tiistai 23. lokakuuta 2012

tehdään laiskuudesta taidetta, romantiikkaa rentuista, ja kysytä koskaan ei hintaa








Saa paikallinen S-market alkaa taas täyttämään teehyllyjään, sillä muutaman päivän kun neiti Suvanto istuu kotona ja hörppii teetä, alkaa varastosta teepussit loppumaan. Aloin tuossa aamupäivällä pohtimaan, että mikäli ihminen on sitä mitä syö (tässä tapauksessa juo) tai mikäli ihminen voi kerrassaan hukkua juomiinsa, olen yksinkertaisesti onnistunut molemmissa teen juomisen suhteen. Päätin siinä vaiheessa pistää vedenkeittimen hetkeksi syrjään ja todeta, että nyt on hyvä lähteä pitkästä aikaa vaikka ulkoilemaan, kun sisäilmakin alkaa olemaan aika tunkkaista muutaman päivän hengittelyjen jälkeen.

Päiväkävely venyi vajaaksi kahden tunnin tarpomiseksi, sillä raikas ulkoilma ja kotimaisemat veivät tytön täydellisesti mennessään. Ajatukset saivat uutta virtaa pyörittämään tunkkaisia mietteitä ja uusia ideoita syntyi taas vaikka muille jaettavaksi. Välillä pysähdyin hetkeksi vain tuijottamaan tyyntä järvenrantaa ja nauttimaan yksinkertaisesti siitä, miten tilanne vei meikäläisen mennessään.

Että sellaista tähän päivään. Kävin mä muuten suorittamassa C-kortin inssin ja läpihän se meni. Jos nyt antais noiden autokouluhommien olla vaikka ensi vuoteen asti ja jatkais sitte taas, kun kakkosvaihe on suoritettu. Nyt jatkan puheistani huolimatta taas lämpimän juoman hörppimistä ja teen kouluhommia, kun ne on tässä sairastaessa jäänyt hieman taka-alalle.

PS. Onko kellään mitään ylimääräistä musiikkisoitinta, siis mp3 tai ipodia tms? Mulla oli tuhansia biisejä mun iphonessa ennenkuin se heitti veivinsä, ja nyt on tylsää kun lenkeillä ei voi kuunnella musiikkia! Eli jos jollain pyörii nurkissa ylimääräinen niin mä voisin lainata sellaista tai pakosta halvalla ostaakkin pois.

1 kommentti: