torstai 25. lokakuuta 2012

Punttisalia ja punaista nenää








Torstai toivoa täynnä. Kirjaimellisesti. Vaikka aamun pakkaset ja auton kesärenkaat eivät ihan toimineet, on meikäläinen viettänyt taas yhden hyvän päivän arkipäivän. Koulua, treeniä, kotihommia. Arjen askareiden pyörittäminen on helppoa, kun sen suunnittelee oikein. Ja ennenkaikkea; tätä treenin jälkeistä olotilaa olen sairaslomalla kaivannut. Koulun jälkeen katottiin Joonaksen kanssa yhteen kouluhommaan liittyvä leffa, joka meni enemmänkin torkkuen ja puolet elokuvasta jäi hieman epäselväksi sen tylsyyden vuoksi. Se nulikka houkutteli mut syömään taas roskaruokaa, joka ei oo niin hyvä juttu. Leffatuokion jälkeen lähdin treenaamaan, eli punttisalille ja uimaan.

Normaalisti käyn tuossa koulun liikkahallilla olevassa salilla, joka on maksuton ja siitä hyvä, että siellä saa aina rehkiä omaan tahtiin eikä yleensä ole muitakaan paikalla. Olen juuri sellainen perussuomalainen lihaskuntoharjoittelija, sillä salille mennään iskän vanhassa kaljapaidassa ja rokki soi volumet täysillä taustalla. Yksin saan puhista ja ähistä viimeisillä voimillani rautaa ylös ja hyväksi todetulla salilla on laitteetkin käynyt tutuksi. Sama homma tuolla kotiseudun punttisalilla, sillä meillä oli siellä hyvä pieni sali alle kilometrin päästä kotoamme, joka toimii pommisuojan yhteydessä. Kunnes.. jotkut erittäin fiksut nulikat päätti pistää sen paikan palasiksi, että kiitos vaan! Harmittaa ihan vietävästi, sillä muutenkin kyseessä on pieni kunta jolla ei palveluja ole tarjottavaksi kuntalaisille, niin sitten jotkut loistaa älykkyydellään ja pistää viimeisetkin paikat palasiksi. No, tämän vuoksi syyslomalla tuli lähdettyä Turkuun salille, jossa hinnat on mielestäni aika korkealla. Luultavasti tämä johtuu kyllä siitä, että mulla ei taida varsinaisesti olla mitään hintatietoa yleisistä saleista, sillä valmennuksen puitteissa on aina maksuttomasti päästy jokapaikkaan. Suurin harmitus oli se, että ''treeni-aika'' lisääntyy huomattavan pitkällä ajomatkalla. Tonne pikkusalille oli aina niin vaivatonta lähteä hölkäten. Sitten siellä salilla taisi olla kaikki paikalliset missit minihameissa nostelemassa kilon painoja - täydellinen vaivautunut hiljaisuus ja radio nova soi hiljaa taustalla. Miten mulla olikaan epämukava fiilis treenata, kun huomaamattaan sitä alkaa miettimään, että mitäköhän noi muut ajattelee ja varoo, ettei riko sitä harmonista hiljaisuutta. Ei oikein ollu mun juttu!

No, tämän vuoksi ajattelin yrittää ottaa siedätyshoitoa uimahallin punttisalista, jossa paikan päällä oli myös muutama muu. Edelleen se radio soi mielestäni liian hiljaa, mutta asennoiduin täysin siihen, että teen omaa juttuani ja muut saa ajatella mitä ajattelevat. Pieruverkkarit päällä puhisin tunnin verran kyseisellä salilla. Uusia laitteita, joita käyttäessäni oli kiva huomata uusia tuntemuksia ''uusissa'' lihaksissa. Opiskelijahinta on myös mun taloudelle ihan ok, kun salin jälkeen menin vielä vajaaksi tunniksi uimaan ja saunomaan. Kaikinpuolin jäi
hyvä fiilis taas tästä, taidan huomen aamulla suunnata ottamaan uusintaerää itseni kanssa.

Ja kyllä mä taidan asennoitua tuonne kaupungin saleillekkin. Vielä jokupäivä mun rasva- ja lihasmassat on yhtä balanssissa kun niiden neitien, joten mäkin voin mennä hiljaa hissukseen pyörittelemään painoja kyseisille mestoille! Aloitetaan lauantaina tyttöjen kanssa, kun mennään kokeilemaan aamupäiväksi erilaisia tanssitunteja.



Ja hei, asiasta kukkaruukkuun. Mä pääsin mukaan tekemään hyvää - ja nyt SÄKIN pääset kera punaisen nenän, jos haluat!




”Istu ralliauton kartturiksi kera punaisen nenän!”
Yle Turun alueen rallikuljettajat Laura Suvanto ja Samuli Vuorisalo tempaisevat huoltojoukkoineen Nenäpäivän hyväksi lauantaina 3.11.2012 klo 12-16 Alastaron moottoriradalla. Nyt on ainutkertainen mahdollisuus kokea ralliauton vauhti omakohtaisesti. Kartturin paikka irtoaa 50 eurolla ja tuotto menee lyhentämättömänä Ylen Nenäpäivän 9.11. hyväksi. Ethän jännitä julkisuutta, sillä paikalla on YLE:n toimittaja ja kuvaaja.
Lisäksi kaikki kartturit saavat muistoksi kuvan itsestään sähköpostitse.
Tilaisuudessa noudatetaan kypäräpakkoa. Ajokypärät järjestäjien toimesta.
Nenäpäivä on Ylen Hyvä Säätiön järjestämä suomalainen varainkeruu- ja tiedotuskampanja, joka viihteen ja huumorin keinoin pyrkii lisäämään globaalia oikeudenmukaisuutta ja tasa-arvoa. Se järjestetään vuosittain loka-marraskuussa. Nenäpäivän esikuva on BBC:n ja Comic Reliefin luoma Red Nose Day, jota on järjestetty Englannissa vuodesta 1988. Nenäpäivän tunnus on punainen nenä
.

Ilmoittaudu mukaan Turun Urheiluautoilijoiden puheenjohtaja Nina Suvannolle sähköpostilla perjantaihin 2.11. klo 20 mennessä nina.suvanto@turunua.net Voit myös ilmoittautua mukaan soittaen Ninalle numeroon 040 761 0504

Osta kaverille, sukulaiselle, lähipiirille tai itsellesi kyyti ja ole mukana tekemässä hyvää!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti