Pitkästä aikaa: helou! Sain hetki sitten maailmalta puhelinsoittoa, joka herätti melkoisen myllerryksen mahan pohjassa. Tällä blogilla taitaa sittenkin olla lukijoita. Vietin puolituntia elämästäni puhelimen päässä ihmisen kanssa, joka kertaili ääneen minun kirjoittamia lauseita, niinkuin vanha ystävä joka olisi tuntenut minut jo vuosia. Mä hymyilin koko puhelun ajan, koska se oli melkoisen maagista. Samanaikaisesti koin epämiellyttävän tunteen siitä, miten viime aikaisesta postauksesta on vierähtänyt jo tovi, että miten olenkaan osannut unohtaa kokonaan tämän mukavan harrastuksen. Niinkuin monesti jo todettu - blogihan on siitä kiva että tänne voi kirjoitella mitä vaan ja koska vaan.
En aio avautua uudestaan siitä, miten kiireinen aikataulu vie mennessään ja miten bloggaaminen kuuluu niihin asioihin, joka on helposti jätettävissä. Monesti olen istunut koneen ääreen, avannut kirjoitusohjelman ja vain hetken päästä tullut jo siihen tulokseen, ettei kannata edes yrittää. Ajatukset ovat olleet hieman solmussa. Olen täysin sivuuttanut sen faktan, että ongelman ratkaisuhan on ollut suoraan edessäni: solmujen aukaisemiseen tarvitaan vain hieman sanoja, esille heitettyjä mietteitä ja sanojen yhteenliittämistä lauseenomaiseksi rakenteeksi. Kukapa raihnaista osaa auttaa, jollei raihnainen itse peliä avaa?
Olen tuntenut itseni hieman raihnaiseksi. Muistatteko, miten kesää ennen bloggailtiin ja listattiin kesän kuumimpia menovinkkejä ja suunniteltiin sen verran reissuja, että loma tuntui loppuvan kesken ennen aikojaan? Mä muistan. Tein blogiin, nettiin, päiväkirjaan ja kalenteriin valmiiksi jo huhtikuussa suunnitelmia siitä, miten grilliruoka pursuu ensin grillistä ja sitten navasta, miten karataan takaovesta keskellä yötä kaverin kanssa ja miten festareista talsitaan nelinkontein taksitolpalle. Tänään lukiessani uutsista trombivaroituksia, menneiden hellepäivien murehdintaa ja talven lähestymistä - tajusin yhden faktan: multa jäi tämänvuoden lista kokonaan kirjoittamatta. Syy unohtumiseen lienee muuttuneet lomat - urheilijallahan ei varsinaista lomaa koskaan olekkaan.
Olen kesän aikana hankkinut kolmeen eri työpaikkaan verokortin. Tein sopimuksen uudelle kuntosalille. Sain siviiliautooni uuden konepellin koska ryttäsin vanhani pösön perään viime keväänä. Elän vieläkin remontin keskellä koska meikäläisellä ei varsinaisesti ollut rahaa viedä sitä ihan loppuun asti. Ei ole havaintoakaan missä mun kaverit viilettää koska en ole kuukauteen kuullut kauheen monesta ihmisestä. Mut tiettekö mikä saa silti naurattamaan? Mä oon ajanut ihan perkeleen kovaa rallia. Mä olen saanut työpaikoista kiitosta ja kuntosalilta uutta energiaa. Kotonakin on välillä tullut vastaan toinen asustelija, vaikka senkin aikataulut vie sitä enemmän kuin meikäläinen. Ja ennenkaikkea -mä oon joinakin päivinä vaan ollut. Tuntenut aika-ajoin itseni yksinäiseksi Buddhaksi mutta koittanut nauttia kaikinpuolin omasta rauhasta. Suorastaan vaatinut itseäni olemaan aloillaan ja todennut sen faktan, ettei maailmassa ole vieläkään kristallipalloa joka todistaisi kaiken tulevan. Kirjoittanut kuittien taakse top 5 listoja elämän kohokohdista, selvitellyt aikatauluja. Haastanut itseni vastaamaan asioihin, jotka johdattelee kohti seuraavia etappeja. Kysynyt, että ootko sä Laura täysin valmis tulevaan.
Ja kaiken hiljaiselon jälkeen mulle soitetaan ja kerrotaan, miten mielenkiintoiselta ihmiseltä tunnun blogin perusteella, mitenkä tämän pohjalta potkitaan tyttöä kohti kansainvälistä mediaa. Siis, vaikka mä oon viime aikoina ollut vaan ihan hiljaa. Mut ehkä se menee juuri niin. Sitä pääsee nopeemmin pinnalle teoilla kuin puheilla. Ja näiden puheiden saattelemana olen valmiina huomiseen Vammalan ralliin, sekä viikonpäästä ajettavaan Kouvolan SM kisaan.
Nautitaan kesästä - vielä kun voidaan.
