hyvin! Ei siinä, ettenkö voisi olla vastustamatta jonkun muun valmistavaa ruokaa, mutta itse kun tekee niin tietää tarkalleen mitä raaka-aineita käyttää, hedelmäkorista löytyy aina oikeita hedelmiä ja raejuusto on sitä omaa suosikkia, eli rasvatonta. Ja sekin on iso plussa, ettei vaatteita tarvi penkoa matkalaukun viimisestä nurkasta vaan ne on kaikki silitettyinä ja järjestyksessä omassa kaapissa.

Arki rullailee kovaa kyytiä eteenpäin kaiken tohinan kanssa, pyritään nauttimaan jokaisesta hetkestä, myös siitä, että meikäläisen pitää nyt kiiruhtaa töihin kaupan kassalle, jotta saa pidettyä ton jääkaapin sisällön balanssissa. Tästä viikosta kun taas selvii, niin viikonloppuna kaikki palkitaan.  Ihan vaan sellai, että toi toinen arjen sankari tulee tänne mun luokse koko viikonlopuksi ja se jos joku on maailman parasta! <3 i="">