pakoretki arjen haastavista askareista

Ajatukseni harhailivat sen verran nopeaan tahtiin pois psykologian maailmasta, että katsoin parhaaksi heittää kirjan kahvitauon ajaksi nurkkaan ja jatkaa psykologista avautumista omin päin. Blogia nenän eteen ja oravanpyöräksi muotoutunutta ongelmapalloa availemaan. Katsaus viime päiviin saattaa olla ratkaisu harhaileviin ajatuksiin.

Tänään saatettiin päätökseen kolmen päivän ajoleiri täällä Keski-Suomessa. Ensimmäisenä päivänä treenattiin nuottia ja toisella sekä kolmannella päivällä ajettiin. Voin ylpeästi ilmoittaa, että autoni vaatii vain pesuhuollon ennen viikonlopun skaboja! Sellainen kylmä taakka pois harteilta, kun kilpurin ajaa kärryyn kaiken päätteeksi. Meikäläisen on todentotta myönnettävä, että takakulman ruttuisuus muistuttaa ikävästi sellaisesta epäonnen tunteesta, jota en oikein osaa käsitellä. Minun kai pitäisi röyhkeästi ajatella asiaa niin, että sellaiset kuuluvat lajiin ja niitä sattuu kaikille, mutta enpä ole vielä oppinut kyseisen ajatuskaavan pyörittämistä. Eiköhän se tästä, kun näkee välillä kun muillakin heilahtaa, jopa tossa mun parkkipaikan risteyksessä, minkä pääsin leirin jälkeen todistamaan kotiin palatessa!

Tänään ensimmäistä kertaa koin itse suoraansanoen eräänlaisen turhautumisen tunteen. Tiestö jota ajoimme, kävi kierros kierrokselta entistä tutummaksi ja ajotyyli tuli suoraan selkärangasta. Aloin turhautumaan, kun en löytänyt itse keinoja lähteä muuttamaan tavaksi muutettua tyyliä. Vaikka risteysharjoituksissa eri ajotyyli oli selvä maastossa jalan miettien, toiminta ratin ja penkin välissä ei päässyt halutulle alueelle. Tälläisissä tilanteissa olen juuri niin jääräpää, että seison hetken peilin edessä ja toden itselleni suurinpiirtein ääneen, että ''hanskat tiskiin. Ei tuu mitään''. Se on väärin! Sen lisäksi, että pitäisi opetella pitämään hyvä fiilis turhautumisesta huolimatta yllä, mun pitäisi rohkeasti mennä pyytämään viisaampi viereeni kertomaan konkreettisesti, että mitä lähdetään muuttamaan, jotta ajo kulkisi.  ...Luojan kiitos meidän valmennusporukassa on sellaisia valmentajia, että ne tulee pyytämättäkin viereen istumaan kun tilanne sitä vaatii. Viimiset kierrokset saatiin jo näyttämään kai siltä, miltä pitäisikin. Ja kaikki oli vain ihan pienestä ajovirheestä kiinni! Tämä tarkoitti sitä, että kovan ja stressaavan päivän jälkeen koin pienen onnistumisen tunteen :)

Koska alkuviikko on mennyt rallattelujen merkeissä, on huomiseen psykan tenttiin valmistautuminen jäänyt aika vähälle. Pitää todentotta sanoa, että jotkut asiat on aika rempsallaan tällä hetkellä (viitaten tuonne lukion suuntaan) Huomaan, miten sovin ja lupaan itseni jatkuvasti moneen mukaan, jolloin aloitan monta eri hommaa hyvin - mutta loppusilaus on kiireellä tekaistu vedos jonka kädenjälki ei meikäläistä tyydytä. Yöunet jää vähälle kun päivät venyy äärettömiin, seinät kaatuu niskaan kun kirjotuksiin luettavien kirjojen pino kasaantuu ja sitä rataa. Mut senpä vuoksi meinasin huomenna psykan tentin jälkeen ottaa pahoittelevat neuvottelut tonne koulun suuntaan ja viikonlopun SM kisojen jälkeen ei oo aikatauluissa muuta kuin kouluhommia. Hommat kuriin ja huokaistaan helpoituksesta noin parin viikon päästä. Kyllä sä Laura pystyt kun teet vaan!

Loppuun sellaista, että tänään on Bruno Keiser julkaissut blogissaan meikäläisen haastattelun, joka oli samalla mun ensimmäinen englanniksi annettu haastattelu! Olin todella jännittynyt tähän haasteesee lähtiessäni, mutta lopputulos on kutakuinkin kohtalainen jopa näillä mun taidoilla. Haastattelun pääset lukemaan tästä linkistä: http://brunosblog.sporttimobiili.com/?p=1861

Nyt psykan pariin, huomenna nokka kohti Joensuuta ja viikonloppuna kisataan Joensuun SM Itä-Rallissa! Can't wait ;-)