Kaamosmyllerrystä parhaillaan. Jos juuri pääsin kirjoittelemaan onnellisuuden pienistä saloista, niin taidan hetkeksi aikaa perua puheeni ja aloittaa ihan jostain muusta. Esim siitä, että ikinä ei saa mennä kiukkusena nukkumaan. Ei ikinä. Nimimerkillä, kokemusta löytyy mm. viime yöltä.
Olin stressaantunut, turhautunut, ahdistunut ja kiukkuinen itselleni, kun painoin pääni tyynyyn ja päätin alkaa nukkumaan, jotta aamulla kaikki olisi taas hyvin. Paskanmarjat, meikäläinen näki sen laatuisia unia, että aamun sarastaessa ei ollut hajuakaan siitä, mitenkä hyvät yöunet tuli nautittua. Tämäkin päivä sai kohtuu sekasortoisen aloituksen - joka ei ainakaan lievitä yhtään olotilaa.
Niinkuin sanottu, minäkin olen vain ihminen. Teen päivittäin virheitä, ajatukseni vaihtelevat suuresti ja elän niiden mukana. Silti päivittäin pyrin elämään täysillä, hetkistäni nauttien. Elämäni on kohtuu suunniteltua jo viikon verran aina eteenpäin ja jokaisesta päivästä pidän päiväkirjaa - eräänlaista todistusta siitä, miten päiväni vietän. Iltaisin kun kertaan tapahtuneet niin tiedän, mitä asioita pitää tehdä seuraavana päivänä paremmin. Oli kyse sitten treenistä, ruokavaliosta tai jostain muusta elämän osa-alueesta.
On kuitenkin yksi elämänalue meillä kaikilla, jota varten emme voi harjoitella olemaan parempi. Se on meidän sosiaalinen elämämme. Päivittäin tapaamme uusia mielenkiintoisia ihmisiä, pyrimme muokkaamaan käytöstämme heitä miellyttäväksi ja luomme näin omaa ensivaikutelmaamme. Jokaisen oma luonne on yhtäpaljon muuttuvaa, kuin pysyvääkin. On se peruspohja johon kaikki tekemämme perustuu, sekä se, joka saattaa tilanteessa ja tapahtuneessa hieman muuttua. Ristiriitaista, eikö totta?
Mulla on viime aikoina ollut hieman epäselvä raja itseni kanssa, että mikä meikäläisessä on pysyvää ja mikä hetkittäin muuttuvaa. Kaiken kovan ulkokuoren allani elää kuitenkin herkkä ja haavoittuva nuori nainen, joka tarvitsee rinnalleen tiettyjä henkilöitä. Kaiken päättäväisyyden ja asenteen alle piiloutuu pieni pelko siitä, että onnistunko koskaan valitsemissani poluissa. Kaiken treeni-innon ja motivaation alle piiloutuu tyttö, joka oikeasti toivoisi ulkomuodon olevan ihan erilainen.
Ristiriitaista, eikö totta?
Tälläisten asioiden kanssa taistellessa päivittäin saatan tehdä päätöksiä, jotka tarkemmin ja myöhemmin ajateltuna saattavat koitua virhearvioinneksi. Näiden asioiden kanssa pyrin elämään ja oppimaan hieman paremmaksi. Myös niillä osa-alueilla, joissa ei harjoittelemalla parane.
Nyt pipo päähän, kahvi nassuun ja kylille. Tänään on kiireinen päivä :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti